Toteutumattomat sitovat toiminnan tavoitteet vuonna 2021, Helsingin kaupunki

HEL 2021-013148
Asialla on uudempia käsittelyjä
5. / 14 §
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Sitovien toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen 2021

Pelastuslautakunta

Päätös

Pelastuslautakunta päätti merkitä tiedoksi pelastuslaitoksen sitovien toiminnallisten tavoitteiden toteutumisen vuonna 2021 ja totesi, että asia ei aiheuta erityisiä toimenpiteitä.

Sitovat toiminnalliset tavoitteet

1) Onnettomuuksia ehkäistään lisäämällä kaupunkilaisten ja Helsingissä toimivien tahojen kykyä estää onnettomuuksia ja rajoittaa niiden vaikutuksia. Tavoitetta mitataan turvallisuuspisteillä. Tavoitteena on vähintään 8000 turvallisuuspistettä

Tavoite toteutui. Tulos oli 10558 pistettä.

2) Pelastustoiminnan toimintavalmius on riittävä ja tarkoituksenmukainen. Tavoitetta mitataan pelastustoiminnan keskimääräisellä lähtö- ja ajoajalla kohteeseen riskiluokan määrittävissä onnettomuustyypeissä.

Tavoite toteutui. Keskimääräinen lähtö- ja ajoaika kohteeseen oli enintään 6 minuuttia 52 % tehtävistä.

3) Kiireellinen ensihoito toteutuu tilaajan vaatimusten mukaisesti. Tavoitetta mitataan ensihoidon tavoittamisviiveellä A- ja B-tehtävissä. Viiveen tulisi olla enintään 8 minuuttia vähintään 70 % tehtävistä. Lisäksi maallikoiden havaitsemien kammiovärinäpotilaiden selviytymisen tulisi olla vähintään 32 %.

Tavoitteet toteutuivat osittain. Kammiovärinäpotilainen selviytymisaste oli 32 %. Sen sijaan tavoittamisviive oli 58 % ja alitti tavoitteen 12 prosenttiyksikköä. Ensihoidon tehtävämäärä palautui vuonna 2021 pandemiaa edeltävään kasvutrendiin. Covid-19 potilaan hoidon jälkeen ensihoitoyksiköille joudutaan tekemään sisäpesu, jonka vuoksi yksikkö on pois hälytysvalmiudesta 30-60 minuuttia. Tämä lisää potilaan tavoittamisviivettä, koska korvaava yksikkö samanaikaiseen tehtävään tulee kauempaa.

4) Henkilöstön osaaminen kehittyy jatkuvasti. Tavoitetta mitataan täydennyskoulutuksen määrällä, jonka pitäisi olla vähintään sama kuin vuonna 2020.

Tavoite ylittyi 30 %. Pandemiatilanteesta huolimatta lähes kaikki täydennyskoulutus on kyetty toteuttamaan metodiikkaa kehittämällä ja osittain myös kirimään 2020 syntynyttä koulutusvelkaa. Rekrytoinneista johtuen uuden henkilöstön koulutusta on toteutettu poikkeuksellisen paljon.

5) Henkilöstön työkykyä edistetään jatkuvasti. Tavoitetta mitataan lyhyillä sairauspoissaoloilla sekä varhaisen tuen menettelyiden toteutumisella.

Tavoite toteutui osittain. Lyhyet sairauspoissaolot olivat enintään vuoden 2020 tasolla .Varhaisen tuen keskustelujen toteutumisastetta ei kyetty mittamaan mittausprosessin häiriöiden johdosta.

