Pilaantuneen maaperän puhdistaminen, Mekaanikonkatu 6, Herttoniemi, Grönblom Oy

HEL 2021-009987
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 260

Grönblom Oy:n ilmoitus pilaantuneen maaperän puhdistamisesta Herttoniemessä osoitteessa Mekaanikonkatu 6

Yksikön päällikkö

Päätös

Ympäristöseuranta- ja -valvontayksikön päällikkö on hyväksynyt Grönblom Oy:n tekemän ympäristönsuojelulain 136 §:n mukaisen ilmoituksen alla esitetyn mukaisesti.

Ilmoitus

Ilmoituksen tekijä

Grönblom Oy
Itäisen valkoisenlähteentie 16
01380 Vantaa
Y-tunnus 3096279-6
(Yhteyshenkilö: Kari Ranta, puhelinnumero 0505638407, sähköposti kari.ranta@gronblom.fi)

Alueen omistaja ja haltija

Ilmoitusalueen maanomistaja on Grönblom Oy.

Alueen sijainti, koko ja maan käyttö

Ilmoituksessa esitetty alue sijaitsee Helsingin 43. kaupunginosassa (Herttoniemi) osoitteessa Mekaanikonkatu 6, kiinteistötunnus 91-43-56-3. Ilmoitusalueen pinta-ala on 1,2 hehtaaria. Alueen länsi-, pohjois- ja eteläpuolella sijaitsee liiketoimintarakennuksia. Alueen Itäpuolella sijaitsee itäväylä. Ilmoitusalue on osa Herttoniemen yritysaluetta. Ilmoitusalueen tarkempi sijainti on esitetty alla olevassa kartassa.

Ilmoitusalue on ollut teollisuus- ja varastokäytössä 1960-luvulta alkaen. Alueella on valmistettu mm. moottoreita.

Ilmoitusalueella sijaitsee teollisuus- ja varastorakennus. Tontin ala on osittain asfaltoitua ja osittain viheraluetta.

Ilmoitusalue on voimassa olevassa asemakaavassa merkitty teollisuus- ja/tai varastorakennusten korttelialueeksi (Ttv). Alueelle ei ole suunnitteilla uutta asemakaavaa. Nykyinen rakennus on tarkoitus purkaa ja toiminta rakennuksessa on lakkautettu. Kiinteistö säilyy teollisuus- ja varastokäytössä.

Pilaantumisen syy ja ajankohta

Ilmoitusalueen maaperän pilaantuminen johtunee 1930-luvulla käynnistyneestä teollisuustoiminnasta. Riskitekijöitä maaperän pilaantumiselle ovat mahdollinen polttoöljysäiliö, öljynerotuskaivot, pitkä teollisuushistoria ja korjaamotoiminta.

Alueen aiemmat kunnostukset

Ilmoitusalueella ei ole tiettävästi tehty aikaisemmin maaperän kunnostustoimenpiteitä.

Ilmoitusvelvollisuus ja toimivaltainen viranomainen

Ilmoitus koskee pilaantuneen maaperän puhdistamista. Toiminta on ilmoitusvelvollista ympäristönsuojelulain 136 §:n mukaan.

Ympäristöministeriö on päätöksellään VN/5635/2018 siirtänyt Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta Helsingin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle toimivallan käsitellä ympäristönsuojelulain mukaiset pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevat ilmoitukset Helsingin kaupungin alueella. Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto on päätöksellään 19.8.2021(§ 167) siirtänyt tämän toimivallan ympäristöseuranta- ja -valvontayksikön päällikölle.

Asian vireilletulo

Ilmoitus pilaantuneen maaperän puhdistamisesta on saapunut Helsingin kaupungin ympäristöseuranta- ja -valvontayksikölle 8.9.2021.

Ilmoitukseen on liitetty seuraavat asiakirjat:
- Kohteen sijaintikartta
- Kaavakartat
- Rajanaapureiden yhteystiedot
- Ympäristötekninen tutkimusraportti – Mekaanikonkatu 6, ENV2403, 11.6.2021, Vahanen Environment Oy
- Pilaantuneen maaperän kunnostuksen yleissuunnitelma – Mekaanikonkatu 6, ENV2403, 1.9.2021, Vahanen Environment Oy

Ilmoituksen sisältö

Ilmoituksessa ja sen liitteissä on esitetty seuraavat tiedot mm. maaperästä, sen pilaantuneisuudesta ja puhdistustarpeesta sekä puhdistusmenetelmästä ja -tavoitteista:

Maaperä, pohjavesi ja pintavesi

Kunnostusalue kohoaa itä- pohjoisreunalla noin tasolle +11. Kaakon puolella kiinteistö on noin tasolla +7. Vuoden 2021 maaperätutkimuksissa todettiin pääosin noin yhden metrin paksuinen täyttöhiekkakerros, jonka alapuolella sijaitsee luonnollista silttiä tai kalliota. Kallion pinta tavoitettiin syvyydeltä 1,5–3,5 metriä.

Kunnostusalue ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella. Kunnostusalueen välittömässä läheisyydessä ei myöskään sijaitse merkittäviä pintavesiä. Noin 500 metrin päässä idässä sijaitsee oja, joka laskee merenlahteen noin yhden kilometrin päässä alueesta.

Haitta-ainetutkimukset

Vahanen Environment Oy suoritti alueella maaperätutkimukset keväällä 2021. Kiinteistön alueelle maaperää tutkittiin seitsemästä pisteestä kairaamalla. Lisäksi kellarikerrokseen nousseesta vedestä otettiin vesinäyte.

