Katusuunnitelma, Kallio, Siltasaarenkatu, numero 31402/1

HEL 2021-009900
Asialla on uudempia käsittelyjä
10. / 685 §

Siltasaarenkatu välillä Pitkänsillanranta−Hakaniementori, katusuunnitelman hyväksyminen, Kallio

Kaupunkiympäristölautakunta

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti panna asian viikoksi pöydälle.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli projektinjohtaja Heidi Piiroinen. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Pöydällepanoehdotus:
Risto Rautava: Pyydän asian pöydälle seuraavaan kokoukseen.

Kaupunkiympäristölautakunta päätti yksimielisesti panna asian pöydälle.

Kaupunkiympäristölautakunta päättää hyväksyä Siltasaarenkatu välillä Pitkänsillanranta−Hakaniementori katusuunnitelman nro 31402/1.

Lisäksi kaupunkiympäristölautakunta päättää määrätä tämän katusuunnitelman hyväksymispäätöksen tulemaan voimaan ennen kuin se on saanut lainvoiman.

Sulje

Siltasaarenkatu on nykyinen merkittävä alueellinen kokoojakatu. Katu rajoittuu nykyisiin asuin-, liike- ja toimistorakennuksiin sekä Hakaniementoriin. Katu on tärkeä läpikulkuväylä kaupungin joukkoliikenteelle. Kadulla on myös paljon ajoneuvo-, jalankulku- ja pyöräilyliikennettä keskustan ja Hakaniemen välillä. Katusuunnitelma perustuu voimassa oleviin asemakaavoihin nro 446A (tullut voimaan 2.12.1893 ), 42A (tullut voimaan 20.5.1901), nro 8970 (tullut voimaan 21.12.1984), nro 10631(tullut voimaan 5.3.1999), nro 11313 (tullut voimaan 5.8.2005) ja nro 12575 (tullut voimaan 12.4.2021). Katusuunnitelmassa on huomioitu asemakaavan nro 12575 liiteaineistona ollut liikennesuunnitelmaluonnos, päivätty 3.12.2019. Katusuunnitelmassa on tarkennettu liikennesuunnitelmassa esitettyjä ratkaisuja pyöräilyn osalta.

Katusuunnitelmalla mahdollistetaan raitiotien haarautuminen Hakaniemenrantaan sekä jalankulku- ja pyöräilyreittien parantaminen keskustan ja Hakaniemen välillä.

Suunnitelma

Siltasaarenkatu välillä Pitkänsillanranta – Hakaniementori suunnitelmapiirustus nro 31402/1 (liite 2)

Siltasaarenkatu välillä Pitkänsillanranta – Hakaniementori on nykyinen vilkkaasti liikennöity alueellinen kokoojakatu. Suunnitelmassa kadun keskelle lisätään kiskopari ja raitiotien osuus osittain korotetaan. Kadun molemmille reunoille rakennetaan tasoerotellut pyörätiet ja jalkakäytävät. Ajoratojen määrä säilyy nykyisellään. Länsipuolella olevalla ajoradalla on myös raitiotieliikennettä.

Suunnitelman tarkempi kuvaus ilmenee liitteenä olevasta suunnitelmaselostuksesta nro 31402/1 (liite 1).

Katu sopeutuu asemakaavan mukaiseen ympäristöönsä ja täyttää toimivuuden, turvallisuuden ja viihtyisyyden vaatimukset.

Vuorovaikutus

Katusuunnittelu on toteutettu ”Yhteinen kunnallistekninen työmaa” sopimuksen (7.3.2017) mukaisesti yhteistyössä sopimuksen osapuolten kanssa. Sopimuksen osapuolia ovat Helsingin kaupunki, Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä (HSY), Helen Oy, Helen Sähköverkko Oy, Elisa Oyj, DNA Oyj, Telia Finland Oyj, Auris Kaasunjakelu Oy, Cinia Cloud Oy.

Sopimuksen mukaisesti kukin sopimuksen allekirjoittanut osapuoli sitoutuu suunnittelun aikana määrittelemään omat johtotarpeensa kohteessa ja tekemään omaa suunnittelua samanaikaisesti hankkeen etenemisen kanssa. Suunnittelun tavoitteena on aikaansaada rakennushankekohtaiset yhteiset ristiriidattomat suunnitelma-asiakirjat ja selostukset.

Katusuunnitelmaluonnos on ollut esillä Helsingin kaupungin internetsivuilla 25.8.−7.9.2021 välisen ajan. Suunnitelmaluonnoksen esittelytilaisuus asukkaille pidettiin verkkotilaisuutena 26.8.2021. Lisäksi alueen talouksiin jaettiin tiedotekirje postilaatikkojakeluna.

Asukaspalautteet on kirjattu vuorovaikutusmuistioon, joka on liitteenä 3.

Katusuunnitelmaehdotus on ollut nähtävillä 13.10.–26.10.2021 välisen ajan. Suunnitelman nähtävillä olosta on ilmoitettu kirjallisesti suunnittelualueen kiinteistöjen omistajille ja haltijoille.

Suunnitelmasta ei ole jätetty muistutuksia.

Kustannukset ja aikataulu

Katusuunnitelman rakennuskustannukset ovat yhteensä noin 8 870 000 euroa (alv. 0 %), josta Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan osuus on noin 4 204 000 euroa (500 euroa/m²) ja Helsingin kaupungin liikennelaitoksen osuus noin 4 666 000 euroa.

Katujen vuotuiset ylläpitokustannukset ovat noin 54 000 euroa (alv. 0 %).

Katujen rakentamiseen on varauduttu kaupunkiympäristölautakunnan talousarvioehdotuksessa vuodesta 2023 alkaen.

Hanke rahoitetaan talousarvion kohdista 8 10 01 02 Suuret liikennehankkeet, Kruunusillat, liittyvä esirakentaminen ja 8 10 01 03 Suuret liikennehankkeet, Kruunusillat, liittyvät kadut ja liikenneväylät.

Sovelletut säännökset

Maankäyttö- ja rakennuslaki 85 §, 62 §, 202 §

Maankäyttö- ja rakennusasetus 41 §, 42 § 43 §

Toimivalta

Hallintosäännön 16 luvun 1 §:n 2 mom. 11 kohdan mukaan kaupunkiympäristölautakunta päättää katu-, puisto- tai muun yleisen alueen suunnitelman hyväksymisestä lukuun ottamatta taloudellisesti tai periaatteellisesti vähäisiä suunnitelmia.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 20.12.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Ville Lehmuskoski

Lisätietojen antaja

Heidi Piiroinen, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 23137

heidi.m.piiroinen@hel.fi