Toimivallan siirtäminen kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalla viranhaltijoille hankintojen tekemisestä

HEL 2021-013965
Asialla on uudempia käsittelyjä
3. / 3 §

Hankintoihin liittyvän toimivallan siirtäminen kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalla

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti siirtää hankintoihin liittyvää toimivaltaa viranhaltijoille liitteessä esitetyllä tavalla.

Päätös kumoaa kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan päätöksen 2.3.2021, § 26. Päätös on voimassa toistaiseksi 12.1.2022 alkaen.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan, ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, toimialalautakunta omalla toimialallaan päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita (10 luku 1 § 3 momentti).

Päätöksellä muutetaan toimialajohtajan hankintavaltuuden suuruutta. Aikaisemmin toimialajohtajalla on ollut hankintavaltuus 300 000 euroon asti sekä sen lisäksi 500 000 euron hankintavaltuus, joka on koskenut Helsinki Biennaalia koskevia kertahankintoja. Päätöksellä korotetaan toimialajohtajan hankintavaltuus kaikkien hankintojen osalta 500 000 euroon.

Toimialajohtajan hankintavaltuuden korottaminen sujuvoittaa laite- ja palveluhankintojen tekemistä toimialalla. Ehdotettu taso on noin 0,2 prosenttia toimialan vuoden 2022 menoista. Muutoksen seurauksena kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan käsiteltäväksi tulisi vuodessa arviolta 3–5 hankintaa vähemmän. Samalla valmistelukäytäntöä muutetaan siten, että kaikki yli 500 000 euron hankinnat tuodaan lautakunnan käsittelyyn jo hankinnan käynnistämisvaiheessa, jotta lautakunta voi nykyistä vahvemmin ohjata ja valvoa hankintojen kriteereitä.

Päätöksellä muutetaan myös kirjastopalvelukokonaisuuden keskustakirjaston johtajan hankintavaltuus 40 000 eurosta 60 000 euroon. Hankintarajan korottaminen on perusteltua, jotta keskustakirjaston johtaja voi tehdä tavanomaiset keskustakirjaston toimintaan liittyvät hankinnat, kuten esimerkiksi teknologiaan tai kiinteistön yläpitoon liittyvät hankinnat.

Lisäksi päätöksellä muutetaan liikuntapalvelukokonaisuuden liikuntajohtajan hankintavaltuus 100 000 eurosta 200 000 euroon sekä liikuntapaikkapäällikön että ulkoilupaikkapäällikön hankintavaltuudet 60 000 eurosta 100 000 euroon. Liikuntapalvelukokonaisuudessa hankintarajojen korottaminen on perusteltua, sillä kaupunkiympäristön toimialalta tullaan siirtämään vuosikorjauksiin tarkoitettua kunnossapidon määrärahaa liikuntapalvelukokonaisuuden käyttöön, mikä tulee väistämättä lisäämään suuruudeltaan isompien hankintojen määrää.

Hankintarajojen määrittelyssä on huomioitu riskienhallintaan ja tarkoituksenmukaisuuteen liittyvät näkökohdat.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 13.01.2022

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

hallintojohtaja
Kirsti Laine-Hendolin

Lisätietojen antaja

Ilona Syvälä, lakimies, puhelin: 09 310 25441

ilona.syvala@hel.fi

Ari Tirri, talouspäällikkö, puhelin: 09 310 85510

ari.tirri@hel.fi