Vahingonkorvaus, autovaurio, 1.-2.2.2022, Lönnrotinkatu 43

HEL 2022-002426
Asialla on uudempia käsittelyjä
2. / 76 §

Oikaisuvaatimus kaupunkitekniikan ylläpidon päätöksestä 11.4.2022 § 20

Rakentamispalveluliikelaitoksen johtokunta (Stara)

Päätös

Rakentamispalveluliikelaitoksen johtokunta päätti hylätä hakijan oikaisuvaatimuksen kaupunkitekniikan ylläpidon päätöksestä 11.4.2022 § 20, jolla yksikönjohtaja on hylännyt korvaushakemuksen ajoneuvovahingosta.

Asiassa ei ole esitetty sellaista uutta tietoa tai uutta näyttöä, jonka perusteella Staran korvausvastuu olisi näytetty riidattomasti toteen ja siten yksikönjohtajan päätös tulisi kumota.

Johtokunnan päätös on Helsingin kaupungin kannanotto yksittäiseen korvausasiaan. Mikäli hakija haluaa saada korvausasiasta kaupunkia oikeudellisesti sitovan ratkaisun, hänen tulee haastaa kaupunki Helsingin käräjäoikeuteen sillä tavoin, kun vastapuoli riita-asiassa haastetaan.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kuntalain 134 §:n 1 ja 2 momentin mukaan viranomaisen päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen laissa mainitulle toimielimelle.

Oikaisuvaatimus on kuntalain 138 §:n mukaan tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Ellei muuta näytetä, tiedoksiannon katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä päätöksen postittamisesta.

Korvauksenhakijalle on lähetetty viranhaltijan päätös muutoksenhakuohjeineen tiedoksi 11.4.2022. Hän on toimittanut Helsingin kaupungin kirjaamoon päätöksestä oikaisuvaatimuksen 26.4.2022. Näin ollen muutoksenhaku on tehty yleisen määräajan kuluessa.

Oikaisuvaatimuksen perusteluista

Korvauksenhakija esittää oikaisuvaatimuksessaan, että hänen autonsa on ollut pysäköitynä kadun molemmilla puolilla Lönnrotinkatu 43 kohdalla ajalla 1.-2.2.2022, ja että auto on kolhiintunut Starasta johtuvasta syystä. Hän epäilee, että Staran lumiaura on vaurioittanut ko. autoa siten, että auton apukuljettajanpuoleisen oven alaosa on kolhiintunut tapahtumapaikalla kovien jääpalojen auraamisen yhteydessä. Näin ollen hän pyytää Staralta korvauksena maksusitoumusta vakuutuksesta auton peltivaurion korjaamiseksi. Hakijan mielestä ko. peltikolhu auton ovessa voinut syntyä luultavimmin tiehöylän käytön seurauksena

Oikeudellinen arviointi ja tapahtumista saatu selvitys

Vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n mukaan joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen, jollei siitä, mitä vahingonkorvauslaissa säädetään, muuta johdu. Saman lain 3 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan työnantaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka työntekijä virheellään tai laiminlyönnillään työssä aiheuttaa.

Vahingonkorvausoikeudellisen periaatteen mukaan vahingonkärsijän on aiheutuneen vahingon määrän lisäksi osoitettava vahingonaiheuttajaksi epäillyn toiminnan ja mainitun vahingon välinen syy-yhteys.

Työyksikön selvityksen ja työkoneen GPS-seurannan mukaan Stara on tehnyt ajoradan lumiaurausta tiehöylällä Lönnrotinkadun 43 kohdalla 1.2.2022 kello 21:00 ja hiekoitusta 2.2.2022 kello 8:30 samalla katuosuudella. Vakiintunut käytäntö on, että Staran työkoneiden kuljettajien tulee aina ilmoittaa työssä sattuneista vahingoista välittömästi työnjohdolle ja vahingonkärsijöille.

Hakijan näkemys Staran korvausvastuusta perustuu hänen epäilyynsä ajoneuvovahinkoon johtaneesta tapahtumakulusta ja vahingonaiheuttajasta. Auton kolhiintumiselle hakijan päättelemin tavoin ei kuitenkaan ollut silminnäkijöitä. Staralle ei ole tullut muita ilmoituksia vastaavanlaisista vahingoista samalla katuosuudella ilmoitettuna ajankohtana. Myöskään ei voida poissulkea sitä, että hakijan molemmilla puolilla katua vuoroin pysäköimää autoa voinut kolhia kuka hyvänsä kadunkäyttäjä.

Staralle ei ole syntynyt korvausvastuuta, koska hakijaa kohdanneen esinevahingon ja vahingonaiheuttajaksi epäillyn toiminnan välinen syy-yhteys on jäänyt näyttämättä toteen. Esittelijä katsoo, että oikaisuvaatimuksessa ei ole tuotu esille sellaisia asian ratkaisun kannalta uusia seikkoja tai uutta näyttöä, joiden perusteella yksikönjohtajan päätös tulisi kumota ja Staran korvausvastuuta arvioida toisin.

Sulje

Keskushallinto Rakentamispalveluliikelaitos Kaupunkitekniikan ylläpito Yksikönjohtaja 11.04.2022 § 20

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 17.06.2022

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksella vain se, joka on tehnyt alkuperäistä päätöstä koskevan oikaisuvaatimuksen.

Mikäli alkuperäinen päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa tähän päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksella myös

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on 24.12.2021 saakka seuraava:

Sähköpostiosoite:    
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on 27.12.2021 alkaen seuraava:

Sähköpostiosoite:    
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Sörnäistenkatu 1
 
00580 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Sörnäistenkatu 1
Puhelinnumero:
029 56 42000

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Oikaisuvaatimuksen tekijä saa valittaessaan oikaisuvaatimuspäätöksestä esittää vaatimuksilleen uusia perusteluja. Hän saa esittää uuden vaatimuksen vain, jos se perustuu olosuhteiden muutokseen tai oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajan päättymisen jälkeen valittajan tietoon tulleeseen seikkaan.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Sulje

Esittelijä

vs. toimitusjohtaja
Hannu Halkola

Lisätietojen antaja

Ville Alatyppö, yksikönjohtaja, puhelin: 09 310 39943

ville.alatyppo@hel.fi

Liitteet (pdf)

1. Oikaisuvaatimus 25.4.2022, saate
2. Oikaisuvaatimus 25.4.2022

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.