Avustuksen myöntäminen, Taide- ja kulttuuriavustukset 2022, taiteen perusopetuksen avustukset
Taiteen perusopetuksen avustukset 2022
Päätös
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto myönsi taiteen perusopetuksen avustuksia vuodelle 2022 taiteen perusopetusta tuottaville oppilaitoksille liitteen mukaan yhteensä 4 973 000 euroa.
Monivuotisten avustusten piirissä olevien toimijoiden avustus on voimassa vuoden 2022 loppuun.
Avustukset ovat harkinnanvaraisia.
Ohjeet avustuksen saajille
Avustukset maksetaan avustuksen suuruudesta riippuen 1.–4. erässä eräpäivillä 14.1.2022, 7.3.2022, 7.6.2022 ja 7.9.2022.
Mikäli avustuksen saaja on velkaa kaupungille, kuitataan myönnetystä avustuksesta kaupungin perimiskelpoinen saatava avustuksen saajalta.
Ohjeet avustuksen käyttämisestä, raportoinnista, avustuksen maksamisesta ja Helsinki-tunnuksen käytöstä löytyvät toimialan nettisivuilta www.hel.fi/kulttuurinavustukset > Avustuksen käyttäminen ja raportointi:
Kaupungilla on oikeus periä avustus tai sen osa takaisin, mikäli avustuksen saaja ei noudata avustusehtoja.
Käsittely
Asian aikana kuultavana oli erityissuunnittelija Nina Gran. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Taiteen perusopetus on tavoitteellista tasolta toiselle etenevää ensisijaisesti lapsille ja nuorille järjestettävää eri taiteenalojen opetusta, joka samalla antaa oppilaalle valmiuksia ilmaista itseään ja hakeutua asianomaisen taiteenalan ammatilliseen ja korkea-asteen koulutukseen (laki taiteen perusopetuksesta 1998/633). Taiteen perusopetuksen kehittämistavoitteiksi on linjattu saavutettavuuden, sukupuolten tasa-arvon ja monimuotoisuuden lisääminen sekä eri taiteenalojen nykyistä tasapuolisempi kohtelu. Avustuksia voidaan myöntää monivuotisina pääsääntöisesti yli 50 000 euron vuotuisen tuen piirissä oleville toimijoille hakemuksesta (liitteen sarake ”monivuotinen”). Monivuotisen avustuksen saamiseksi hakijan tuli esittää tavoitteet, kehittämissuunnitelma, budjetti ja toimenpiteet koko avustuskaudelle. Monivuotisten avustusten kausi kattaa vuodet 2019-2022.
Monivuotisuuden piirissä olevien toimijoiden avustus vahvistetaan hakemuksesta vuosittain ja tavoitteena on, että avustus pysyy vähintään saman suuruisena kuin vuonna 2020 edellyttäen että tarkoitukseen on käytettävissä tarvittavat määrärahat.
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on päättänyt kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan yhteiset avustusperiaatteet 13.02.2018, § 28. Kulttuurijaosto on hyväksynyt tarkemmat avustusmuodot ja arviointikriteerit 20.3.2018, § 10.
Kulttuuri- ja vapaa-aika lautakunnan kirjasto- ja kulttuurijaosto vastaa taide- ja kulttuuritoimintaan sekä kulttuuripolitiikkaan tarkoitettujen avustusten jakamisesta hallintosäännön 17 luvun 2 §:n 3 kohdan mukaisesti jakamalla avustusmäärärahoja. Jaosto käsittelee taide- ja kulttuuriavustuksia kaikissa kokouksissaan. Taiteen perusopetuksen avustaminen on osa tätä kokonaisuutta.
Vuoden 2022 esityksessä on maltillisia muutoksia, jotka perustuvat edellä kuvattuihin periaatteisiin
samalla vahvistaen suurimpien tanssi-, teatteri- , kuva- ja mediataide- sekä sanataiteen toimijoiden toimintaedellytyksiä.
Päätös tullut nähtäväksi 10.12.2021
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Nina Gran, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 37006