Hankinta, koulu- ja opiskelijaterveydenhuollon lääkärit, sosiaali- ja terveystoimiala

HEL 2021-011609
Asialla on uudempia käsittelyjä
16. / 284 §
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Lääkäreiden vuokrauksen hankinta koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoon

Sosiaali- ja terveyslautakunta

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti

A hyväksyä koulu- ja opiskeluterveydenhuollon lääkärivuokrauksen hankinnan keskeiset periaatteet ja ehdot sekä oikeuttaa sosiaali- ja terveystoimialan tekemään tarvittaessa tarjouspyyntöasiakirjoihin välttämättömiä, vähäisiä muutoksia sekä

B oikeuttaa terveys- ja päihdepalvelujen johtajan

  • tekemään hankinnasta päätöksen
  • päättämään optiokauden käyttöönotosta
  • allekirjoittamaan hankintapäätöksen perusteella solmittavat sopimukset
  • päättämään sopimusten irtisanomisista ja purkamisista.

Käsittely

Helsingin kaupungin nuorisoneuvoston toimialalautakuntien edustajien osalta on sovittu, että edustajat eivät osallistu salassa pidettävien asioiden tai asiakirjojen käsittelyyn. Tästä syystä sosiaali- ja terveyslautakunnan nuorisoedustaja Lana Bulatova ei osallistunut tämän asian käsittelyyn ja poistui kokouksesta ennen asian käsittelyn aloittamista.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Hankinnan kohde

Hankinnan kohteena on lääkäreiden vuokraus koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoon. Vuokrattavat lääkärit työskentelevät koulu- ja opiskeluterveydenhuollon lääkärin tehtävissä.

Koulu- ja opiskeluterveydenhuollon lääkärin tehtävä on ennaltaehkäisevää ja seulovaa sekä lasten ja nuorten koulunkäyntiä tukevaa. Lakisääteiset laajat terveystarkastukset ja kutsunta ennakkoterveystarkastukset ovat tässä tärkeässä roolissa. Lisäksi koulu- ja opiskeluterveydenhuollon lääkärin tehtäviin kuuluu koulunkäyntiin liittyvät arvioinnit ja tarvittavan tuen suunnittelu moniammatillisessa yhteistyössä koulupsykologien, -kuraattorien ja terveydenhoitajien sekä perheiden kanssa.

Tilaaja ei sitoudu mihinkään hankintamääriin, vaan palvelua tilataan tarpeen mukaan.

Sosiaali- ja terveyslautakunta on 20.10.2020 § 198 päättänyt, että palveluseteli on 1.11.2020 alkaen yksi palvelujen järjestämistapa koulu- ja opiskeluterveydenhuollon lääkäripalveluissa määräaikaisena
koronan ja henkilöstövajauksen aiheuttaman lakisääteisten palveluiden
hoitovelan purkuun koulujen kevätlukukauden 2022 loppuun saakka. Palvelusetelin käyttö koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa on ollut kuitenkin vähäistä, johtuen palveluntuottajien vähyydestä, minkä vuoksi ostopalvelun ottaminen yhdeksi tuotantotavaksi palvelusetelin ja oman tuotannon rinnalle katsotaan tarkoituksenmukaiseksi. Vuokrattavat lääkärit työskentelevät kouluilla, jolloin palvelu tuodaan lähelle käyttäjää ja toteutus on lapsiystävällisempää, kuin palvelusetelillä ostettavat terveystarkastukset, jotka toteutetaan pääsääntöisesti palveluntuottajan omissa tiloissa. Vuokrattavat lääkärit hoitavat koulu- ja opiskeluterveydenhuollon lääkärin tehtäviä koko laajuudessa, sisältäen laajat terveystarkastukset, mutta myös muut tarvittavat lääkärin kontaktit oppilaiden koulunkäynnin tukemiseksi. Näin ollen myös hoitosuhteet voivat muodostua pidempiaikaisiksi, mikä osaltaan tukee myös ennaltaehkäisevää työtä.

Tarjouskilpailu

Hankinnasta järjestetään tarjouskilpailu lain julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016) mukaisella avoimella menettelyllä.

Tarjousten vertailuperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus siten, että hinnan painoarvo on 100 prosenttia. Laadulliset kriteerit otetaan huomioon asettamalla hankinnan kohteena olevalle palvelulle tiukat vähimmäisvaatimukset.

Tilaaja valitsee puitejärjestelyyn palveluntuottajia tarpeensa mukaisesti, kuitenkin vähintään kaksi palveluntuottajaa. Tilaaja arvioi palveluntuottajien valintamäärää tarjoajien ilmoittaman arvioitujen kokoaikaisten, samanaikaisesti työskentelevien lääkäreiden määrän mukaisesti. Mikäli tarjousvertailun tuloksena näyttää siltä, että ensisijaisuusjärjestyksessä kaksi ensimmäistä palveluntuottajaa ei riitä kattamaan tilaajan tarvetta, tilaaja valitsee puitejärjestelyyn enemmän palveluntuottajia.