6) Pelastuslaitoksen toiminta on tuottavaa kaupungin kasvu ja palvelutarpeen muutokset huomioiden. Tavoitetta mitataan tulosbudjetin riittävyydellä

Tavoite ei toteutunut. Tulosbudjetti ylittyi 480 000 eurolla. Ylitys johtuu muun muassa siitä, että aikaisemmin investointien määrärahoilla tehtyjä hankintoja on toteutettu käyttötalouden määrärahoilla yli 650 000 eurolla tilintarkastuksessa tehtyjen havaintojen perusteella. Lisäksi ylitys sisältää koronasta aiheutuneita lisäkustannuksia yli 300 000 sekä toiminnan kehittämiskustannuksia noin 150 000, joihin saadaan menoja vastaava tulo kaupungin ulkopuolisen rahoituksen kautta.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Sosiaali- ja terveyslautakunta 01.02.2022 § 15

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti merkitä tiedoksi sosiaali- ja terveystoimen selvityksen toteutumatta jääneistä sitovista toiminnallisista tavoitteista.

Esittelijä
sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja
Juha Jolkkonen
Lisätiedot

Maria Kahila, suunnittelupäällikkö, puhelin: 310 43087

maria.kahila@hel.fi

Kaupunkiympäristölautakunta 25.01.2022 § 42

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti merkitä tiedoksi kaupunkiympäristön toimialan selvityksen toteutumatta jääneistä sitovista toiminnallisista tavoitteista vuonna 2021 ja lähettää sen tiedoksi kaupunginkansliaan.

Esittelijä
kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Ville Lehmuskoski
Lisätiedot

Leena Sutela, talous- ja suunnittelupäällikkö, puhelin: 310 39841

leena.sutela@hel.fi

Sami Haapanen, tonttipäällikkö, puhelin: 09 310 36437

sami.haapanen@hel.fi

Mirka Saarholma, asukas- ja yrityspalvelupäällikkö, puhelin: 310 15284

mirka.saarholma@hel.fi

Katri Kuusinen, yksikön päällikkö, puhelin: 310 39163

katri.kuusinen@hel.fi

Seidi Kivisyrjä, asuntotuotantopäällikkö, puhelin: 310 32331

seidi.kivisyrja@hel.fi

Liikenneliikelaitoksen johtokunta 25.01.2022 § 17

Päätös

Johtokunta merkitsi asian tiedoksi ja lähetti tiedossa olevat sitovien tavoitteiden toteumatiedot kansliaan.

Esittelijä
yksikön johtaja
Karoliina Rajakallio
Lisätiedot

Sari Valasjärvi, kehittämispäällikkö, puhelin: 310 35711

sari.valasjarvi@hel.fi

Ari Päivärinta, taloussuunnittelupäällikkö, puhelin: 310 78433

ari.paivarinta@hel.fi

Keskushallinto Kaupunginkanslia Kansliapäällikkö 20.01.2022 § 19

Päätös

Kansliapäällikkö päätti esittää kaupunginvaltuustolle selvityksen kaupunginkanslian vuoden 2021 toteutumattomista sitovista tavoitteista.

Päätöksen perustelut

Tavoite: Digitaalinen perusta nettobudjetoidun yksikön käynnistäminen ja palvelujen vakiinnuttaminen

Mittarit:
•Kaupungin tietoliikenneverkko on kokonaisuudessaan keskitetyn hallinnan ja valvonnan piirissä (Käyttöönottoprojekti käynnissä)
•Loppukäyttäjien lähi- ja etätukipalvelut tarjotaan keskitetysti ja tukipyynnöt käsitellään yhden keskitetyn palvelunhallintajärjestelmän avulla
•Lähitukipalvelut on järjestetty alueellisten tiimien avulla toteutettaviksi
•Kaupungin käyttöön hankitaan keskitetty kyberturvapalvelu
•Keskitetyn yksikön tuottamien sisäisten palvelujen asiakastyytyväisyyttä mitataan

Mittari: Kaupungin tietoliikenneverkko on kokonaisuudessaan keskitetyn hallinnan ja valvonnan piirissä (Käyttöönottoprojekti käynnissä)
Toteuma: toteutui osittain
-Lähiverkon laitteet saatiin valvonnan ja hallinnan piiriin vanhan sopimuksen nojalla.
-Hankintapäätös uudesta ja kattavammasta palvelusta tehtiin vuoden 2021 lopussa ja käyttöönotot alkavat vuoden 2022 alussa. Uusi palvelu kattaa 24/7 valvonta- ja hallintapalvelut kaikille Helsingin kaupungin Helnet-verkkoon kytketyille laitteille tarjoten läpinäkyvyyden verkon tapahtumiin sekä valvonta- ja korjaustoimiin.