Ilmoitusalueella havaittiin yhdessä tutkimuspisteessä noin metrin syvyydellä valtioneuvoston asetuksen (214/2007) mukaisen ylemmän ohjearvon ylittävä öljyhiilivetyjen C10-C21 pitoisuus (1240 mg/kg). Fraktioinnin perusteella pitoisuus on pääasiassa peräisin alifaattisista C16-C35 jakeista. Samasta tutkimuspisteestä todettiin myös alemman ohjearvon ylittävä pitoisuus C21-C40 jakeita ja PCB-yhdisteitä ja kynnysarvon ylittävä pitoisuus C10-C40 öljyhiilivetyjä, naftaleenia ja TEX-yhdisteitä. Näiden lisäksi alueella on todettu kynnysarvon ylittävät pitoisuudet arseenia, kobolttia ja kuparia.

Varsinaista jätteellistä maa-ainesta ei ole alueella todettu mutta yhdessä tutkimuspisteessä havaittiin mahdollinen pieni betonin pala.

Öljyä sisältävää maa-ainesta ylemmän ohjearvon ylittävissä ja PCB-yhdisteitä alemman ohjearvon ylittävissä pitoisuuksissa arvioidaan olevan noin 350 m³ktr 0,5–1,0 metrin syvyydellä maanpinnasta. Alkuaineiden osalta kynnysarvot ylittävää maa-ainesta arvioidaan olevan yhteensä noin 660 m³ktr enintään 0,5 metrin syvyydellä maanpinnasta.

Rakennuksen kellaritiloihin nousseesta vedestä mitattiin arseenin (10,7 µg/l), kuparin (55 µg/l) ja lyijyn (9,6 µg/l) pitoisuudet, jotka ylittivät pohjaveden ympäristölaatunormin (341/2009) raja-arvot.

Pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arviointi sekä puhdistustavoitteet

Alueen maaperän kunnostuksen tavoitteeksi on asetettu valtioneuvoston asetuksen (214/2007) mukaiset ylemmät ohjearvot. Ylemmän ohjearvon ylittävät maa-ainekset sijaitsevat noin 0,5–1,0 metrin syvyydellä. Myös alemman ohjearvon ylittävät maa-ainekset poistetaan niiltä osin, kun maita joudutaan purkamisen yhteydessä kaivamaan.

Kohdekohtaisen riskinarvion edellyttämät tiedot mahdollisten tulevien rakennusten sijainneista sekä kaivu- ja perustustasoista eivät ole ilmoituksen jättämishetkellä selvillä, joten kunnostustarve arvioidaan pääosin viitearvovertailuna. Vertailussa on otettu huomioon ilmoitusalueen tuleva käyttö teollisuusalueena sekä alueella havaittujen haitta-aineiden pitoisuudet ja kulkeutumisominaisuudet.

Öljyhiilivetyfraktioinnin perusteella kohteessa todetut öljyt koostuvat pääosin alifaattisesta C16-C35 ja C10-C12 fraktioista, jotka ovat niukkaliukoisia, kulkeutumattomia eivätkä ole helposti haihtuvia.

Ilmoitusalue pysyy maankäytöltään epäherkässä teollisuus- ja varastokäytössä.

Mikäli kunnostettavalla alueella todetaan korkeampia pitoisuuksia tai uusia haitta-aineita, tulee riskinarvio päivittää ja kunnostustarve tarkastella uudestaan.

Puhdistusmenetelmä ja työn toteutus

Alue kunnostetaan massanvaihdolla. Maaperästä poistetaan ylemmän ohjearvon ylittävät maa-ainekset sekä alemman ohjearvon ylittävät maa-ainekset niiltä osin, kun niitä joudutaan purkutöiden yhteydessä kaivamaan. Kiviä ja jätteitä erotellaan mahdollisuuksien mukaan kaivinkonetarkkuudella. Pilaantuneet maa-ainekset kuljetetaan luvanvaraiseen loppusijoituspaikkaan tai mahdollisuuksien mukaan hyötykäytetään ilmoitusalueella.

Pilaantuneiden maiden kuormat peitetään ja autojen renkaat puhdistetaan tarvittaessa pilaantuneen maa-aineksen leviämisen estämiseksi. Ilmoitusalueelta poistettavien kuormien mukana toimitetaan siirtoasiakirjat.

Pilaantuneiden maa-ainesten pitkäaikaista välivarastointia kohteessa pyritään välttämään. Kaivettuja maa-aineksia varastoidaan tarvittaessa lyhytaikaisesti kaivun ja lastauksen välissä esimerkiksi maa-aineksen laadun selvittämiseksi. Maa-aineskasojen pölyäminen estetään tarvittaessa kostuttamalla kasoja. Maa-aineksen välivarastointi tehdään ainoastaan pinnoitetulla alueella tai haitta-ainepitoisen maa-aineksen leviäminen estetään muutoin.

Puhdistustyön laadunvalvonta

Kunnostusta valvoo ympäristötekninen asiantuntija, joka huolehtii kaivutyön ohjeistamisesta, näytteenotosta sekä siitä, että työssä noudatetaan valvontaviranomaisen ohjeita ja määräyksiä.

Kaivetut maa-ainekset lajitellaan niiden haitta-ainepitoisuuden mukaan. Kaivua ohjaavat näytteet otetaan noin 10 osanäytteen kokoomanäytteinä vastaamaan kaivettua ja pois vietävää maa-ainesta. Näytteistä analysoidaan laboratoriossa öljyhiilivedyt (C10-C40), PCB-yhdisteet sekä kynnysarvon ylittävinä pitoisuuksina esiintyvät alkuaineet. Näytteitä analysoidaan myös kenttämittausmenetelmin. Kunnostuskaivun aikana näytteitä otetaan siten, että haitta-aineita sisältävät maa-ainekset voidaan luotettavasti ohjata asianmukaiseen vastaanottopaikkaan.

Kunnostuksen lopputulos varmistetaan ottamalla pilaantuneen maaperän kaivannosta jäännöspitoisuusnäytteet siten, että yksi kokoomanäyte vastaa enintään noin 30 metriä leveää ja noin 1 metriä korkeaa seinämää. Pohjanäytteitä otetaan vähintään yksi näyte noin 400 m² alueelta. Jäännöspitoisuusnäytteistä analysoidaan laboratoriossa pilaantuneisuustutkimuksissa kynnysarvot ylittävinä pitoisuuksina todetut haitta-aineet.

