Hankinta, lääkäripalvelut seniorikeskuksiin ja palvelutaloihin, sosiaali- ja terveystoimiala

HEL 2022-003392
Asialla on uudempia käsittelyjä
4. / 63 §
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Lääkäripalvelujen hankinta Helsingin kaupungin seniorikeskuksiin ja palvelutaloihin

Sosiaali- ja terveyslautakunta

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti

A hyväksyä lääkäripalvelujen hankinnan Helsingin kaupungin seniorikeskuksiin ja palvelutaloihin kilpailutuksen keskeiset periaatteet ja ehdot sekä oikeuttaa sosiaali- ja terveystoimialan tekemään tarvittaessa tarjouspyyntöasiakirjoihin välttämättömiä, vähäisiä muutoksia.

B oikeuttaa sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelujen johtajan

-tekemään hankinnasta päätöksen
-allekirjoittamaan hankintapäätöksen perusteella solmittavat sopimukset
-päättämään optiokauden käyttöönotosta
-päättämään sopimusten irtisanomisista ja purkamisista.

Käsittely

Ylilääkäri Jonne Sirola ja hankinta-asiantuntija Outi Ekebom olivat kutsuttuina asiantuntijoina läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyssä.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Ylilääkäri Jonne Sirola ja hankinta-asiantuntija Outi Ekebom ovat kutsuttuina asiantuntijoina kokouksessa läsnä tämän asian käsittelyssä.

Hankinnan taustaa

Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut (SKH) -palvelukokonaisuuden kotihoidon lääkärit -yksikkö vastaa perusterveydenhuoltoon liittyvien lääkäripalvelujen järjestämisestä SKH:n pitkäaikaista asumispalvelua tarjoavissa seniorikeskuksissa ja palvelutaloissa. Tämän lisäksi kotihoidon lääkärit -yksikkö on lääkäripalvelujen järjestämisvastuussa yksityisissä tehostetun palveluasumisen yksiköissä (lääkäripalvelut tuotetaan tällä hetkellä ostopalveluna), seniorikeskusten arviointi- ja kuntoutusosastoilla ja kotihoidossa. Kotihoidon asiakkaista noin 40 prosenttia on kotihoidon lääkärit -yksikön lääkärin hoidossa. Lisäksi yksikön erikoislääkärit antavat asiantuntijakonsultaatioita muun muassa lääkinnälliseen kuntoutukseen liittyvissä päätöksissä.

Lääkärintyö on tuotettu nyt ostopalveluna hankittavaksi esitettävän osuuden osalta toistaiseksi omana toimintana. Lääkärityövoiman saatavuudessa on ollut pidempään haasteita, ja kotihoidon lääkärit -yksikössä on jouduttu käyttämään jatkuvasti vuosien ajan tilapäiseen käyttöön tarkoitettua vuokratyövoimaa. Myös vuokratyövoiman saatavuus on erityisesti viimeisen vuoden aikana ollut riittämätöntä. Tilapäisenä vuokratyönä järjestetyn lääkärintyön arvioidaan olevan jopa noin 40 prosenttia kalliimpaa kuin vastaavan työn järjestäminen ostopalvelukokonaisuutena. Lisäksi vuokratyössä yksittäiset sopimusjaksot ovat korkeintaan kuusi (6) kuukautta kestäviä, eivätkä siten tue hoidon jatkuvuutta.

Kotihoidon lääkäri -yksikössä on tällä hetkellä 43 vakanssia. Vakanssien täyttöaste oli tammikuussa 2022 46 prosenttia osa-aikaisuudet huomioiden ja 51 prosenttia vuokratyö huomioiden. Esitettävän hankinnan mukaisesti jatkossa kotihoitoon, arviointi- ja kuntoutusyksiköihin, kuntouttavaan arviointiyksikköön ja asiantuntijakonsultaatiohin osoitettaisiin 34 vakanssia ja laskennallisesti noin yhdeksän henkilötyövuotta hankittaisiin ostopalveluna.