Mittari: Loppukäyttäjien lähi- ja etätukipalvelut tarjotaan keskitetysti ja tukipyynnöt käsitellään yhden keskitetyn palvelunhallintajärjestelmän avulla
Toteuma: toteutui osittain
-Stadin Helpdesk on keskitetty palveluhallintakanava tukipyynnöille, johon kaikki digitaalisen perustan asiakkaat asteittain siirtyvät. Esimerkiksi Sote ja Kasko käyttävät vielä poistuvan ICT-palvelutuottajan ratkaisua, joka poistuu vuoden 2022 aikana. Apotti-integraation myötä myös Sote siirtyy Stadin Helpdeskin käyttäjäksi.

Perustelu miksi tavoitetta ei saavutettu:

Digitaalinen perusta nettobudjetoidun yksikön käynnistämisen ja palvelujen vakiinnuttamisen sitovaa tavoitetta ei saavutettu kokonaan johtuen palveluiden laajuudesta ja monimuotoisuudesta. Keskitetyn hallinnan ja valvonnan palvelun hankinnan kilpailutuksen vaatimusmäärittelyt ja sopimusneuvottelut viivästyivät. Lähi- ja etätukipalveluiden tarjoaminen keskitetyn palvelunhallintajärjestelmän avulla viivästyi suurten toimialojen Soten ja Kaskon osalta.

Tavoite: Uuden HR-palvelujärjestelmäuudistuksen edistäminen

Mittarit:
•Palkkajärjestelmän käyttöönottoprojektin toteuttaminen hanke-suunnitelman mukaan siten, että uuden järjestelmän hyväksymistestaukset on toteutettu vuoden 2021 loppuun mennessä
•HR-kokonaisjärjestelmän hankinnan kilpailutus on toteutettu ja järjestelmän valinta tehty vuoden 2021 loppuun mennessä

Mittari: Palkkajärjestelmän käyttöönottoprojektin toteuttaminen hanke-suunnitelman mukaan siten, että uuden järjestelmän hyväksymistestaukset on toteutettu vuoden 2021 loppuun mennessä.
Toteuma: ei toteutunut
Palkkajärjestelmä Sarastian käyttöönotto siirtyy suunnitellusta (1.1.2022). Käyttöönottoa siirretään, koska järjestelmätoimittaja ei ehdi saada valmiiksi kaikkia Helsingin kaupungin kriittisiksi määrittelemiä toiminnallisuuksia järjestelmään. Tuotantokäytön aloitusta on siirretty huhtikuulle 2022.

Mittari: HR-kokonaisjärjestelmän hankinnan kilpailutus on toteutettu ja järjestelmän valinta tehty vuoden 2021 loppuun mennessä.
Toteuma: ei toteutunut
Kilpailutusta ei toteutettu vuoden 2021 aikana. Digitalisaatiojohtaja ja henkilöstöjohtaja päättivät siirtää kilpailutusta eteenpäin vuodelle 2022.

Perustelu miksi tavoitetta ei saavutettu:

Uuden HR-palvelujärjestelmäuudistuksen edistämisen tavoitetta ei saavutettu kaikilta osin. Palkkajärjestelmän käyttöönottoa siirrettiin, koska järjestelmätoimittaja ei ehtinyt saada valmiiksi kaikkia Helsingin kaupungin kriittisiksi määrittelemiä toiminnallisuuksia järjestelmään. HR-kokonaisjärjestelmän hankinnan kilpailutusta jouduttiin viivästyttämään, koska kaupungin omat avainhenkilöt ovat sidottuja palkkajärjestelmän käyttöönotossa.

