Hankinta, Äänimajakka-kokeilut, Kaupunginkanslia

HEL 2021-010190
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 31

Hankinta, Äänimajakka-kokeilut

Elinkeinojohtaja

Päätös

Elinkeinojohtaja päätti hyväksyä Innojok Oy:n, Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK Oy:n ja Kelosound Oy:n jättämät tarjoukset avoimeen innovaatiohaasteeseen äänimajakkakokeilujen toteutuksista kokonaistaloudellisesti edullisimpana.

Suunniteltu sopimuskausi on 9.9.2021-05.11.2021

Sitova sopimus sopijapuolten välillä syntyy vasta myöhemmin erikseen allekirjoitettavilla hankintasopimuksilla.

Hankinnan arvonlisäveroton kokonaisarvo on 72 500 euroa. Hankittavat kokeilut ovat osa Helsingin kaupungin innovaatiorahaston projektia Helsinki yritysten kehitys- ja kokeilualustana (projektinumero 3599771). Kokeilujen kustannukset maksetaan tämän projektin omarahoitusosuudesta siten, että kaksi kokeilua, yhteensä 50 000 euroa (á 25 000 euroa), maksetaan Elinkeinopoliittisten erillishankkeiden siirtomäärärahasta (projektinumero 1801102) ja kolmas kokeilu 22 500 euroa Innovaatiot ja uudet kokeilut-yksikön budjetista (projektinumero 1812102).

Elinkeinojohtaja päätti oikeuttaa Innovaatiot ja uudet kokeilut-yksikön kaupunki-innovaatiot tiimin päällikön allekirjoittamaan hankintasopimukset.

Päätöksen perustelut

Tarjouspyyntö julkaistiin testbed.helsinki-sivuston kautta 10.5.2021 ja tarjoukset tuli jättää 18.6.kesäkuuta 2021 klo 20:00 mennessä. Tarjouksia saatiin kolme kappaletta (Innojok Oy, HAMK Oy ja Kelosound Oy). Kaikki tarjoajat täyttivät niille asetetut vaatimukset.

Tarjoukset olivat tarjouspyynnön mukaisia. Tarjouksille asetettiin sisältövaatimuksia, jotka kaikki saapuneet tarjoukset täyttivät. Kaikkien tarjonneiden kanssa tehdään erillinen sopimus. Hankintapäätös perustuu kokonaistaloudelliseen edullisuuteen ja tarjousten arviointiperusteina olivat:

- Ratkaisun laatu 40 %
- Toteutuskelpoisuus 20 %
- Uutuusarvo ja innovatiivisuus 20 %
- Vaikutus 10 %
- Hinta 10 %.

Hankinnat sisältävät kaupungin esteettömyystavoitteiden mukaiset äänimajakoiden kokeilut, jotka toteutetaan syksyn 2021 aikana. Innovaatiohaasteen kierrokselta valittiin kolme erilaista kokeilua, joilla saadaan tarpeellista palvelu- ja tekniikkaratkaisujen vertailtavuutta. Ratkaisut tuovat keskeistä tietoa ja kokemusta esteettömyyden edistämiseksi ja mahdollistavat uudenlaista liiketoimintaa.

Lauttasaaren ja Hakaniemen metroasemilla sekä Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskuksessa toteutettavissa kokeiluissa kehitetään innovatiivisia äänimajakkaratkaisuja luomalla uusi tuote, palvelu tai toimintamalli. Tarkoituksena on löytää luovia ratkaisuja hyvin toimivalle, monipuolisia ääniä mahdollistavalle, erilaisiin tiloihin ja kaupunkikuvaan integroitavalle äänimajakalle. Äänimajakka on laite, joka toimii havainnoinnin tehostamiskeinona erityisesti näkövammaisille, mutta myös muistisairaille ja kehitysvammaisille ja opasteissa käytettyä kieltä ymmärtämättömille käyttäjille. Esteettömän ympäristön suunnittelussa pyritään luomaan kaikille käyttäjille yhtäläiset mahdollisuudet toimia ja liikkua itsenäisesti julkisessa ympäristössä.

Helsingissä toteutettavien kokeilujen tuloksista viestitään ja niitä hyödynnetään laajasti varsinkin kokeilualustatoiminnan, kaupunkiympäristön toimialan ja sosiaali- ja terveystoimialan palveluviestinnän sekä sidosryhmien (mm. HKL) ja kokeiluihin osallistuvien yritysten tiedotuksen kautta. Hyödyntäjiä ovat erityisesti viihtyisän, turvallisen ja käytännöllisen kaupunkiympäristön esteettömyyssuunnittelupalveluiden tarjoajat ja paikalliset palvelujen tuottajat, kunnat julkisten palvelujen ja kaupunkisuunnittelun kehittäjinä sekä infra- ja talonrakentamisen sektorit.

Elinkeinojohtajan oikeus toteuttaa hankintoja perustuu kansliapäällikön päätökseen kaupunginkanslian hankintaoikeuksista 4.1.2021 § 3.

Päätös tullut nähtäväksi 16.09.2021

MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN

Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka molemmat.

OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika

Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.

Muutoksenhaku markkinaoikeuteen ei estä vaatimasta hankintaoikaisua.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla

  • hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.

Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.

Oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin oikaisua vaativa haluaa vedota vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUDELLE
Valitusaika

Valitus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.

Hankintaoikaisun vireilletulo ei vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asianosaisella on oikeus hakea muutosta valittamalla markkinaoikeudelle.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään markkinaoikeudelle.

Markkinaoikeuden asiointiosoite on seuraava:

Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Sähköpostiosoite:
markkinaoikeus@oikeus.fi
Faksinumero:
029 56 43314
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 43300

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Ilmoitus valituksen tekemisestä hankintayksikölle

Valittajan tai hänen edustajansa on ilmoitettava kirjallisesti hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeudelle.

Ilmoitus on tehtävä osoitteeseen:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Odotusaika

EU-kynnysarvot ylittävien hankintojen osalta hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi.

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Markkinaoikeuden ensimmäisenä asteena käsittelemässä asiassa maksu peritään riippumatta asian lopputuloksesta.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Mikko Martikka, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 15022

mikko.martikka@hel.fi

Päättäjä

Marja-Leena Rinkineva
elinkeinojohtaja
Santtu von Bruun
yksikön päällikkö