Pilaantuneen maa-aineksen eristäminen, merkitseminen ja hyötykäyttö

Maaperään jäävät haitta-aineet ja niiden pitoisuudet raportoidaan kunnostuksen loppuraportissa. Kohteessa ei arvioida syntyvän merkittäviä määriä kynnysarvomaita. Kynnysarvot ylittäviä maa-aineksia voidaan kuitenkin hyötykäyttää kohteessa kunnostuksen tavoitepitoisuudet huomioiden.

Työn aiheuttamien terveys- ja ympäristöriskien hallinta

Kunnostuskohteessa noudatetaan työsuojeluohjeita, jotka soveltuvat öljyhiilivedyillä ja PCB-yhdisteillä pilaantuneelle alueelle. Urakoitsija vastaa työntekijöiden turvallisuudesta ja perehdyttämisestä. Kunnostustyön melu ja tärinä vastaavat normaalin maanrakennustyömaan aiheuttamaa melua ja tärinää. Melulta ja tärinältä suojaudutaan normaaliin maanrakennustyöhön liittyvillä toimenpiteillä.

Veden tutkiminen ja käsittely

Mikäli vesiä joudutaan pumppaamaan pois kunnostuskaivannoista, varmistetaan niiden öljypitoisuus ennen pumppaamista. Veden haitta-ainepitoisuuden perusteella päätetään, minne vedet voidaan pumpata.

Ennen maaperän kunnostusta tehtävien purkutöiden aikana joudutaan myös mahdollisesti tekemään vedenpumppausta rakennuksen alueella. Veden haitta-ainepitoisuudet selvitetään ennen pumppausta.

Toiminta poikkeuksellisissa tai yllättävissä tilanteissa

Jos pilaantuminen jatkuu kunnostusalueen ulkopuolelle, ollaan asiasta yhteydessä Helsingin kaupungin ympäristöpalveluihin ja sovitaan tarvittavista toimenpiteistä. Samoin toimitaan, jos kunnostuksen aikana todetaan uusia haitta-aineita tai mikäli massamäärät tai pitoisuustasot kasvavat huomattavasti ennakkoon arvioiduista.

Tiedottaminen ja raportointi

Kohteen ympäristötekninen valvoja vastaa kohteen kirjanpidosta työnaikana. Kunnostuksesta laadittavassa loppuraportissa esitetään vähintään seuraavat asiat: kohteen kuvaus, kunnostusperiaatteet, luvat ja kunnostustavoitteet, näytteenotto- ja analytiikkamenetelmät, kunnostuksen toteutus ja lopputulos, hyötykäytetyt maa-ainekset ja sijoitusalueet, riskinarvio tarvittaessa, jälkiseuranta tarvittaessa.

Loppuraportti toimitetaan Helsingin kaupungin ympäristöpalveluille kolmen kuukauden kuluessa työn loppumisesta

Puhdistustyön ajankohta

Kunnostustyö toteutetaan vuoden 2021 lopussa tai vuoden 2022 alkupuolella.

Ilmoituksen käsittely

Tarkastus

Ympäristöseuranta- ja -valvontayksikkö ei ole tehnyt tarkastusta kohteella.

Vireilläolosta ilmoittaminen ja kuuleminen sekä lausunnot

Ilmoituksesta ei ole pyydetty lausuntoja, eikä kuultavia asianosaisia ole.

Ratkaisu

Ympäristöseuranta- ja -valvontayksikön päällikkö on tarkastanut Grönblom Oy:n ympäristönsuojelulain 136 §:n mukaisen ilmoituksen, joka koskee pilaantuneen maaperän puhdistamista Herttoniemessä osoitteessa Mekaanikonkatu 6 ja on päättänyt hyväksyä sen seuraavin määräyksin.

1. Puhdistustavoitteet ja –menetelmä

Ilmoitusalueelta on ilmoituksen mukaisesti poistettava maa-ainekset, joiden haitta-ainepitoisuudet ylittävät valtioneuvoston asetuksen (VNA214/2007) mukaiset ylemmät ohjearvot. Lisäksi ilmoitusalueelta on poistettava ilmoituksen mukaisesti rakentamisen vaatimassa laajuudessa maa-ainekset, joiden haitta-ainepitoisuudet ylittävät alemmat ohjearvot. (VNA 214/2007 2, 3, 4 §, YSL 136 §, JhL 32 §)

Kunnallistekniset ja muut vastaavat rakenteet, esimerkiksi putket ja kaapelit, tulee asentaa siten, että niitä ympäröi riittävä, mutta vähintään 0,3 metriä paksu pilaantumattoman maan kerros, jossa haitta-aineiden pitoisuudet alittavat valtioneuvoston asetuksen (214/2007) mukaiset kynnysarvot. Myös kyseisten rakenteiden yläpuolelle tulee sijoittaa pilaantumatonta maata, jossa alittuvat kynnysarvot. Ko. maa-ainekset eivät saa sisältää jätejakeita. (VNA 214/2007 2, 3, 4 §)

Alueelta tulee poistaa sellaiset haitta-ainepitoiset maa-ainekset, joista voi aiheutua hajuhaittaa alueen tulevassa käytössä. (VNA 214/2007)

Ilmoitusalueelle mahdollisesti tehtäviltä istutusalueilta, puiden istutusalueet ja nurmialueet mukaan lukien, on poistettava maa-aines, jossa haitta-ainepitoisuudet ylittävät kynnysarvot, ja jätetäyttö riittävän syvältä, jotta istutus- ja muiden hoitotöiden yhteydessä ei jouduta käsittelemään haitta-ainepitoisia tai jätteitä sisältäviä maa-aineksia. (JL 5, 12, 13 §, VNA 214/2007 2 §)