Helsingin kaupungin strategisena painopistealueena on helsinkiläisten hyvinvoinnin ja terveyden parantaminen. Keinoina ovat muun muassa jalkautuvien, kotiin vietävien palvelujen lisääminen ja ennakoivan otteen ja hoitosuhteiden pysyvyyden parantaminen paljon palveluja tarvitsevilla asiakkailla. Kotihoidon laatua ja monipuolisuutta tulisi kehittää ja omaishoitajien jaksamisesta ja tuesta huolehtia.

Tarpeisiin nähden riittävät lääkäripalvelut kotihoidossa ja kuntouttavassa arviointiyksikössä ovat tärkeä osa edellä mainittujen tavoitteiden toteutumisen mahdollistamista. Nykyisessä tilanteessa lääkärin työtä ei voida osoittaa riittävässä määrin avopalveluiden moniammatilliseen työhön, ja tällä voi olla epäedullisia vaikutuksia strategisten tavoitteiden toteutumiselle. Riittämätön henkilöstö on myös merkittävä henkilöstön pitovoimaan negatiivisesti vaikuttava tekijä.

Järjestämällä nyt ehdotettu osuus lääkäripalvelusta ostopalveluna, voidaan lääketieteellisen arvioinnin tarpeeseen kotihoidossa, kuntouttavassa arviointiyksikössä ja arviointi- ja kuntoutusosastoilla vastata paremmin nyt ja tulevina vuosina ikääntyneiden määrän kasvaessa nopeasti. Samalla huolehditaan lääkäripalveluista yksityisten palveluntuottajien toimesta pitkäaikaisissa asumispalveluissa. Ehdotettu järjestely tukee kaupunkistrategisten tavoitteiden toteutumista.

Hankinnan kohde

Hankinnan kohteena on lääkäripalvelujen hankinta pitkäaikaista asumispalvelua tuottaviin Helsingin kaupungin seniorikeskuksiin ja palvelutaloihin. Tammikuussa 2022 näissä yksiköissä oli 1626 tehostetun palveluasumisen ja 466 laitoshoidon asukaspaikkaa. Yksiköt asukaspaikkoineen löytyvät liitteestä 3 Asumisyksiköt.

Asukkaiden ympärivuorokautisen hoivan tarve liittyy tavallisimmin muistisairauksien tai somaattisten pitkäaikaisten sairauksien aiheuttamiin toiminnanvajeisiin. Valtaosa asukkaista on vanhuksia. Osa yksiköistä tarjoaa hoitoa myös alle 65-vuotiaille ja osa on suuntautunut psykogeriatristen potilaiden hoitoon. Kaikille näissä yksiköissä asuville on tehty ympärivuorokautista hoitoa koskeva hoitotasoratkaisu asiakasohjauksessa. Asumisyksiköissä voi olla useita ryhmäkoteja ja osastoja. Niiden koko vaihtelee, ja yksiköstä riippuen ryhmäkodeissa tai osastoilla voi olla 10–35 asukaspaikkaa. Lähtökohtana on, että yksiköiden asukkaat saavat asua tutussa hoitopaikassaan elämänsä loppuun saakka. Yksiköissä järjestetään myös saattohoitoa, jota Helsingin sairaalan kotisairaala tukee tarvittaessa.

Yksiköiden pitkäaikaisen hoidon asukaspaikkamäärät voivat muuttua sopimuskauden aikana, ja palveluntuottajat sitoutuvat hoitamaan yksikköä kokonaisuutena mahdollisesti muuttuvista asukasmääristä riippumatta.

Yksiköiden määrä voi sopimuskauden aikana lisääntyä. Palveluntuottajien tulee ottaa vastaan tarjotut yksiköt.

Lääkäripalveluihin kuuluvat hankinnan kohteena olevissa yksiköissä perusterveydenhuollossa toimivien terveyskeskuslääkäreiden vastuulla yleisesti olevien velvoitteiden täyttäminen heidän toimiessaan sosiaalihuollon asumispalveluyksiköissä. Lääkäripalvelujen sisältö on sama kuin Helsingin kaupungin omassa tuotannossa. Palvelun sisältö on kuvattu tarkemmin tarjouspyyntöasiakirjoissa.

Tarjouskilpailu

Hankinnasta järjestetään tarjouskilpailu lain julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016) mukaisella avoimella menettelyllä.