Puitejärjestelyssä palveluntuottajat asetetaan halvimman hinnan mukaiseen etusijajärjestykseen. Tilaaja tekee tilaukset ensisijaisesti etusijajärjestyksen ensimmäiseltä palveluntuottajalta. Mikäli ensisijaisella palveluntuottajalla ei ole tarjota tarjouspyynnön vaatimukset täyttäviä työntekijöitä tilaajan tilauksessaan määrittelemässä aikataulussa, tilaaja tekee tilauksen toissijaiselta palveluntuottajalta, ja niin edelleen.

Etusijajärjestyksestä voidaan poiketa kiiretilanteissa: jos puitejärjestelyn etusijajärjestyksessä toisena olevan palveluntuottajan vasteaika työntekijän toimitukseen on lyhempi kuin ensisijaisen palveluntuottajan, voidaan tilaus tehdä tältä tilaajan valitsemalta palveluntuottajalta.

Tarjouspyyntöasiakirjoissa määritellään hankittava palvelu sekä palvelulle asetetut vähimmäisvaatimukset. Vaatimusten tulee toteutua koko sopimuskauden ajan.

Esitys tarjouspyyntöasiakirjoiksi on liitteinä 1−5 (tarjouspyyntö, palvelukuvaus, sopimusluonnos, tietosuoja- ja salassapitoliite, käsittelytoimien kuvaus). Hankintalain (1397/2016) 60 §:n ja 138 §:n mukaan hankintailmoitusta ei saa julkaista muualla ennen kuin se on julkaistu julkisten hankintojen internet-osoitteessa www.hankintailmoitukset.fi(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun), joten tarjouspyyntöasiakirjoja ei julkaista internetissä.

Sopimus

Sopimuskausi on suunniteltu alkavaksi 1.2.2022, ja se kestää vuoden 2023 loppuun saakka.

Sopimus syntyy vasta, kun molemmat osapuolet ovat allekirjoittaneet sopimuksen.

Sopimusta on tilaajan niin päättäessä mahdollista jatkaa enintään kahden (2) vuoden mittaisella optiokaudella. Tilaaja ilmoittaa option käyttöönotosta kolme (3) kuukautta ennen perussopimuskauden päättymistä.

Tilaaja voi irtisanoa sopimuksen noudattaen kolmen (3) kuukauden irtisanomisaikaa. Irtisanominen on tehtävä kirjallisesti. Irtisanomisoikeus on voimassa myös mahdollisen optiokauden aikana. Irtisanominen koskee myös mahdollista voimassa olevaa tilausta.

Sosiaali- ja terveystoimialalla on oikeus sopimuskauden aikana irtisanoa sopimus kuuden (6) kuukauden irtisanomisajalla, mikäli se on uuden sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämismallin vuoksi perusteltua.

Hankintavaltuuksista päättäminen

Sosiaali- ja terveyslautakunta on 30.3.2021 § 76 päättänyt sosiaali- ja terveystoimialan viranhaltijoiden hankintavaltuuksista siten, että terveys- ja päihdepalvelujen johtajan osalta vahvistettu hankintaraja on 500 000 euroa. Nyt tehtävällä päätöksellä lautakunta oikeuttaa terveys- ja päihdepalvelujen johtajan tekemään hankinnasta päätöksen, jonka laskennallinen arvo on enemmän kuin 500 000 euroa.

Sopimuksen allekirjoittaja

Helsingin kaupungin hallintosäännön 24 luvun 1 §:n 2 momentin mukaisesti lautakunnan päätösten perusteella tehtävät sopimukset allekirjoittaa esittelijä, ellei toimielin toisin päätä. Esittelijä pitää riittävänä, että sopimukset allekirjoittaa terveys- ja päihdepalvelujen johtaja.

Mikäli ilmenee tarvetta sopimuksen päättämiseen (irtisanomiseen tai purkamiseen), päätös on tehtävä riittävän nopeasti. Siksi on tarkoituksenmukaista, että myös sopimuksen päättämistä koskeva päätösvalta on terveys- ja päihdepalvelujen johtajalla.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 07.12.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Pöytäkirjan 269, 270, 272, 273, 274, 275, 276, 277, 278, 279, 280, 281, 282, 284 (A), 285 (A), 288, 289, 290, 291 ja 293 §:t.

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Pöytäkirjan 271, 283, 284 (B), 285 (B), 287 (B) ja 292 §:t.

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja
Juha Jolkkonen

Lisätietojen antaja

Anna Nikula, johtava ylilääkäri: 09 310 27043

anna.nikula@hel.fi

Liitteet (pdf)

1. Salassa pidettävä: HankL 60§, 138§
2. Salassa pidettävä: HankL 60§, 138§
3. Salassa pidettävä: HankL 60§, 138§
4. Salassa pidettävä: HankL 60§, 138§
5. Salassa pidettävä: HankL 60§, 138§

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.