Lisätiedot

Mari Paananen, talouspäällikkö, puhelin: 310 73043

mari.paananen@hel.fi

Kasvatus- ja koulutuslautakunta 18.01.2022 § 3

Päätös

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti antaa kaupunginvaltuustolle seuraavan selvityksen vuoden 2021 toteutumatta jääneistä sitovista tavoitteista:

Kaupunginvaltuusto asetti kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle vuoden 2021 talousarviossa kaksi sitovaa tavoitetta:

- Mahdollistamme jokaiselle oppijalle yksilöllisesti sopivia tapoja oppia ja opiskella
- Käytämme koko kaupunkia oppimisen ja työnteon ympäristönä

Kummallekin tavoitteelle oli asetettu viisi tavoitteen toteutumista määrittelevää mittaria tavoitetasoineen. Ensimmäisen tavoitteen osalta tavoitetaso saavutettiin 3 mittarissa ja toisen tavoitteen osalta 2 mittarissa.

Sitovan tavoitteen toteutumisen edellytyksenä on tavoitetason saavuttaminen kaikissa mittareissa. Näin ollen kumpikaan sitova tavoite ei toteutunut. Toteutumatta jäämisen syynä olivat pääasiassa koronaepidemian aiheuttamat rajoitteet toiminnalle. Seuraavassa on selvitys kaikkien mittareiden toteutumisesta.

Mahdollistamme jokaiselle oppijalle yksilöllisesti sopivia tapoja oppia ja opiskella

Varhaiskasvatus - mittarin tavoitetaso saavutettiin

Varhaiskasvatuksessa mittarina oli yhteisen arviointimallin käyttöönotto vuoden 2021 aikana. Varhaiskasvatuksessa päiväkodin jokaisen lapsiryhmän suunniteltua pedagogista toimintaa arvioidaan yhteisellä arviointimallilla.

Suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa tavoite toteutui ja yhteinen arviointimalli otettiin käyttöön 1852 lapsiryhmässä.

Ruotsinkielisessä varhaiskasvatuksessa tavoite toteutui ja yhteinen arviointimalli otettiin käyttöön kaikissa 152 lapsiryhmässä.

Perusopetus - mittarin tavoitetaso saavutettiin

Perusopetuksessa mittarina oli, että vähintään 98 % oppijalle kirjataan oppimisen ja/tai kasvun tavoite ja käydään arviointikeskustelu.

Tavoitetaso saavutettiin. 98 % perusopetuksen (suomenkielinen ja ruotsinkielinen perusopetus) oppijalle kirjattiin oppimisen ja/tai kasvun tavoite ja käytiin arviointikeskustelu.

Oppimisen ja/tai kasvun tavoite kirjattiin Wilman Opiskelijat-rekisteriin yhteensä 45321 oppilaalle. Oppimiskeskustelu kirjattiin Wilman Opiskelijat-rekisteriin yhteensä 45042 oppilaalle. Oppilaita yhteensä 46 044 (Primus 24.11.2021). Tavoite toteutui.

Lukiokoulutus - mittarin tavoitetasoa ei saavutettu

Lukiokoulutuksen mittarina oli että vähintään 75 % ensimmäisen vuoden opiskelijoista on suorittanut Opintokamu-kurssin keväällä 2021 esimerkiksi osana ryhmänohjausta opiskelijahuollon henkilöstön tuella. Opintokamu-ohjelma tarjoaa helposti käyttöön otettavia ja motivoivia työkaluja opiskelijoiden hyvinvoinnin edistämiseksi toisella asteella. Kaikki materiaalit ovat sähköisiä. 

Tavoitetasoa ei saavutettu. 41,7 % ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoista suoritti Opintokamu-kurssin kevätlukukauden aikana.

