Määrärahojen siirto ja ylitysoikeus, eräät määrärahat vuodelta 2021, vuoden 2022 talousarvio, kaupunkiympäristön toimiala

HEL 2021-014501
Asialla on uudempia käsittelyjä
5. / 5 §

Kaupunkiympäristölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle kaupunkiympäristön toimialan eräiden vuoden 2021 talousarvioon merkittyjen määrärahojen ylitysoikeudeksi vuodelle 2022

Kaupunkiympäristölautakunta

Esitys

Kaupunkiympäristölautakunta esitti kaupunginhallitukselle, että vuodelta 2021 käyttämättä jääneistä investointimäärärahoista saadaan käyttää keskeneräisten ja siirtyneiden hankkeiden toteuttamiseen 41 820 000 euroa vuoden 2022 talousarvion ylitysoikeutena.

Esitetyt ylitysoikeusmäärärahatarpeet tarkentuvat tilinpäätöksen yhteydessä tammikuussa 2022. Tilinpäätösvaiheessa tehtävät alakohtien väliset määrärahasiirrot tulevat pienentämään lopullisia siirtotarpeita.

Kokonaisylitystarve 41 820 000 euroa on esitetty määrärahakohtaisesti liitteessä 1.

Esitys on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Vuonna 2021 aloitettuja hankkeita on kesken ja ne jatkuvat vuonna 2022.

Ylitystarpeet yhteensä 41 820 000 euroa talousarviokohdittain:

TA-kohta   euroa
8 01 Kiinteä omaisuus 11 670 000
8 01 01 Kiinteistöjen ja kiinteistöjen hallintaan oikeuttavien osakkeiden ostot ja lunastukset sekä kaavoituskorvaukset kylkn käytettäväksi 11 670 000
TA-kohta   euroa
8 02 Rakennukset 24 000 000
8 02 01 Uudis- ja lisärakennushankkeet kylkn käytettäväksi 24 000 000
TA-kohta   euroa
8 03 Kadut ja liikenneväylät      850 000
8 03 03 Yhteishankkeet Väyläviraston kanssa khn käytettäväksi      850 000
TA-kohta   euroa
8 04 Puistot ja liikunta-alueet  2 100 000
8 04 01 Puistot ja liikunta-alueet kylkn käytettäväksi     800 000
8 04 02 Projektialueen puistot ja liikunta-alueet khn käytettäväksi  1 300 000
TA-kohta   euroa
8 05 03 Kaupunkiympäristön toimiala, irtaimen omaisuuden perushankinta  3 050 000
8 05 03 02 Tietotekniikkahankinnat  2 400 000
8 05 03 03 Muut hankinnat     650 000
TA-kohta   euroa
8 07 Muu pääomatalous    150 000
8 07 01 Lähiörahasto khn käytettäväksi    150 000

8 01 Kiinteä omaisuus

TA-kohdan 8 01 01, Kiinteistöjen ja kiinteistöjen hallintaan oikeuttavien osakkeiden ostot ja lunastukset kaupunkiympäristölautakunnan käytettäväksi, määrärahoja jäänee käyttämättä noin 11,7 milj. euroa. Tämä johtuu Maapoliittisten linjausten 2. osan päätöskäsittelyn viivästymisestä loppukevääseen 2022 ja siihen liittyvän vuokratonttien uuden täydennysrakentamismenettelyn implementoinnin ennakoitua suuremmasta työmäärästä.

Kauppoja on vuoden aikana tehty 19 kpl, yhteisarvoltaan noin 7,8 milj. euroa. Päätöksiä ja neuvottelutuloksia on yhteensä 0,5 milj. euron edestä minkä lisäksi viimeistelyvaiheessa on lainvoimaisten kaavojen vuokratonttien täydennysrakentamiseen liittyviä kauppoja tai korvauksia yhteensä noin 13,4 milj. euron edestä (yhteensä noin 40 000 k-m2, joka mahdollistaa noin 74 000 k-m2 -rakentamisen). Todettakoon vielä, että HEKAn hallitsemilla vuokratonteilla on yhteensä noin 28 000 k-m2 lainvoimaista täydennysrakennusoikeutta, josta ei vielä ole määritetty korvauksia. Se mahdollistaisi noin 35 000 k-m2 rakentamisen. Näiden hankkeiden toteuttaminen vaatii suuruusluokaltaan 9 milj. euron täydennysrakentamiskorvaukset, joista on tarkoitus neuvotella vuonna 2022.

Ilman käyttämättä jäävien määrärahojen ylitysoikeutta vuonna 2022 vuokratonttien täydennysrakentamisen toteuttamismahdollisuudet heikkenevät merkittävästi.

8 02 Rakennukset

Vuonna 2021 aloitettuja hankkeita on kesken ja ne jatkuvat vuonna 2022. Käyttämättä jäävää määrärahaa tarvitaan vuonna 2021 valmistuneiden hankkeiden takuuaikaisiin velvoitteisiin. Hankkeen aloitusedellytykset eivät osassa hankkeita toteutuneet suunnitellun aikataulun mukaisesti mm. rakennuslupavalitusten takia ja se on osaltaan aiheuttanut viivästymisiä aikatauluihin.

