Vahingonkorvaus, autovaurio 22.2.2022, Radiokatu 6 A

HEL 2022-002988
Asialla on uudempia käsittelyjä
4. / 87 §

Oikaisuvaatimus kaupunkitekniikan ylläpidon päätöksestä 6.5.2022 § 25

Rakentamispalveluliikelaitoksen johtokunta (Stara)

Päätös

Rakentamispalveluliikelaitoksen johtokunta päätti hylätä hakijan oikaisuvaatimuksen kaupunkitekniikan ylläpidon päätöksestä 6.5.2022 § 25, jolla yksikönjohtaja hylkäsi korvaushakemuksen autovauriosta ja pysyttää yksikönjohtajan päätöksen voimassa.

Asiassa ei ole esitetty sellaista uutta tietoa tai uutta näyttöä, jonka perusteella Staran korvausvastuu olisi näytetty toteen ja viranhaltijan päätös tulisi kumota.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kuntalain 134 §:n 1 ja 2 momentin mukaan viranomaisen päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen laissa mainitulle toimielimelle.

Oikaisuvaatimus on kuntalain 138 §:n mukaan tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Ellei muuta näytetä, tiedoksiannon katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä päätöksen postittamisesta.

Korvauksenhakija on 20.5.2022 toimittanut kaupungin kirjaamoon oikaisuvaatimuksen kaupunkitekniikan ylläpidon yksikönjohtajan päätöksestä 6.5.2022 § 25, jolla yksikönjohtaja hylkäsi asianosaisen korvaushakemuksen auton peltivaurion korvaamisesta.

Korvauksenhakijalle on lähetetty edellä mainittu viranhaltijapäätös muutoksenhakuohjeineen 6.5.2022. Oikaisuvaatimus on saapunut yleisen määräajan kuluessa kirjaamoon.

Korvauksenhakijan perusteluista

Oikaisuvaatimuksessa todetaan, että annetussa päätöksessä on vedottu virheellisiin ja totuudenvastaisiin perusteluihin yksikönjohtajan hylätessä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen. Päätöksessä perusteltiin, ettei mitään jäistä karhetta ei ole irrotettu, joka mahdollisesti olisi voinut aiheuttaa kyseisen vaurion. Lisäksi työnjohdon mielestä lumi ei ole voinut aiheuttaa terävää lommoa autoon sekä kuvien perusteella aura on kulkenut puolen metrin päästä pysäköidystä ajoneuvosta, eikä lunta ole painettu ajoneuvoa vasten.

Hakija kiistää päätöksessä esitetyt perustelut ja toteaa, että aurauksen yhteydessä usean kilon painoiset jäiset terävät lohkareet ovat saaneet aikaan terävän painauman lentäessään ajoneuvoa päin ja painuessaan vielä auratun lumimassan puristuksessa ajoneuvon pehmeään seinämäpeltiin. Hakijan päätelmän mukaan peltilommo on syntynyt selvästi terävän lohkareen suurienergisestä iskeytymisestä ajoneuvoon. Edelleen hakija päättelee vauriosta otetusta kuvasta, että ajoväylältä aurattu lumimassa on painettu ajoneuvoa vasten ja auraus on tehty sellaisella nopeudella siten, että jäiset lohkareet ovat lentäneet suurella voimalla ajoneuvoa päin.

Hakijan mielestä yksikönjohtajan päätöksen perustelut ovat virheellisiä, eivätkä perustu esitettyyn näyttöön syy-yhteydestä. Hänen mielestään epäilty vahinko on aiheutettu tuottamuksellisesti suorittamalla auraustyö huolimattomasti tilanteeseen nähden liian suurella nopeudella niin, että teräviä lohkareita on lentänyt ajoneuvoa päin, ja aurattu lumimassa on edelleen painautunut ajoneuvoon.

