Avustuksen myöntäminen, nuorisopalvelut, koronasta palautumisen lisämääräraha vuosille 2021-2022

HEL 2021-012734
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 7

Viiden yhdistyksen vuosien 2021-2022 koronalisäavustuspäätöksen muuttaminen

Kumppanuuspäällikkö

Päätös

Kumppanuuspäällikkö jatkaa seuraaville yhdistyksille myönnettyjen koronalisäavustusten (23.11.2021, § 27) käyttämättä jääneiden osuuksien käyttöaikaa 31.12.2023 saakka:

  • Kanava nuoriso ry
  • Kuksat ry
  • Suomen Romanifoorumi (Fintiko Romano Forum) ry
  • Teatteri Ziriklin tukiyhdistys ry
  • Vanhan Käpylän VPK ry

Ohjeita avustuksen saajille

Koronasta palautumisen ja elpymisen lisämääräraha-avustus tulee selvittää 31.3.2024 mennessä projektiavustusselvityslomakkeella ja vahvistetulla tilinpäätöksellä, jossa hankkeen/avustetun toiminnan tulot ja menot näkyvät omana kustannuspaikkanaan. Kustannuspaikkaan ei voi kohdistaa muita kaupungin avustuksia.

Avustusta saavan on noudatettava Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntöä ja Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeita (www.hel.fi/nuorisonavustukset):

Avustustoiminnassa on otettu huomioon valtiontukisääntely ja avustuksen kilpailuvaikutukset. Avustamisen ei katsota vaikuttavan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, koska palveluja tuotetaan ensi sijassa paikallisille asukkaille rajatulla alueella jäsenvaltiossa.

Päätöksen perustelut

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta jakoi kaupunginvaltuuston myöntämän toimintakatteen kertaluonteisen alitusoikeuden siten, että nuorisonavustusten osuus oli 0,33 miljoonaa. (7.9.2021, § 130)

Avustustoiminnassa on otettu huomioon valtiontukisääntely ja avustuksen kilpailuvaikutukset. Avustamisen ei katsota vaikuttavan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, koska palveluja tuotetaan ensi sijassa paikallisille asukkaille rajatulla alueella jäsenvaltiossa. Kaupungin hakijalle myöntämä avustus on julkisista varoista myönnettyä tukea. Mikäli avustusta myönnetään hakijalle, joka harjoittaa taloudellista toimintaa kilpailluilla markkinoilla (esim. palveluiden tai tuotteiden myyntiä), tulee ennen avustuksen myöntämistä selvittää ja arvioida, onko avustuksen myöntäminen valtiontukisäännösten mukaan mahdollista. Avustuspäätöksen perusteluista tulee tällaisessa tapauksessa ilmetä peruste avustuksen sallittavuudelle. Kiellettynä valtiontukena pidetään julkisen sektorin missä tahansa muodossa myöntämää tukea, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua, suosii jotakin yritystä tai tuotannonalaa ja vaikuttaa EU:n jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Myös avustus voi täyttää kielletyn valtiontuen kriteerit, eikä avustusta tule tällöin myöntää. (Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeet 28.10.2019)

Kumppanuuspäällikkö myönsi nuorisonavustusten määrärahasta 31 yhdistykselle enintään 3 000 euron koronalisäavustusta koronasta palautumiseen ja elpymiseen. Avustuksen käyttö tuli selvittää projektiavustusselvityslomakkeella 31.12.2023 mennessä (23.11.2021, § 27).

Kanava nuoriso ry, Kuksat ry, Suomen Romanifoorumi (Fintiko Romano Forum) ry, Teatteri Ziriklin tukiyhdistys ry ja Vanhan Käpylän VPK ry ilmoittivat joko sähköpostitse tai sen liitteenä, että eivät saaneet avustusta käytettyä kokonaan määräajan puitteissa. Näiden yhdistysten avustuksen käyttöoikeutta jatketaan vuoden 2023 loppuun saakka.

Toimivalta ja avustuksia koskevat päätökset

Hallintosäännön mukaan toimivalta kuuluu kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaostolle. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto päätti delegoida nuorisopalveluiden kumppanuuspäällikölle päätösvaltaa enintään 3 000 euron projektiavustuksista. (Nuorisojaosto 20.6.2017, § 4)

Helsingin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti kokouksessaan toimialan avustusmäärärahojen jakamisen periaatteet, joiden mukaan avustuksilla rakennetaan demokraattista ja elinvoimaista kaupunkia, edistetään helsinkiläisten hyvinvointia ja terveyttä sekä edistetään YK:n Agenda 2030 tavoitteita. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan avustuksilla vahvistetaan kansalaisyhteiskuntaa sekä helsinkiläisten osallisuutta ja yhdenvertaisuutta, tuetaan monipuolista kulttuurin ja vapaa-ajan tarjontaa, parannetaan helsinkiläisten mahdollisuuksia merkitykselliseen elämään sekä edistetään ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää toimintaa. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 14.12.2021, § 202)

Avustuksia ei myönnetä tahoille, joihin kohdistuu Helsingin kaupunkia velvoittavia pakotteita. Avustuksensaaja ei myöskään saa asettaa avustusvaroja sellaisten tahojen saataville tai hyödynnettäväksi, joihin kohdistuu avustuksensaajaa tai Helsingin kaupunkia velvoittavia pakotteita. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 15.3.2022, § 47)

Päätös tullut nähtäväksi 09.02.2023

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Tuulia Saves, suunnittelija, puhelin: 09 310 23056

tuulia.saves@hel.fi

Päättäjä

Markku Toivonen
kumppanuuspäällikkö