Kevään 2021 koronatilanne vaikeutti tavoitteen saavuttamista. Opintokamu-kurssin suorittaminen oli suunniteltu toteutettavan ryhmänohjaajien ja opiskeluhuollon henkilöstön tuella. Kurssin suorittamisen tueksi sähköisessä ympäristössä kuului ryhmänohjaajien ryhmänohjaustunnit (6kpl), joissa oli tavoitteena käsitellä Opintokamu-kurssin teemoja. Koronatilanne ei keväällä mahdollistanut aina ryhmänohjaustuntien käyttämistä Opintokamu-kurssin suorittamisen tukemiseen, vaan ryhmänohjaustuokioissa on jouduttu käsittelemään pandemiatilanteista johtuvia ajankohtaisia asioita. Lisäksi ryhmänohjaustunteja pidettiin etäopetusjakson aikana Teamsin välityksellä, joka on osaltaan vaikeuttanut kurssin suorittamista. Etäopetuksen aikana on keskitytty ajankohtaisiin asioihin ja opettajia on ohjattu perustyöhön. Tavoite suunniteltiin ja päätettiin kesällä 2020, jolloin muodostettu näkymä vuoden 2021 kevätlukukauden koronatilanteesta osoittautui liian toiveikkaaksi.

Ammatillinen koulutus - mittarin tavoitetasoa ei saavutettu

Mittarina oli, että negatiivisesti keskeyttäneiden opiskelijoiden määrä on enintään 7,4 % opiskelijamäärästä. Vuonna 2020 negatiivisesti keskeyttäneitä oli 12,7 % eli 1142 opiskelijaa. 

Tavoitetasoa ei saavutettu. Negatiivisesti keskeyttäneiden opiskelijoiden määrä oli 11,6 % opiskelijamäärästä (1034 henkilöä). Negatiivisesti keskeyttäneitä on yhteensä noin 11,6 % perustutkinto- ja valma-opiskelijoista.

Vaikka negatiivisesti keskeyttäneiden määrä on edelleen korkea suhteessa tavoitelukuun, niin vuoteen 2020 verrattuna negatiivisesti keskeyttäneiden määrä 2021 on pienentynyt 1,1 %-yksikköä.

Ikäluokkien 18-20 osalta negatiivinen keskeyttäminen on vähentynyt noin 5 %-yksikköä. Alle 18-vuotiasta negatiivisesti keskeyttäneitä vuonna 2021 oli 3,2 %. Huomattavaa on, että yli 30 -vuotiaiden kohdalta negatiivisen keskeyttämisen määrä on kasvanut yli 4% -yksikköä. Nuorten aikuisten kiinnittymiseen opintoihin vaikuttaa paljon oppilaitoksen ulkopuoliset tekijät, kuten elämäntilanne ja siihen liittyvät haasteet, esim. itsenäistyminen. Aikuisten (yli 30v.) osalta esim. taloudellisen tilanteen heikkeneminen selittää osaltaan negatiivista keskeyttämistä

Vapaa sivistystyö - mittarin tavoitetaso saavutettiin

Mittarina oli yhteisten sähköisten oppimisalustojen käyttöönotto työväenopistoissa siten, että vähintään 10 % kursseista käyttää edu.hel.fi -verkon oppimisalustoja

Tavoitetaso saavutettiin. Sähköisiä edu.hel.fi-oppimisalustoja käytettiin 41,4 %:lla kursseista. Koronakriisi on vahvistanut digipainotusta ja lisännyt edu.hel.fi-alustan käyttöä.

Käytämme koko kaupunkia oppimisen ja työnteon ympäristönä

Varhaiskasvatus - mittarin tavoitetaso saavutettiin

Mittarina oli, että jokaisessa lapsiryhmässä toteutetaan ilmiöpohjaisen oppimisen kokonaisuus yhdessä kulttuuri- ja taidetoimijan kanssa.

Suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa tavoite toteutui. Ilmiöpohjainen oppimisen kokonaisuus yhdessä jonkin kulttuuri- ja taidetoimijan kanssa toteutettiin 1867 lapsiryhmässä. Tässä mittarissa lapsiryhmiin on laskettu mukaan myös perhepäivähoidon ja leikkipuistojen ryhmät, mistä johtuen luku on suurempi, kuin varhaiskasvatuksen edellä mainitussa ensimmäisessä mittarissa.