Mikäli alueella todetaan aiemmin havaittuja haitta-aineita huomattavasti korkeampina pitoisuuksina ja/tai laajemmalla alueella, tulee näiden haitta-aineiden osalta kunnostustarvetta tarkastella uudelleen. (VNA 214/2007)

Jos maaperässä havaitaan aiemmin toteamattomia haitta-aineita valtioneuvoston asetuksen (214/2007) mukaiset kynnysarvot ylittävinä pitoisuuksina, maaperän pilaantuneisuus ja puhdistustarve on arvioitava näiden haitta-aineiden osalta valtioneuvoston asetuksen (214/2007) mukaisesti. Arviointi on toimitettava tarkastettavaksi ympäristöseuranta- ja -valvontayksikölle ennen puhdistustyön jatkamista. Jos kyseiset maa-ainekset poistetaan alueelta, ei arviointia tarvitse tehdä. (VNA 214/2007)

2. Haitta-ainetutkimukset ja puhdistustyön laadunvalvonta

Kaivua ohjaavat tutkimukset

Alueelta kaivettavista maa-aineksista on määritettävä haitta-ainepitoisuudet siten, että maa-ainekset voidaan luotettavasti ohjata haitta-ainepitoisuuksien mukaisesti vastaanottopaikkoihin, joilla on lupa ottaa vastaan ko. tavalla pilaantuneita maita. Maa-ainesten haitta-ainepitoisuuksia voidaan määrittää soveltuvilla kenttämittausmenetelmillä. Vähintään 10 % kenttämittausten tuloksista tulee varmentaa laboratorioanalyysein. (YSL 6 §)

Jäännöspitoisuustutkimukset

Pilaantuneiden maiden kaivun jälkeen otettavista jäännöspitoisuusnäytteistä on tutkittava laboratoriossa niiden haitta-aineiden pitoisuudet, joita kaivualueella on havaittu kynnysarvot ylittävinä pitoisuuksina. Jäännöspitoisuusnäytteitä on otettava ilmoituksessa esitetyn mukaisesti. Myös kaivannon pohjanäyte tulee olla edustava kokoomanäyte. (YSL 6 §)

Tutkimusmenetelmien ja laitteiden luotettavuus

Analyysi- ja mittausmenetelmien on oltava luotettavia ja riittävän tarkkoja. Kenttämittauslaitteiden ja -välineiden on oltava tarkoitukseen sopivia, kunnossa ja oikein kalibroituja. (YSL 209 §)

3. Pilaantuneen maa-aineksen eristäminen, merkitseminen ja dokumentointi

Jos kunnostetulle alueelle tai sen reunoille jää maa-aineksia, joissa jonkin kulkeutuvan ja/tai haihtuvan haitta-aineen pitoisuus ylittää alemman ohjearvon, on paikalle asennettava soveltuva eristysrakenne tai arvioitava eristerakenteen tarve. Kaivualueelle tai sen reunoille jäävät maa-ainekset, joissa jonkin haitta-aineen pitoisuus ylittää alemman ohjearvon, on merkittävä tavanomaisesta maanrakentamisesta poikkeavalla huomiorakenteella. Ympäristöseuranta- ja -valvontayksikölle on toimitettava tarkastettavaksi arviointi eristerakenteen tarpeesta tai suunnitelma käytettävistä eristys- ja huomiorakenteista ennen ko. rakenteiden asentamista. (JL 13 §, YSL 139 §)

Ympäristöseuranta- ja -valvontayksikölle on varattava tilaisuus huomio- ja eristysrakenteiden tarkastamiseen ennen kaivannon täyttöä. (YSL 172 §)

Huomio- ja eristysrakenteet tulee dokumentoida kunnostuksen loppuraportissa. (YSL 139 §)

4. Työn aiheuttamien terveys- ja ympäristöhaittojen ehkäisy

Maan kaivu, mahdollinen esikäsittely ja varastointi sekä kuljetus on tehtävä niin, ettei maata tai haitta-aineita leviä ympäristöön ilman kautta, veden mukana tai muilla tavoin. (JL 13 §)

Ulkopuolisten pääsy kunnostusalueelle tulee estää. (JL 13 §)

Pilaantumattomat ja eriasteisesti pilaantuneet sekä vaaralliseksi jätteeksi luokiteltavat maa-ainekset sekä mahdolliset jätejakeet on pidettävä erillään kaivun, esikäsittelyn, välivarastoinnin, lastaamisen ja kuljetuksen aikana. (VNA 214/2007, JL 5, 15 §)

Jätteitä saa luovuttaa kuljetettavaksi vain alueellisen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ylläpitämään jätehuoltorekisteriin merkityille kuljetusliikkeille. (JL 29 §)

5. Veden tutkiminen ja käsittely

Kaivantovedet voi toimittaa luvanvaraiseen vastaanottopaikkaan tai johtaa jätevesiviemäriin HSY:n vesihuollon liittymispalveluiden antamalla luvalla lupaehtoja noudattaen. HSY:n vesihuollon liittymispalveluiden antama lupa on esitettävä ympäristöpalveluiden ympäristöseuranta- ja -valvontayksikölle ennen vesien johtamisen aloittamista. Veden poistamisesta muualle kuin jätevesiviemäriin tai luvanvaraiseen vastaanottopaikkaan on toimitettava ympäristöpalveluille tarkastettavaksi erillinen suunnitelma vähintään kaksi viikkoa ennen veden poistamisen aloittamista. (YSL 155, 172 §)

6. Pilaantuneen maan-aineksen varastointi alueella

Puhdistustyö on suunniteltava ja toteutettava siten, että maa-ainesten välivarastointi puhdistusalueella on mahdollisimman vähäistä. Kaivettuja maa-aineksia saa välivarastoida puhdistusalueella maa-ainesten esikäsittelyn ja analysoinnin vaatiman ajan, kuitenkin korkeintaan yhden kuukauden. Välivarastoinnista on pidettävä kirjaa. (JL 13 §)