Kilpailutuksella perustetaan puitejärjestely, johon valitaan kaksi (2) palveluntuottajaa. Palveluntuottajat asetetaan etusijajärjestykseen kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteella.

Sopimuskauden aikana mahdollisesti perustettavien uusien yksiköiden lääkäripalvelut ohjataan palveluntuottajille samassa etusijajärjestyksessä kuin tarjouspyynnössä määritellyt asumisyksiköt.

Esityksen liitteenä olevissa tarjouspyyntöasiakirjoissa (liitteet 1–5) esitetään ehdottomat vähimmäisvaatimukset tuotettavalle palvelulle sekä palveluntarjoajille. Ehdottomien vähimmäisvaatimusten tulee toteutua koko sopimuskauden ajan. Tilaaja valvoo sopimusehtojen noudattamista.

Palvelun laatu ja tarjousten vertailuperuste

Tarjousten vertailuperusteena käytetään kokonaistaloudellista edullisuutta, jossa hinnan painoarvo on 80 prosenttia ja laadun 20 prosenttia kokonaisvertailupisteistä.

Esitys tarjouspyyntöasiakirjoiksi on liitteinä 1−5 (palvelukuvaus, tarjouspyyntöluonnos, sopimusluonnos, tietosuoja- ja salassapitoliite, asumisyksiköt). Hankintalain (1397/2016) 60 §:n ja 138 §:n mukaan hankintailmoitusta ei saa julkaista muualla ennen kuin se on julkaistu julkisten hankintojen internet-osoitteessa www.hankintailmoitukset.fi(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun), joten tarjouspyyntöasiakirjoja ei julkaista internetissä.

Tehtävä sopimus

Palvelun perussopimuskausi on 1.9.2022–30.4.2024. Perussopimuskauden jälkeen sopimusta on mahdollista jatkaa tilaajan niin päättäessä enintään yhden (1) vuoden optiokaudella.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo mahdollinen optiokausi huomioiden on 3 100 000 euroa.

Tarjouspyyntöasiakirjoissa esitetyt arvioidut hankintamäärät perustuvat aiempien vuosien ostoihin, eivätkä ne sido Helsingin kaupunkia. Palvelua tilataan tarpeen mukaan.

Hankintavaltuuksista päättäminen

Sosiaali- ja terveyslautakunta on 18.1.2022 § 7 päättänyt sosiaali- ja terveystoimialan viranhaltijoiden hankintavaltuuksista siten, että sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelujen johtajan osalta vahvistettu hankintaraja on 500 000 euroa. Nyt tehtävällä päätöksellä lautakunta oikeuttaa sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelujen johtajan tekemään hankinnasta päätöksen, jonka laskennallinen arvo on enemmän kuin 500 000 euroa.

Hankinnasta solmittavat sopimukset ja sopimusten allekirjoittaja

Helsingin kaupungin hallintosäännön 24 luvun 1 §:n 2 momentin mukaisesti lautakunnan päätösten perusteella tehtävät sopimukset allekirjoittaa esittelijä, ellei toimielin toisin päätä. Esittelijä pitää riittävänä, että sopimukset allekirjoittaa sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelujen johtaja. Mikäli ilmenee tarvetta sopimuksen päättämiseen (irtisanomiseen tai purkamiseen), päätös on tehtävä riittävän nopeasti. Siksi on tarkoituksenmukaista, että myös sopimuksen päättämistä koskeva päätösvalta on sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelujen johtajalla.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 04.04.2022

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Pöytäkirjan 60, 61, 62 (A), 63 (A), 65 ja 67 §:t.

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Pöytäkirjan 62 (B), 63 (B) ja 64 (B) §:t.

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja
Juha Jolkkonen

Lisätietojen antaja

Jonne Sirola, ylilääkäri, puhelin: 09 310 76430

jonne.sirola@hel.fi

Outi Ekebom, hankinta-asiantuntija, puhelin: 09 310 21183

outi.ekebom@hel.fi

Liitteet (pdf)

1. Salassa pidettävä: HankL 138§ 60§
2. Salassa pidettävä: HankL 138§ 60§
3. Salassa pidettävä: HankL 138§ 60§
4. Salassa pidettävä: HankL 138§ 60§
5. Salassa pidettävä: HankL 138§ 60§

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.