Varautumisen toimeenpano koronavirus-tilanteessa Helsingin kaupungilla 3.-16.2.2022

HEL 2022-001512
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 42

Varautumisen toimeenpano koronavirus-tilanteessa Helsingin kaupungilla 3.-16.2.2022

Kansliapäällikkö

Päätös

Kansliapäällikkö päätti kehottaa toimialoja, virastoja ja liikelaitoksia toimeenpanemaan seuraavat koordinaatioryhmän ja johtoryhmän 3.-16.2.2022 tekemät linjaukset:

  • Helsinki omalta osaltaan toimeenpanee pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmässä 15.2.2022 tehdyt linjaukset:
    • Laaja etätyösuositus päättyy helmikuun lopussa. Työnantajille suositellaan, että laajasta etätyöstä siirrytään asteittain etä- ja lähityön yhdistämiseen.
    • Maskin käyttöä suositellaan edelleen maaliskuussa rokotussuojan tasosta riippumatta kaikille 12 vuotta täyttäneille julkisissa sisätiloissa ja liikennevälineissä, joissa oleskelee muita ihmisiä. Maskia suositellaan käytettäväksi koulutiloissa kuudennesta luokasta eteenpäin.
      • 3.–5. –luokkalaisten maskisuosituksesta kouluissa voidaan luopua maaliskuun alusta lukien. Maskia saa halutessaan käyttää ja maskit saa edelleen koulusta.
  • Lisäksi kansliapäällikkö totesi, että kaupungin henkilöstöä velvoitetaan kansliapäällikön 29.12.2022 tekemän päätöksen (278 §) mukaisesti edelleen käyttämään kasvomaskia, kun työskennellään samoissa tiloissa muiden henkilöiden kanssa tai liikutaan työpaikan yleisissä tiloissa sekä HSL:n ja VR:n linjausten mukaisesti, kun työntekijä matkustaa joukkoliikenteessä.

HL 51 §:n perusteella korjattu vuosilukumerkintä 29.1.2022 pitää olla 29.12.2021.

  • Lisäksi kansliapäällikkö totesi, että kaupungin henkilöstöä velvoitetaan kansliapäällikön 29.12.2021 tekemän päätöksen (278 §) mukaisesti edelleen käyttämään kasvomaskia, kun työskennellään samoissa tiloissa muiden henkilöiden kanssa tai liikutaan työpaikan yleisissä tiloissa sekä HSL:n ja VR:n linjausten mukaisesti, kun työntekijä matkustaa joukkoliikenteessä.
  • Konserniyhteisöille tullaan antamaan toimiohje (pormestari) palveluita koskevista rajoituksista ja suosituksista. Pormestari päättää kehottaa Helsingin kaupungin tytäryhteisöjä toimimaan siten, että:
    • Laaja etätyösuositus päättyy helmikuun lopussa. Työnantajille suositellaan, että laajasta etätyöstä siirrytään asteittain etä- ja läsnätyön yhdistämiseen.
    • Maskin käyttöä suositellaan edelleen maaliskuussa rokotussuojan tasosta riippumatta kaikille 12 vuotta täyttäneille julkisissa sisätiloissa ja liikennevälineissä, joissa oleskelee muita ihmisiä.
  • Kehotetaan kaupungin ja sen tytäryhteisöjä tekemään hallinnassaan oleviin asiakastiloihin suunnitelmat tartuntatautilain väliaikaisen 58 c §:n (voimassa 30.6.2022 asti) vaatimusten toimeenpanemiseksi siltä varalta, että Etelä-Suomen aluehallintovirasto ei jatka tartuntatautilain väliaikaisen 58 d §:n mukaista asiakastiloja koskevaa määräystä 22.2.2022 jälkeen. Tartuntatautilain 58 c §:n mukaan kaikissa asiakastiloissa tulee:
    • Olla mahdollisuus käsien puhdistamiseen joko kädet pesemällä tai käsidesillä.
    • Olla esillä ohjeistukset riittävän etäisyyden ylläpitämisestä, käsien puhdistamisesta ja muista vastaavista tartuntojen leviämistä estävistä käytänteistä.
    • Sijoittaa mahdolliset asiakaspaikat riittävän etäälle toisistaan ja muutoinkin järjestää asiakkaiden oleskelu mahdollisimman väljästi.
    • Tehostaa tilojen ja pintojen puhdistamista normaalitasosta.
  • Asia lisätään pormestarin antamaan toimiohjeeseen konserniyhteisöille.

Päätöksen perustelut

Hallintosäännön 12 luvun 1 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan kansliapäällikkö päättää varautumisen toimeenpanosta. Edellä todetut toimenpiteet on käsitelty ja linjattu kaupungin koronaviruskoordinaatioryhmässä ja tarvittavilta osin kaupungin johtoryhmässä.

Kansliapäällikkö on päättänyt 13.3.2020 § 57, 18.3.2020, § 66, 20.3.2020 § 70, 25.3.2020 § 73, 29.3.2020 § 77, 4.4.2020 § 88, 9.4.2020 § 92, 17.4.2020 § 95, 22.4.2020 § 98, 24.4.2020 § 101, 4.5.2020 § 106, 12.5.2020 § 115, 16.5.2020 § 117, 25.5.2020 § 119, 5.6.2020 § 138, 17.6.2020 § 157, 30.6.2020 § 175, 2.7.2020 § 177, 6.8.2020 § 186, 13.8.2020 § 189, 26.8.2020 § 196, 3.9.2020 § 201, 10.9.2020 § 206, 17.9.2020 § 210, 2.10.2020 § 219, 7.10.2020 § 223, 15.10.2020 § 227, 21.10.2020 § 231, 29.10.2020 § 238, 5.11.2020 § 243, 11.11.2020 § 246, 23.11.2020 § 261, 3.12.2020 § 279, 12.12.2020 § 286, 18.12.2020 § 295, 21.12.2020 § 307, 28.12.2020 § 312, 14.1.2021 § 8, 21.1.2021 § 15, 27.1.2021 § 19, 3.2.2021 § 24, 10.2.2021 § 28, 17.2.2021 § 38, 24.2.2021 § 51, 3.3.2021 § 53, 3.3.2021 § 55, 11.3.2021 § 58, 17.3.2021 § 65, 24.3.2021 § 75, 31.3.2021 § 85, 14.4.2021 § 94, 26.4.2021 § 99, 29.4.2021 § 103, 5.5.2021 § 108, 16.5.2021 § 111, 19.5.2021 § 116, 27.5.2021 § 120, 2.6.2021 § 133, 9.6.2021 § 138, 16.6.2021 § 142, 23.6.2021 § 149, 1.7.2021 § 157, 28.7.2021 § 162, 6.8.2021 § 165, 11.8.2021 § 167, 19.8.2021 § 172, 25.8.2021 § 176, 1.9.2021 § 186, 9.9.2021 § 194, 15.9.2021 § 201, 22.9.2021 § 204, 29.29.2021 § 210, 6.10.2021 § 212, 28.10.2021 § 223, 24.11.2021 § 244, 8.12.2021 § 256, 22.12.2021 § 276, 29.12.2021 § 278, 5.1.2022 § 3, 13.1.2022 § 8, 27.1.2022 § 24 ja 2.2.2022 § 28 edellisen kerran varautumisesta. Edellä todettujen toimenpiteiden tarkemmat perustelut kirjataan tarpeen mukaan myöhemmin valmistuvassa perustelumuistiossa.

Päätös tullut nähtäväksi 17.02.2022

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Katja Rimpilä, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36256

katja.rimpila@hel.fi

Päättäjä

Sami Sarvilinna
kansliapäällikkö