Välivarastointitoiminta on sijoitettava puhdistusalueella sellaiseen kohtaan ja toteutettava siten, että toiminnasta ei aiheudu puhtaan pohjamaan ja pilaantuneiden maa-ainesten sekoittumista. (JL 13 §)

7. Maa-aineksen hyödyntäminen alueella

Alueelta kaivettuja, tutkimuksilla pilaantumattomiksi todettuja maa-aineksia, joissa on kohonneita haitta-ainepitoisuuksia, voidaan käyttää hyödyksi kohteessa, ei kuitenkaan haitta-aineilta haisevia tai haihtuvia haitta-aineita tai elohopeaa yli kynnysarvojen sisältäviä maa-aineksia. Kynnysarvot ylittäviä maa-aineksia ei saa sijoittaa alle 0,3 metrin etäisyydelle kunnallisteknisistä putkista tai alle 0,5 metrin etäisyydelle pinnoittamattomasta pintamaasta. Maa-aineksen hyötykäytöstä on tehtävä yksityiskohtainen suunnitelma, joka on toimitettava ympäristöseuranta- ja -valvontayksikölle tarkastettavaksi ennen hyötykäytön aloittamista. Suunnitelmaan tulee sisältyä arvio hyötykäytettävien maa-ainesten sisältämien haitta-aineiden ympäristö- ja terveysvaikutuksista (YSL 32, 136 §, VNA 214/2007, JL 5, 6, 8 §).

8. Toiminta poikkeuksellisissa tai yllättävissä tilanteissa

Ympäristöseuranta- ja -valvontayksikölle on ilmoitettava välittömästi, jos työn aikana tutkimustulokset oleellisesti poikkeavat aiemmista tutkimustuloksista tai on tarve poiketa ilmoituspäätöksen mukaisesta kunnostussuunnitelmasta. Tarvittaessa on esitettävä suunnitelma puhdistustyön jatkamisesta, jotta uuden ilmoitusmenettelyn tarvetta voidaan harkita. (YSL 134, 136, 172 §, JL 13 §)

Jos pilaantuneisuus jatkuu ilmoituksen tarkoittaman alueen ulkopuolelle, on työn jatkamisesta siinä kohdassa esitettävä suunnitelma ympäristöseuranta- ja -valvontayksikölle. Tällöin asiasta on viipymättä ilmoitettava myös sen maan omistajalle, jonka alueelle pilaantuneisuus jatkuu. (YSL, 134, 136, 172 §, JL 13 §)

9. Tiedottaminen ja raportointi

Ympäristöseuranta- ja -valvontayksikölle on tehtävä kirjallinen aloitusilmoitus ennen puhdistustöiden aloittamista. Aloitusilmoituksesta on käytävä ilmi kunnostuksen aloitusajankohta, työn vastuuhenkilöiden ja kunnostuksen valvonnasta vastaavan ympäristöteknisen valvojan yhteystiedot sekä kaivettujen haitta-ainepitoisten maa-ainesten vastaanottopaikat. (YSL 172 §)

Puhdistustyöstä on laadittava karttaliittein havainnoitu loppuraportti, joka on toimitettava ympäristöseuranta- ja -valvontayksikölle sekä maanomistajalle kolmen kuukauden kuluessa puhdistustyön päättymisestä. Loppuraportissa on esitettävä vähintään tiedot alueelta kaivetuista pilaantuneista maista ja niiden sijoituspaikoista, kynnysarvomaiden hyötykäytöstä, tutkimusmenetelmistä, näytteiden analysoinnista, kunnostuksen seurannasta, mahdollisesti pilaantuneeksi jääneen alueen sijainti ja riskinarvio, yhteenveto kuorma- ja siirtoasiakirjoista sekä esitys mahdollisesta jälkiseurannasta. (JL 120 §, YSL 172 §)

Päätöksen perustelut

Yleiset perustelut

Ympäristönsuojelulain 136 §:n mukaan maaperän ja pohjaveden puhdistamiseen pilaantuneella alueella sekä puhdistamisen yhteydessä kaivetun maa-aineksen hyödyntämiseen kaivualueella tai poistamiseen toimitettavaksi muualla käsiteltäväksi voidaan ryhtyä tekemällä siitä ilmoitus, jos puhdistaminen ei luvun 4 nojalla edellytä ympäristölupaa. Ilmoitus on tehtävä viimeistään 45 vuorokautta ennen puhdistamisen kannalta olennaisen työvaiheen aloittamista.

Valvontaviranomainen tarkastaa ilmoituksen ja tekee sen johdosta päätöksen. Päätöksessä on annettava tarvittavat määräykset pilaantuneen alueen puhdistamisesta, puhdistamisen tavoitteista ja maa-aineksen hyödyntämisestä sekä tarkkailusta. Pilaantuneen alueen puhdistamisen on katettava toimet, jotka ovat tarpeen pilaavien aineiden poistamiseksi, vähentämiseksi, leviämisen estämiseksi tai hallitsemiseksi. Päätös on annettava tiedoksi ja siitä on tiedotettava noudattaen, mitä ympäristönsuojelulain 85 §:ssä säädetään.

Ympäristönsuojelulain 237 §:n mukaan velvollisuuteen puhdistaa pilaantunut maaperä ennen ympäristönsuojelulain (527/2014) voimaantuloa sovelletaan 133 §:ä, jos pilaantuminen on aiheutettu 31.12.1993 jälkeen. Ympäristönsuojelulain (527/2014) 135 ja 136 §:n tai ympäristönsuojelulain (86/2000) 14 §:n nojalla annettuja valtioneuvoston asetuksia (713/2014) ja (214/2007) sovelletaan kuitenkin myös ennen 1.1.1994 aiheutettuun maaperän pilaantumiseen.