Ruotsinkielisessä varhaiskasvatuksessa tavoite toteutui. Jokaisessa lapsiryhmässä (152 lapsiryhmää) toteutettiin ilmiöpohjainen oppimisen kokonaisuus yhdessä jonkin kulttuuri- ja taidetoimijan kanssa. Päiväkotiryhmien lisäksi ilmiöpohjainen oppimisen kokonaisuus toteutettiin myös kuudessa ryhmäperhepäiväkodissa.

Perusopetus - mittarin tavoitetaso saavutettiin

Mittarina oli, että oppilaat osallistuvat monipuolisesti kulttuurisisältöihin ja -tapahtumiin.  Kulttuuripolkua toteutetaan vähintään:  
1-6 vuosiluokkien koulussa neljä vuosiluokkaa
1-4 ja 1-5 vuosiluokkien koulussa kolme vuosiluokkaa
1-9 seitsemän vuosiluokkaa

Mittarin tavoitetaso saavutettiin. Perusopetuksen koulut (suomenkielinen ja ruotsinkielinen perusopetus) kirjasivat tavoitteen mukaisesti lukuvuoden 2021-2022 toimintasuunnitelmiin, mitkä vuosiluokat toteuttavat kulttuuripolkua lukuvuonna 2021-22.

Mittarin mukaan Kulttuuripolkua tulisi toteuttaa lukuvuonna 2021-22 vähintään yhteensä 493 luokka-asteella. Peruskouluissa Kulttuuripolkua toteutettiin vuoden 2021 aikana yhteensä 597 luokka-asteella. Peruskouluille tehtiin loppusyksystä 2021 Forms-kysely, miten toimintaa oli toteutettu vuoden 2021 aikana. Kyselyyn vastasivat kaikki peruskoulut. Kokonaisuudessaan toimintaa oli toteutettu yli vähimmäistavoitteen vuoden 2021 aikana.

Lukiokoulutus - mittarin tavoitetasoa ei saavutettu

Mittarina oli nuorten lukiokoulutuksessa oli (fi+sv) (+ linjen för vuxenstudier vid Tölö gymnasium): Vähintään 95 % opiskelijoista osallistuu aineenopettajan ja opiskelijoiden yhdessä suunnittelemiin opetussuunnitelman mukaisiin opintokäynteihin (korkeakoulut, yritykset, työpaikat).

Mittarina aikuisten lukiokoulutuksessa oli: Vähintään 30 %:ssa lukion kursseja toteutetaan em. opintokäynti.

Tavoitetasoja ei saavutettu. Nuorten lukiokoulutuksessa opetussuunnitelman mukaisiin opintokäynteihin osallistui 80,7 % opiskelijoista. Aikuislukio 13,8 %:ssa kursseista järjestettiin opintokäynti. Keväällä etäopetuksesta johtuen opintokäyntejä ei voitu toteuttaa fyysisinä vierailuina, mutta etäopetuksen pitkityttyä oppilaitokset ryhtyivät rakentamaan verkon kautta tapahtuvia opetussuunnitelman mukaisia opintokäyntejä. Rajoitusten lievennyttyä opintokäyntejä on etenkin alkusyksystä toteutettu myös fyysisesti. Loppusyksystä koronatilanteen edelleen pahennuttua vierailujen toteutuminen kuitenkin jälleen vaikeutui. Vastaanottajat eivät ole halunneet ottaa vastaan opiskelijaryhmiä. Lisäksi lukioissa on haluttu turvata koulunkäyntiä pitkien etäopetusjaksojen jälkeen.

