Avustuksen myöntäminen, Kumpulan siirtolapuutarhan perusinfran parannustöille, Kumpulan siirtolapuutarhayhdistys ry

HEL 2021-011611
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 270

Kumpulan siirtolapuutarhayhdistys ry:n avustushakemus

Kansliapäällikkö

Päätös

Kansliapäällikkö päätti olla myöntämättä avustusta Kumpulan siirtolapuutarhayhdistys ry:lle Kumpulan siirtolapuutarhan perusinfrastruktuuria korjaaviin ja parantaviin töihin, koska toiminta ei kuulu kaupunginhallituksen yleisavustusmäärärahoista tuettavan toiminnan piiriin.

Päätöksen perustelut

Kumpulan siirtolapuutarhayhdistys ry:n tarkoituksena on edistää ja kehittää siirtolapuutarhatoimintaa ja puutarhaviljelyä jäsentensä ja kotipaikkansa asukkaiden keskuudessa, toimia oman siirtolapuutarhansa kehittämiseksi, valvoa jäsentensä yhteisiä etuja, edistää jäsentensä yhteisiä harrastuksia ja viljelytapojen tuntemusta, sekä vaalia ja edistää siirtolapuutarha-alueen kulttuurihistoriallisten arvojen ja ominaispiirteiden säilyttämistä ja ylläpitää museona toimivaa siirtolapuutarhamökkiä ja palstaa.

Kumpulan siirtolapuutarhayhdistys ry:n on rekisteröity vuonna 1955.

Helsingin kaupungin ja Kumpulan siirtolapuutarhayhdistys ry:n välillä on kolme sopimusta: siirtolapuutarha-alueen vuokrasopimus, rakennusten ja laitteiden luovutussopimus sekä sopimus siirtolapuutarhan yleisten alueiden hoidosta. Sopimuksissa on määritelty siirtolapuutarha-alueen vuokraukseen ja ylläpitoon liittyvistä vastuista kaupungin ja siirtolapuutarhan välillä.

Kumpulan siirtolapuutarhayhdistys ry:n hakee Helsingin kaupunginhallitukselta 26 000 euron avustusta, josta 18 500 euroa kohdistuu Kumpulan siirtolapuutarhan tieverkon valaistukseen ja 7 500 euroa tiestön lujittamiseen.

Kumpulan siirtolapuutarhayhdistys on uusinut siirtolapuutarhan tieverkon valaistuksen laajan sähköremontin yhteydessä. Yhdistys pyytää kaupunkia osallistumaan valaistuksen uusinnasta aiheutuneisiin kustannuksiin, jonka perusteluna on kaupungin ja yhdistyksen väliseen maanvuokrasopimukseen kirjattu velvoite pitää julkinen puistoalue avoimena yleisölle iltaisin klo 21.00 saakka. Yhdistyksen mukaan enemmistö alueen iltakäyttäjistä on palstalaisia ja yhdistys esittää kaupungin kustannusosuudeksi 25 prosenttia valaisimiin kohdistuneista rakennuskustannuksista urakan maksupostitaulukon mukaisesti.

Kaupungin periaatteena on, että ulkovalaistusta rakennetaan vain kohteisiin, joissa voidaan ja halutaan tasapuolisesti palvella kaikkia kuntalaisia. Tavoitteena on valaista kohteita, joihin kaupunki on merkittävämmin investoinut ja/tai joissa kaupunkilaiset voivat liikkua ja oleskella pimeään aikaan kaikkina vuodenaikoina. Kumpulan siirtolapuutarhan osalta nämä kriteerit eivät täyty eikä yleisten alueiden ulkovalaistuksen ylläpitäminen ole myöskään kunnan lakisääteinen tehtävä.

Kaupungin ja siirtolapuutarhayhdistyksen välisessä rakennusten ja laitteiden luovutussopimuksessa ja vuoden 2005 siirtolapuutarhapuutarhojen yleisiä alueita koskevassa vastuupäivityksessä on erikseen todettu, että siirtolapuutarhayhdistyksillä on oikeus tehdä kustannuksellaan tarpeellisia rakennusten ja laitteiden (ml. valaisimet) korjaus- ja muutostöitä siirtolapuutarha-alueella.

Siirtolapuutarhayhdistykset ovat velvollisia hankkimaan tarvittavat viranomaisluvat ja hyväksyttämään suunnitelmat kaupungilla ennen korjaus- ja muutostöihin ryhtymistä. Kumpulan siirtolapuutarhayhdistys ry ei ole kuitenkaan hakenut kaupungilta tarvittavia viranomaislupia siirtolapuutarhan ulkovalaistuksen parantamiseksi.

Viranomaisluvalla ja -hyväksynnällä voidaan varmistaa rakennetun ulkovalaistusverkon sähkötekninen turvallisuus, valaistuksen soveltuminen kaupunkikuvaan ja muutoksen luvallisuus mikäli kyseessä on suojeltu luontokohde.

Lisäksi Kumpulan siirtolapuutarhayhdistys on keväällä 2020 sähköremontin jälkeen lisännyt tieosuuksille kivimursketta ja päällystänyt niitä kivituhkalla.

Mikäli Kumpulan siirtolapuutarhayhdistys olisi toiminut sopimusten mukaisesti, kaupunki olisi kyennyt ohjeistamaan yhdistystä valaistuksen rakennustöissä. Työt olisi ohjeistettu toteuttamaan mahdollisimman kevyellä kalustolla, jotta heikosti perustettu tiestö kantaisi työkoneita myös routivaan aikaan. Tällöin vauriot tiestölle olisivat todennäköisesti olleet pienemmät tai jopa vältettävissä.

Voimassa olevien sopimusten mukaan kaupungin kustannusosuudesta siirtolapuutarha-aluetta yleisesti palvelevien rakennusten ja laitteiden perusparannuskustannuksiin sovitaan aina erikseen kaupungin ja yhdistyksen välillä ennen töihin ryhtymistä. Kaupungin kannalta on ensi arvoisen tärkeätä, että kaupungin sopimuskumppanit noudattavat sopimuksia ja niissä sovittuja menettelytapoja. Vaikka siirtolapuutarhayhdistys olisi ollut kaupunkiin ennalta yhteydessä valaistuksen parannustöiden osalta, ei kaupunki näiden kustannusten kattamiseen olisi todennäköisesti osallistunut.

Helsingin kaupunginhallituksen yleisavustukset on tarkoitettu rekisteröityjen yhteisöjen yleisesti hyödylliseen toimintaan. Kaupunginhallituksen yleisavustusta voi hakea toimintaan, jota muut toimialat eivät avusta. Kaupunginhallitukselle toimitettuja avustushakemuksia liitteineen arvioidaan kaupunginhallituksen päättämien (Khs 28.10.2019 § 723) avustusten yleisohjeiden mukaisesti. Yleisohjeiden mukaan avustettavan toiminnan tulee tukea ja täydentää avustuksia myöntävän toimialan toimintaa ja tavoitteiden toteutumista.

Avustusta Kumpulan siirtolapuutarhayhdistys ry:lle ei esitetä myönnettäväksi, koska toiminta ei kuulu kaupunginhallituksen yleisavustusmäärärahoista tuettavan toiminnan piiriin.

Päätös on valmisteltu yhteistyössä kaupunkiympäristön toimialan kaupunkitekniikka- ja kunnossapitoyksiköiden kanssa.

Päätös tullut nähtäväksi 20.12.2021

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Riina Kopola, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 28256

riina.kopola@hel.fi

Päättäjä

Sami Sarvilinna
kansliapäällikkö
Tuula Saxholm
rahoitusjohtaja