Rakennuskiellon asettaminen, nro 12771, tontti 31118/14, Wavulinintie 4, Lauttasaari

HEL 2021-013697
Asialla on uudempia käsittelyjä
18. / 716 §

Lauttasaaren korttelin 31118 tontin 14 rakennuskieltoon asettaminen (nro 12771)

Kaupunkiympäristölautakunta

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti asettaa 31. kaupunginosan (Lauttasaari) korttelin 31118 tontille 14 rakennuskiellon alueen asemakaavan muuttamiseksi 14.12.2023 saakka. Rakennuskieltoalue on esitetty liitteenä olevassa piirustuksessa nro 12771 (liite 1).

Samalla kaupunkiympäristölautakunta päätti määrätä, että päätös tulee voimaan ennen kuin se on saanut lainvoiman. Päätöksestä tulee kuuluttaa.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Taustaa

Tontilla 31118/14 on voimassa asemakaava nro 11173 (saanut lainvoiman 8.8.2003). Korttelin 31118 tonteille 13 ja 14 saa voimassa olevan asemakaavan mukaan rakentaa 4-kerroksisen liike- ja toimistorakennuksen (asemakaavamerkintä K) tonttitehokkuudella e=1,7.

Tontti on yksityisessä omistuksessa.

Tontti 31118/14 on osa v. 2018 kaupunkiympäristölautakunnan hyväksymien Lauttasaaren Vattuniemen suunnitteluperiaatteiden aluetta. Suunnitteluperiaatteiden mukaan tontilla sijaitseva v. 1953 rakennettu teollisuusrakennus on yksi Vattuniemen rakennushistoriallisten arvojen perusteella säilytettäväksi esitetyistä rakennuksista, koska se on yksi suhteellisen harvoista alueella säilyneistä alueen teollisesta historiasta kertovista rakennuksista.

Alueella on valmisteilla Vattuniemen keskusta-aluetta koskeva asemakaavan muutos (nro 12701), johon tontti 31118/14 kuuluu. Asemakaavan muutosehdotuksessa tontilla 31118/14 sijaitseva entinen teollisuusrakennus on ehdotettu suojeltavaksi kaupunkikuvallisesti arvokkaana (sr-2). Asemakaavamerkinnän mukaan rakennus on rakennustaiteellisesti- historiallisesti tai kaupunkikuvallisesti arvokas ja sitä ei saa purkaa. Vattuniemen keskuksen asemakaavan nro 12701 tavoitteena on alueen teollisen historian näkyminen uudistuvassa kaupunkirakenteessa mm. alueella säilyvien entisten teollisuusrakennusten (2 kpl kaava-alueella) avulla muistumina.

Kaupunkiympäristölautakunta päätti asettaa asemakaavan muutosehdotuksen (nro 12701) julkisesti nähtäville 16.11.2021 § 629.

Rakennuskiellon asettaminen

Alueelle, jolle asemakaavan laatiminen tai muuttaminen on vireillä, kunta voi määrätä rakennuskiellon. Rakennuskielto on voimassa enintään kaksi vuotta.

Tontin 31118/14 asettaminen rakennuskieltoon on tarpeellista alueen kulttuurihistoriallisten arvojen turvaamiseksi ja asemakaavan laatimisen ja toteuttamisen varmistamiseksi.

Kaupunkiympäristön asemakaavoituspalvelu on laatinut rakennuskieltoalueesta 14.12.2021 päivätyn piirustuksen nro 12771.

Sovellettavat oikeusohjeet

Maankäyttö- ja rakennuslaki 53 §, 200 §, 202 §
Maankäyttö- ja rakennusasetus 93 §
Hallintosääntö 16 luku 1 § kohta 5

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 21.12.2021

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen saa hakea muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä päivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on 24.12.2021 saakka seuraava:

Sähköpostiosoite:    
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on 27.12.2021 alkaen seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Sörnäistenkatu 1
 
00580 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Sörnäistenkatu 1
Puhelinnumero:
029 56 42000

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta, joko alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisesta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 260 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Sulje

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Ville Lehmuskoski

Lisätietojen antaja

Mikko Reinikainen, tiimipäällikkö, puhelin: 09 310 37206

mikko.reinikainen@hel.fi