TA-kohdalle 8 02, Rakennukset, osoitettua määrärahaa jää käyttämättä seuraavilta talousarvion alakohdilta:

8 02 01 Uudis- ja lisärakennushankkeet kaupunkiympäristölautakunnan käytettäväksi

TA-alakohdalle 8 02 01 02, Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan uudis- ja lisärakennushankkeet, osoitettu käyttämättä jäävä määräraha on siirtyvää investointirahoitusta, joka tarvitaan vuonna 2021 valmistuneiden uudisrakennushankkeiden takuuaikaisiin velvoitteisiin ja hankkeisiin jotka jatkuvat vuonna 2022.

TA-alakohdan 8 02 01 03, Kaupunkiympäristön toimialan uudis- ja lisärakennushankkeet, käyttämättä jäävä määräraha on Hakaniemen kauppahallin maanalaisen huoltopihan rakentamishankkeen siirtyvää investointirahoitusta, jota tarvitaan hankkeen jatkuessa vuonna 2022.

TA-alakohdalle 8 02 01 05, Sosiaali- ja terveystoimialan uudis- ja lisärakennushankkeet, osoitettu käyttämättä jäävä määräraha varataan Hyvösen lastenkodin uudisrakennushankkeelle. Hankkeen aloitusedellytykset eivät toteutuneet asemakaavan poikkeamislupavalituksen takia ja hanke jatkuu vuonna 2022.

TA-alakohdalle 8 02 01 06, Muut uudis- ja lisärakennushankkeet, osoitettu käyttämättä jäävä määräraha on vuodelle 2022 siirtyvää investointirahoitusta. Siirtyvä investointimääräraha käytetään Pikku-Finlandian väistötilahankkeen takuuaikaisiin velvoitteisiin.

8 03 Kadut ja liikenneväylät

8 03 03 Yhteishankkeet Väyläviraston kanssa kaupunginhallituksen käytettäväksi

Väyläviraston yhteishankkeissa määrärahaa jää käyttämättä johtuen yhteishankkeiden suunnittelun käynnistymisen viivästymisestä.

8 04 Puistot- ja liikunta-alueet

TA-alakohdan 8 04 02 02, Liikuntapaikat ja ulkoilualueet, määrärahaa jää käyttämättä. Brahen tekonurmikentän pintatyöt siirtyvät toteutettavaksi vuonna 2022. Marraskuun pakkasjakson seurauksena osa Johanneksen puiston tekojääradan vuoden 2021 urakasta siirtyy kevääseen.

TA-alakohdan 8 04 02 03, Kalasataman puistot, määrärahaa jää käyttämättä johtuen Loviseholminpuiston urakan käynnistymisen viivästymisestä. Siirtyvä investointimääräraha käytetään Loviseholminpuiston urakan loppuunsaattamiseen.

TA-alakohdan 8 04 02 04, Kruunuvuorenrannan puistot ja liikunta-alueet, määrärahaa jää käyttämättä. Kruunuvuorenrannan liikuntapuiston esirakentamisurakka jatkui vuoden 2021 loppupuolelle siirtäen liikuntapuiston pintarakennusurakan alkavaksi vuonna 2022.

TA-alakohdan 8 04 02 09, Malmin puistot, määrärahaa jää käyttämättä hankkeiden viivästymisestä johtuen.

8 05 03 Irtaimen omaisuuden perushankinta kaupunkiympäristölautakunnan käytettäväksi

TA-alakohdan 8 05 03 02, Tietotekniikkahankinnat, määrärahoista 5,9 milj. eurosta, jää käyttämättä 2,4 milj. euroa johtuen projektien vetämiseen vaadittavien resurssien puutteesta, kilpailutuksien kestosta ja lainsäädäntöön liittyneiden kasvaneiden vaateiden vuoksi.

Merkittäviä projektien käynnistämiseen liittyviä viiveitä on aiheutunut niin kilpailutuksien kestosta kuin lainsäädäntöön liittyvistä uusista vaikutustenarvioinnin ja saavutettavuuden prosesseista, jotka on toteutettava ennen hankinnan käynnistämistä.

Toimialalla on myös riippuvuuksia kaupunkiyhteisistä projekteista, jotka eivät ole käynnistyneet odotetusti.

TA-alakohdan 8 05 03 03, Muut hankinnat, osalta käytössä on ollut 1,515 milj. euroa. Käyttämättä jää 0,65 milj. euroa. Korona on aiheuttanut KYMP-talon teknisissä hankinnoissa viiveitä komponenttipulan vuoksi sekä mm. viherseinien osalta kasveista on maailmanlaajuista pulaa, joten näiltä osin toimitukset siirtyvät vuodelle 2022.

8 07 Muu pääomatalous

TA-kohdan 8 07 01, Lähiörahastosta rahoitettavat hankkeet kaupunginhallituksen käytettäväksi, osalta Leikkipuisto Kotinummen peruskorjaus jatkuu vuonna 2022.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 17.01.2022

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Ville Lehmuskoski

Lisätietojen antaja

Leena Sutela, talous- ja suunnittelupäällikkö, puhelin: 09 310 39841

leena.sutela@hel.fi

Tuula Pipinen, tiimipäällikkö, puhelin: 09 310 37269

tuula.pipinen@hel.fi

Mårten Lindholm, tiimipäällikkö, puhelin: 09 310 31831

marten.lindholm@hel.fi

Aniko Patrakka, hankeohjelmoija, puhelin: 09 310 32672

aniko.patrakka@hel.fi