Avustuksen hakeminen, valtion erityisavustus, nuorten työpajatoiminta 2022, aluehallintovirasto

HEL 2021-014238
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 116

Valtionavustus Nuorten työpajatoimintaan kaudelle 2022-2023

Lukio- ja ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön johtaja

Päätös

Lukio- ja ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön johtaja päätti hakea valtion erityisavustusta Nuorten työpajatoimintaan.

Aluehallintavirastolta haetaan valtionavustusta Nuorten työpajatoimintaan 306 000 euroa. Mikäli Aluehallintavirasto myöntää avustusta, toteutetaan hanke ajalla 1.10.2022–30.9.2023. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 402 000 euroa. Hankkeen omarahoitusosuus on 104 000 euroa (25 %). Lukio- ja ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön johtaja päätti myös valtuuttaa Työpajaesimies Johanna Haukan Stadin ammatti- ja aikuisopistosta toimimaan Aluehallintaviraston sähköisessä hakujärjestelmässä asiointiroolissa hankehakemusten osalta.

Päätöksen perustelut

Aluehallintavirasto on marraskuussa 2021 julkistanut haettavaksi valtionavustusta Nuorten työpajatoimintaan. Aluehallintovirasto myöntää valtionavustuksia nuorten työpajatoimintaan. Avustus on tarkoitettu nuorisolaissa (1285/2016) säädetyn nuorten työpajatoiminnan tukemiseen. Avustuksen hakijana voi olla kunta tai useammat kunnat yhdessä, kuntayhtymä, osakeyhtiö, osuuskunta, yhdistys tai säätiö. Avustusta ei voida myöntää yksityishenkilöille. Avustus voidaan myöntää nuorten sosiaaliseen vahvistamiseen, vakinaiseen työpajatoimintaan tai työpajatoiminnan kehittämiseen niille työpajatoiminnan järjestäjille, jotka ovat saaneet valtionapukelpoisuuden. Avustuksen tarkoitus on vähentää nuorten syrjäytymistä – jokainen nuori pysyy koulutuspolulla, nuorisotyöttömyys vähenee ja nuorten osallisuus kasvaa.

Rahoitusjohtajan päätöksen 103 §, 10.12.2018 mukaan valtionavustusten sekä niihin verrattavien etuuksien hakemisen toimivalta on siirretty ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön johtajalle kasvatuksen ja koulutuksen toimialaan liittyvien valtionavustusten sekä niihin verrattavien etuuksien hakemisessa.

Päätös tullut nähtäväksi 16.12.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Johanna Haukka, työpajaesimies, puhelin: 09 310 38190

johanna.haukka@hel.fi

Päättäjä

Arja Kukkonen
lukio- ja ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön johtaja

Liitteet (pdf)

1. HAKUILMOITUS-Nuorten-työpajatoiminta-2022-1
2. Valtionavustushakemus

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.