Liikennejärjestelyt, yhdistettyjen pyöräteiden ja jalkakäytävien muuttaminen jalkakäytäviksi, esikaupunkialueet
Esikaupunkialueiden yhdistettyjen pyöräteiden ja jalkakäytävien muuttaminen jalkakäytäviksi
Päätös
Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö päätti, että muutetaan esikaupunkialueiden hiljaisten tonttikatujen yhdistetyt pyörätiet ja jalkakäytävät jalkakäytäviksi liitteen 1 mukaisesti.
Päätöksen perustelut
Pyöräliikenteen suunnitteluperiaatteet (Pyöräliikenteen suunnitteluohje, Kaupunkisuunnittelulautakunta 19.4.2016) ovat murroksessa Suomessa. Nykyisin polkupyörää pidetään aiempaa selkeämmin ajoneuvona, jonka paikka etenkin hitaassa kaupunkiliikenteessä on ensisijaisesti ajoradalla muun ajoneuvoliikenteen tapaan. Erillisen kadun varren pyöräliikenteen järjestelyn tarpeen määrittää lähinnä autoliikenteen vilkkaus ja nopeus.
Helsingin pyöräliikenteen verkkoa on toteutettu vuosikymmenten saatossa. Pitkään tapana on ollut pyöräteiden toteuttaminen myös rauhallisille kaduille, vaikka pyöräliikenteen osoittaminen ajoradalle olisi ollut monella tapaa perusteltua.
Helsingin katujen nopeusrajoitusjärjestelmä (Kaupunginhallitus 9.4.2018) toteutettiin maastoon vuonna 2019, jolloin otettiin yhä laajemmin käyttöön 30 km/h ja 40 km/h nopeusrajoituksia. Maltilliset liikennemäärät, matala nopeusrajoitus ja sitä tukeva kadun ulkoasu hillitsevät ajonopeuksia, mitä tukee turvallista ja sujuvaa pyöräilyä ajoradalla. Pyöräliikenteen ja muun ajoneuvoliikenteen tarpeiden yhteensovittaminen viestii tienkäyttäjälle rauhallisesta liikkumisesta. Samalla ratkaisu parantaa jalankulun viihtyisyyttä ja turvallisuutta.
Östersundomia lukuun ottamatta muut esikaupunkialueet kuuluvat katujen kunnossa- ja puhtaanapidon osalta ns. kokonaisvastuuhoidon piiriin. Alueilla joita ei ole otettu kaupungin kokonaisvastuuhoitoon vastaa kiinteistö kohdallaan olevan jalkakäytävän talvikunnossapidosta. Yhdistetyn pyörätien ja jalkakäytävän muuttaminen jalkakäytäväksi muuttaa talvikunnossapitovastuita Östersundomin kuudella kadulla siten, että jatkossa jalkakäytävien talvikunnossapitovastuu siirtyy kiinteistöille. Muutos toteutetaan talvikauden 2021-2022 jälkeen, jotta kiinteistöillä on aikaa reagoida muutokseen. Muiden esikaupunkialueiden katujen osalta hoitovastuut säilyvät nykyisellään. Muutos koskee kokonaisuudessaan noin 150:tä katua tai katuosuutta. Muutokset toteutetaan Östersundomia lukuun ottamatta loppusyksyn ja tulevan talven aikana.
Kustannusennuste
Rakennukset ja yleiset alueet, Rakennuttaminen 25 000 euroa
Toimivalta
Helsingin kaupungin hallintosäännössä (16 luku 6 § kohta 1) on liikenne- ja katusuunnittelupäällikön toimivallassa päättää katu- ja muulle yleiselle liikenteelle tarkoitetulla alueella merkitykseltään vähäisistä yksittäisistä liikennejärjestelyistä.
Päätös tullut nähtäväksi 04.10.2021
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Lisätietojen antaja
Jouni Korhonen, johtava liikenneasiantuntija, puhelin: 09 310 37080