Hakija vaatii oikaisuvaatimuksessaan, että rakentamispalveluliikelaitoksen johtokunta kumoaa yksikönjohtajan päätöksen ja päättää hyväksyä vahingonkorvausvaatimuksen alkuperäisen vaatimuksen mukaisesti. Näin ollen hän on esittänyt korvaushakemuksen korvauksia ajoneuvonsa korjauskustannuslaskelman mukaisesti 1174,48 euroa sekä korvausta ajoneuvon seisonta-ajasta 237,15 euroa, yhteensä 1411,63 euroa.

Oikeudellinen arviointi ja tapahtumista saatu selvitys

Vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n mukaan joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen, jollei siitä, mitä vahingonkorvauslaissa säädetään, muuta johdu. Saman lain 3 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan työnantaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka työntekijä virheellään tai laiminlyönnillään työssä aiheuttaa.

Yleisen vahingonkorvausoikeudellisen periaatteen mukaan vahinkoa kärsineen on osoitettava vahingonaiheuttajaksi epäillyn toiminnan ja väitetyn vahingon välinen syy-yhteys.

Hakijan päättelemää autovaurioon johtanutta tapahtumakulkua ja epäiltyä vahingon aiheuttajaa ei voida pitää selvänä ja riidattomana tosiseikkana. Staran työnjohdon selvityksen mukaan ei ole mahdollista, että aurattu lumi aiheuttaa terävän lommon autoon silloin kun aura on kulkenut puolen metrin etäisyydellä ohi pysäköidystä ajoneuvosta, jolloin lunta ei ole painettu ajoneuvoa vasten. Staralle ei ole tullut ilmoituksia muista vastaavanlaisista ajoneuvojen peltivahingoista samalla katuosuudella ilmoitettuna ajankohtana. Myöskään ei voida poissulkea sitä, että ko. kevytkuorma-auton yksittäinen peltilommo on voinut aiheutua kenen hyvänsä toiminnasta liikenteessä muutoin. Silminnäkijöitä epäillylle ajoneuvon kolhiintumiselle ei ole.

Stara katsoo, että sen kunnossapitosopimuksen mukaiset velvoitteet on hoidettu asianmukaisesti, eikä hakijan auton peltikolhun ole näytetty johtuneen Staran toiminnasta.

Edellä mainituin perustein Staralle ei ole syntynyt korvausvastuuta. Esittelijä katsoo, että oikaisuvaatimuksessa ei ole tuotu esille sellaisia asian ratkaisun kannalta merkityksellisiä seikkoja, joiden perusteella Staran korvausvastuuta tulisi arvioida toisin ja yksikönjohtajan päätös kumota.

Sulje

Keskushallinto Rakentamispalveluliikelaitos Kaupunkitekniikan ylläpito Yksikönjohtaja 06.05.2022 § 25

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 08.09.2022

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksella vain se, joka on tehnyt alkuperäistä päätöstä koskevan oikaisuvaatimuksen.

Mikäli alkuperäinen päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa tähän päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksella myös

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on 24.12.2021 saakka seuraava:

Sähköpostiosoite:    
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on 27.12.2021 alkaen seuraava:

Sähköpostiosoite:    
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Sörnäistenkatu 1
 
00580 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Sörnäistenkatu 1
Puhelinnumero:
029 56 42000

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Oikaisuvaatimuksen tekijä saa valittaessaan oikaisuvaatimuspäätöksestä esittää vaatimuksilleen uusia perusteluja. Hän saa esittää uuden vaatimuksen vain, jos se perustuu olosuhteiden muutokseen tai oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajan päättymisen jälkeen valittajan tietoon tulleeseen seikkaan.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Sulje

Esittelijä

toimitusjohtaja
Timo Martiskainen

Lisätietojen antaja

Ville Alatyppö, yksikönjohtaja, puhelin: 09 310 39943

ville.alatyppo@hel.fi

Liitteet (pdf)

1. Oikaisuvaatimus 20.5.2022, saate
2. Oikaisuvaatimus 20.5.2022

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.