Maaperän pilaantumiseen, joka on tapahtunut ennen jätelain (1072/1993) voimaantuloa 1.1.1994, sovelletaan ennen 1.1.1994 voimassa olleita säädöksiä, mm. jätehuoltolakia. Asian käsittelyyn ja menettelyyn sovelletaan ympäristönsuojelulakia (527/2014) ja jätelakia (646/2011).

Edellä annetut määräykset pilaantuneen maaperän kunnostamisesta ovat tarpeellisia, jotta kiinteistön maaperä täyttää ympäristönsuojelulain 16 §:n mukaiset terveyden- ja ympäristönsuojelun vaatimukset.

Pilaantuneisuuden arviointiperiaatteet

Valtioneuvoston asetuksessa (214/2007) maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnista on säädetty maaperän yleisimpien haitta-aineiden pitoisuuksille kynnysarvot sekä alemmat ja ylemmät ohjearvot. Näitä pitoisuusarvoja käytetään apuna maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnissa. Jos jonkin haitta-aineen pitoisuus ylittää kynnysarvon, on arvioitava maaperän pilaantuneisuus ja puhdistustarve.

Herkkyydeltään tavanomaisessa maankäytössä, kuten asuin-, puisto- ja virkistysalueilla, maaperää pidetään yleensä pilaantuneena, jos jonkin haitta-aineen pitoisuus ylittää alemman ohjearvon. Teollisuus-, varasto- tai liikennealueella tai muulla vastaavalla alueella maaperää pidetään yleensä pilaantuneena, jos jonkin haitta-aineen pitoisuus ylittää ylemmän ohjearvon. Vastaavalla alueella tarkoitetaan esimerkiksi päällystettyjä työpaikka-alueita, joilla ei ole asuinrakennuksia ja joiden maaperän suojelun tarve ei ole ihmisen toiminnan vuoksi erityinen. Puhdistustavoitteet voidaan määrittää myös tarkennetulla riskinarviolla, joka perustuu maankäyttöön ja muihin olosuhteisiin.

Valtioneuvoston asetuksen mukaisia ohjearvoja voidaan käyttää öljyhiilivetyjen kunnostustavoitteena, mikäli tarkennetulla riskinarviolla voidaan osoittaa, että ko. pitoisuuksilla öljyhiilivetyjen aiheuttamat haitat ja riskit ovat hyväksyttävällä tasolla.

Öljyhiilivetyjen kynnys- ja ohjearvot eivät perustu samaan teoreettiseen riskitarkasteluun kuin muilla PIMA-asetuksen liitteessä mainituilla aineilla, mutta niiden määrittelyssä on otettu karkeasti huomioon esimerkiksi aineiden kulkeutumismahdollisuus ja hajuhaitat. Koska jokaiseen määritellyistä öljyhiilivetyjakeista (>C5-C10, >C10-C21, >C21-C40) kuuluu ominaisuuksiltaan erilaisia aineita, öljyhiilivetyjen aiheuttamien haittojen ja riskien suuruuttaa ei voida yleensä luotettavasti arvioida pelkästään ohjearvoilla. Öljyhiilivetyjen riskinarvioinnissa on määritettävä myös tarkempien hiilivetyfraktioiden ja yksittäisten avainyhdisteiden pitoisuudet, joille voidaan tehdä oma viitearvovertailu.

Mikäli alueen maankäyttö muuttuu myöhemmin suunnitellusta, pitää pilaantuneisuus ja puhdistustarve arvioida tarvittaessa uudelleen vastaamaan muuttunutta tilannetta.

Päätöksessä pilaantumattomalla maa-aineksella tarkoitetaan maata, jossa haitta-aineiden pitoisuudet eivät ylitä kynnysarvoja. Pilaantumattomalla maa-aineksella, jossa on kohonneita haitta-ainepitoisuuksia, tarkoitetaan maata, jossa jonkin haitta-aineen pitoisuus on kynnysarvon ja alemman ohjearvon välissä. Pilaantuneella maa-aineksella tarkoitetaan maata, jossa yhden tai useamman haitta-aineen pitoisuus ylittää alemman ohjearvon.

Kaivettu pilaantunut maa-aines on vaarallista jätettä, jos valtioneuvoston asetuksessa jätteistä (179/2012) esitetyt kriteerit täyttyvät. Jos maa-aineksessa todetaan olevan haitallisia aineita, niiden vaaraominaisuudet on selvitettävä tarvittaessa.

Haitta-ainepitoisten maa-ainesten luokittelu

Kaivetut haitta-ainepitoiset maa-ainekset luokitellaan kohonneita haitta-ainepitoisuuksia sisältäviksi maa-aineksiksi, tavanomaisiksi jätteiksi luokiteltaviksi pilaantuneiksi maa-aineksiksi sekä vaarallisiksi jätteiksi luokiteltaviksi pilaantuneiksi maa-aineksiksi.

Määräysten perustelut

1. Puhdistustavoitteet ja -menetelmä

Kohteen kunnostustavoitteet on asetettu, jotta pilaantuneesta maasta ei aiheudu haittaa tai vaaraa ympäristölle tai terveydelle.

Pilaantuneiden maiden poistamisella riittävän laajalti putki- ja kaapelikaivantojen kohdilta varmistetaan, etteivät työntekijät myöhemmin tehtävien uusimistöiden yhteydessä altistu haitta-aineille tai haitta-aineet pääse kulkeutumaan esim. asennettujen putkien kautta käyttöveteen.

Alueella on havaittu haisevia haitta-aineita sisältäviä maa-aineksia. Joidenkin orgaanisten yhdisteiden hajukynnys voi olla matala ja yhdisteet voivat aiheuttaa viihtyvyyshaittoja. Tämän vuoksi määräyksessä edellytetään poistamaan maa-ainekset, joista voi aiheutua hajuhaittaa.