Ammatillinen koulutus - mittarin tavoitetasoa ei saavutettu

Mittarina oli, että työpaikalla tapahtuva oppiminen kasvaa 10 000 päivällä verrattuna vuoteen 2020. Työpaikalla tapahtuvan oppimisen toteuma 1.1.–31.12.2020 välisenä aikana oli yhteensä 337 346 päivää, joten tavoite vuonna 2021 on 347 346 päivää

Mittarin tavoitetasoa ei saavutettu. Työpaikalla tapahtuvan oppimisen toteuma oli 313 584 päivää (90,3 % tavoitteesta).

Työpaikalla tapahtuvan oppimisen osalta korona on vaikuttanut merkittävästi paikkojen saatavuuteen. Koronaturvallisuuden maksimointi työnantajan taholta oman henkilöstön osalta vaikutti siihen, että opiskelijat eivät päässeet työelämäjaksoille. Siirtyminen pääkaupunkiseudulla laajasti etätyöhön heikensi oppilaitoksen vuorovaikutteista yhteistyötä työelämän kanssa. Opintoja on edistetty muilla tavoin. Näyttöjen suorittaminen oppilaitoksen oppimisympäristöissä mahdollistettiin opetus- ja kulttuuriministeriön erillisellä luvalla.

Vapaa sivistystyö - mittarin tavoitetasoa ei saavutettu

Mittarina oli, että kurssilaisten määrä kasvaa Koillis- ja Itä-Helsingin alueilla vähintään 5 % verrattuna vuoteen 2020. Arbiksen kurssilaisten määrä kasvaa 5 % verrattuna vuoteen 2020.

Tavoitetasoa ei saavutettu. Kurssilaisten määrä Koillis- ja Itä-Helsingin alueilla oli 15 455 kurssilaista, mikä oli 82,2 % tavoitetasosta.

Koronarajoitusten vuoksi opetus toteutettiin keväällä 2021 kokonaan etänä/verkossa (pl. maahanmuuttajien lukukoulutukset, jotka toteutettiin osittain lähiopetuksena) eikä paikan päällä Koillis- ja Itä-Helsingin opetuspisteissä. Syyslukukauden alussa kurssikoot olivat puolitettuja koronarajoitusten takia.

Kurssikoot palautuivat normaaleiksi 1.10. alkaen. Iso osa järjestetyistä kursseista on pitkiä kurssia, joihin ei ole tarkoituksenmukaista tai on oppimisen kannalta hankalaa liittyä mukaan kesken kurssin. Kurssilaisten määrä kasvoi loppuvuodesta kun paikkoja avattiin lisää, mutta kasvu ei ollut tavoitteen saavuttamiseksi riittävää. Verkkokursseilla on lisäksi tavoitettu 1741 laskelman ulkopuolelle jätettyä itä- ja koillishelsinkiläistä opiskelijaa, mutta tämäkään lisäys ei riitä saavuttamaan tavoitetta.

Esittelijä
kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja
Satu Järvenkallas
Lisätiedot

Tero Vuontisjärvi, talous- ja suunnittelupäällikkö, puhelin: 310 80295

tero.vuontisjarvi@hel.fi

Anna Lyra-Katz, johtava erityissuunnittelija, puhelin: 310 86706

anna.lyra-katz@hel.fi

Anna Tarkkala-Hellström, suunnittelupäällikkö, puhelin: 310 86442

anna.tarkkala-hellstrom@hel.fi

Työterveysliikelaitoksen johtokunta 12.01.2022 § 6

Päätös

Työterveysliikelaitoksen johtokunta päätti merkitä tiedoksi työterveysliikelaitoksen sitovan toiminnallisen tavoitteen toteutumatta jäämisen.

Esittelijä
toimitusjohtaja
Tiina Pohjonen
Lisätiedot

Lena Meyer, palvelupäällikkö, puhelin: +358931054079

lena.meyer@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 14.02.2022

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

pelastuskomentaja
Jani Pitkänen

Lisätietojen antaja

Henri Nordenswan, hallintopäällikkö, puhelin: 09 310 30010

henri.nordenswan@hel.fi