Kunnostustoimien riittävyys edellytetään arvioitavaksi, mikäli työn aikana havaitaan pilaantuneisuutta aiemmin havaittua laajemmalla alueella ja/tai huomattavasti korkeampia haitta-ainepitoisuksia.

Puhdistustyön aikana mahdollisesti havaittavien uusien haitta-aineiden riskien arviointi kynnysarvot ylittäville haitta-ainepitoisuuksille on tarpeen, koska kynnysarvopitoisuus toimii herätearvona pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnissa.

Riittävän suurilla kasvien istutuskuopilla estetään pilaantuneen maan esiintulo hoitotoimenpiteiden yhteydessä tai esimerkiksi puun kaaduttua.

Ympäristöseuranta- ja -valvontayksikkö voi antaa lisäohjeita pilaantuneen maan puhdistamisesta tai päättää jatkokäsittelystä ympäristönsuojelulain 136 §:n mukaisesti puhdistustyön aikana ilmenneiden yllättävien tai uusien tietojen perusteella.

2. Haitta-ainetutkimukset ja puhdistustyön laadunvalvonta

Maa-ainesten riittävällä ja luotettavalla tutkimisella varmistetaan, että kaivettujen maa-ainesten kaikki haitta-aineet ja niiden pitoisuudet ovat selvillä, jotta maa-ainekset voidaan käyttää hyödyksi tai ne voidaan toimittaa asianmukaiseen vastaanottopaikkaan.

Jäännöspitoisuusnäytteiden laboratorioanalyyseillä varmennetaan puhdistustavoitteiden täyttyminen. Jäännöspitoisuusnäytteiden laboratoriomäärityksillä saadaan mitattua myös niiden haitta-aineiden pitoisuudet, joille ei ole käytettävissä kenttämittausmenetelmää, ja mahdollisesti niiden haitta-aineiden pitoisuudet, joita ei ole aiemmin tutkittu.

Koska kynnysarvopitoisuus toimii herätearvona maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnissa, on kaikista näytteistä tarpeen tutkia kaikkien niiden haitta-aineiden pitoisuudet, joita kyseisellä paikalla on havaittu kynnysarvon ylittävinä pitoisuuksina.

Pitoisuuksien mittaamisessa kenttämenetelmät ovat epätarkempia kuin laboratoriomenetelmät. Valtioneuvoston asetuksen (214/2007) mukaan tutkimusten tulee perustua standardoituihin tai niitä luotettavuudeltaan vastaaviin menetelmiin. Laboratoriomenetelmillä varmennetaan kenttämittausmenetelmien luotettavuus.

3. Pilaantuneen maa-aineksen eristäminen, merkitseminen ja dokumentointi

Eristysrakenteen tarpeen arviointi on tarpeen, mikäli orgaanisia, kulkeutuvia ja/tai haihtuvia haitta-aineita havaitaan kunnostustavoitteiden ylittävien pitoisuuksien lisäksi myös alemman ohjearvon ylittävinä pitoisuuksina, jotta tarvittaessa eristysrakenteella voidaan estää haitta-aineiden leviäminen alueille, joilla haitta-ainepitoisuudet ovat matalampia. Arvion ja mahdollisen eristyssuunnitelman toimittamisella etukäteen tarkastettavaksi varataan ympäristöseuranta- ja -valvontayksikölle mahdollisuus arvioida eristysrakenteen tarvetta ja rakenteen riittävyyttä estämään haitta-aineiden leviäminen puhdistetulle alueelle.

Tiedot huomio- ja eristysrakenteiden asentamisesta ovat tarpeen viranomaisvalvonnassa.

4. Työn aiheuttamien terveys- ja ympäristöhaittojen ehkäisy

Määräykset ovat tarpeen terveys- ja ympäristöhaittojen ehkäisemiseksi.

Pilaantuneen maan pölyäminen voi aiheuttaa em. haittoja, ja siksi pilaantuneen maan pölyäminen tulee huolellisesti estää esimerkiksi maata kastelemalla tai peittämällä maa-ainekset.

Pitämällä jätejakeet sekä eriasteisesti pilaantuneet maa-ainekset erillään estetään ympäristölle tai terveydelle aiheutuvaa vaaraa tai haittaa.

Alueelta luvanvaraisiin vastaanottopaikkoihin kuljetettava pilaantunut maa-aines on jätelain tarkoittamaa jätettä. Jätelain mukaan jätettä saa luovuttaa vain jätehuoltorekisteriin hyväksytylle kuljetusliikkeelle tai sille, jolla on oikeus ottaa vastaan jätettä ympäristöluvan nojalla.

6. Veden tutkiminen ja käsittely

Viemärin omistajan tai haltijan antaman luvan sekä veden puhdistus- ja johtamissuunnitelmien esittäminen ympäristöpalveluiden ympäristöseuranta- ja -valvontayksikölle ennen vesien jätevesiviemäriin johtamista on tarpeen viranomaisvalvonnassa.

HSY:n luvassa ohjeistetaan viemäriin johdettavista vesistä tehtävät laatuselvitykset.

Pilaantuneen veden poistamisella varmistetaan, että vedessä olevat haitta-aineet eivät pääse kulkeutumaan laajemmalle alueelle eivätkä aiheuta enempää maaperän tai pohjaveden pilaantumista tai muuta haittaa tai vaaraa terveydelle tai ympäristölle.

6. Pilaantuneen maa-aineksen varastointi alueella

Välivarastointia koskevilla määräyksillä varmistetaan, että puhdistusalueen läheisyydessä ei tapahdu maaperän tai veden lisäpilaantumista tai lähialueella liikkuvien, työskentelevien tai asuvien ihmisten altistumista.

7. Maa-aineksen hyödyntäminen alueella

Kunnostuskohteesta kaivettujen kohonneita haitta-ainepitoisuuksia sisältävien maa-ainesten hyödyntämisen edellytyksenä on, että hyötykäytettävästä maa-aineksesta ei aiheudu vaaraa tai haittaa ympäristölle tai terveydelle, tämän vuoksi ympäristöseuranta- ja -valvontayksikkö tarkastaa suunnitelman, jossa on käsitelty myös em. vaikutuksia riittävästi hyötykäytön teknisen toteuttamisen esittämisen lisäksi.

Haihtuvia haitta-aineita tai elohopeaa sisältäviä maa-aineksia, joissa ko. haitta-ainepitoisuudet ylittävät kynnysarvot, ei voi käyttää hyödyksi alueella haitta-aineiden haitallisten ominaisuuksien ja haihtuvuuden takia.

Joidenkin orgaanisten yhdisteiden hajukynnys voi olla niille annettuja pilaantuneen maan viitearvoja alempi, ja ne voivat täytöissä aiheuttaa haittaa ympäristölle tai terveydelle. Tämän vuoksi selvästi haisevia maa-aineksia ei voi käyttää hyödyksi alueella.

Hyötykäytettävät maa-ainesten määrä- ja laatutiedot ja sijainnit tulee dokumentoida loppuraportissa. Tietoja tarvitaan viranomaisvalvonnassa

8. Toiminta poikkeuksellisissa tai yllättävissä tilanteissa

Ympäristöseuranta- ja -valvontayksikkö voi antaa lisäohjeita pilaantuneen maan puhdistamisesta tai päättää jatkokäsittelystä ympäristönsuojelulain 136 §:n mukaisesti puhdistustyön aikana ilmenneiden yllättävien tietojen perusteella.

Pilaantuneisuuden jatkumisesta ilmoituksessa esitetyn alueen ulkopuolelle on edellytetty ilmoitettavaksi valvontaviranomaiselle ja kiinteistön omistajalle, jotta voidaan harkita tarvittavia jatkotoimenpiteitä.

9. Tiedottaminen ja raportointi

Kirjallinen aloitusilmoitus ja tiedot massojen käsittely- ja loppusijoituspaikoista sekä valvojan yhteystiedoista ovat tarpeen viranomaisvalvonnassa.

Loppuraportissa tulee esittää alueet, joihin jää kynnysarvot ylittäviä haitta-ainepitoisia maa-aineksia, jotta alueen mahdollisissa tulevissa kaivutöissä haitta-ainepitoiset maa-ainekset tiedetään ottaa huomioon.

Loppuraportin esittäminen on tarpeen viranomaisvalvonnassa.

Ilmoituksen käsittelymaksu ja sen määräytyminen

Helsingin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksan (ympäristö- ja lupajaosto 10.6.2021, 141 §) perusteella ilmoituksen käsittelystä peritään 1560,00 euron maksu.

Sovelletut säännökset

Ympäristönsuojelulaki (527/2014) 5, 6, 16, 17, 27, 32, 43, 44, 84, 85, 133, 134, 135, 136, 138, 139, 172, 190, 191, 200, 205, 209, 222, 226, 227, 237 §
Valtioneuvoston asetus ympäristönsuojelusta (713/2014) 24, 25, 26 §
Jätelaki (646/2011) 5, 6, 8, 13, 15, 29, 118, 120, 121, 149, 150 §
Valtioneuvoston asetus jätteistä annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta (86/2015) 3, 10, 24 §
Valtioneuvoston asetus maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnista (214/2007)
Hallintolaki (434/2003) 34 §

Päätöksen tiedoksianto ja voimassaolo

Päätöksestä kuulutetaan julkisesti Helsingin kaupungin internetsivulla, osoitteessa https://www.hel.fi/kaupunkiymparisto/fi/julkaisut-ja-aineistot/ilmoitukset/

Päätöksen katsotaan tulleen valitukseen oikeutettujen tietoon seitsemäntenä päivänä kuulutuksen julkaisemisesta. Päätös on lainvoimainen valitusajan jälkeen, mikäli päätöksestä ei valiteta.

Päätös on voimassa viis vuotta sen antamisesta.

Muutoksenhaku

Valitusosoitus on liitteenä asianosaisille. Päätöstä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta, jollei valitusviranomainen toisin määrää.

Laskutus

Helsingin kaupungin Taloushallintopalvelu-liikelaitos toimittaa laskun Grönblom Oy:lle.

Päätös tullut nähtäväksi 24.11.2021

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella Vaasan hallinto-oikeudelta.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta

  • asianosainen
  • se, jonka oikeutta tai etua päätös saattaa koskea
  • rekisteröity yhdistys tai säätiö, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka toiminta-alueella kysymyksessä olevat ympäristövaikutukset ilmenevät
  • toiminnan sijaintikunta ja muu kunta, jonka alueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät
  • elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus sekä toiminnan sijaintikunnan ja vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomainen
  • muu asiassa yleistä etua valvova viranomainen.
Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Päätöksen katsotaan tulleen valitukseen oikeutettujen tietoon seitsemäntenä päivänä päätöstä koskevan kuulutuksen julkaisemisesta viranomaisen verkkosivulla.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen ja valituksen toimittaminen

Valitusviranomainen on Vaasan hallinto-oikeus.

Vaasan hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
vaasa.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Vaasan hallinto-oikeus
 
PL 204
 
65101 VAASA
Faksinumero:
029 56 42760
Käyntiosoite:
Korsholmanpuistikko 43
65100 Vaasa
Puhelinnumero:
029 56 42780

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Hallinto-oikeuden aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.00–16.15.

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta  (valituksen kohteena oleva päätös);
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutosta siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  • vaatimusten perustelut 
  • mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä

  • valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  • selvitys siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisesta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Kirjaamon asiointiosoitteet ovat seuraavat:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Sulje

Lisätietojen antaja

Tuomas Lahti, ympäristötarkastaja, puhelin: 09 310 20520

tuomas.lahti@hel.fi

Päättäjä

Katariina Serenius
yksikön päällikkö