Avustuksen myöntäminen, nuorisopalvelut, starttiavustus 2022, YAD Youth Against Drugs ry

HEL 2022-003777
Asialla on uudempia käsittelyjä
3. / 9 §

YAD Youth Against Drugs ry:n starttiavustushakemus vuodelle 2022

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto ei myöntänyt starttiavustusta YAD Youth Against Drugs ry:lle helsinkiläisen nuoriso-osaston perustamiseen.

Hylkäysperuste: Yhdistyksen kotipaikka ei ole Helsinki. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylä.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli suunnittelija Liisa Remes.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Avustettavan toiminnan tulee kohdistua helsinkiläisiin lapsiin tai nuoriin. Lähtökohtana avustamisessa on, että jäsenistä ja aktiivisesti toimintaan osallistuvista 2/3 on alle 29-vuotiaita helsinkiläisiä (poikkeuksena loma-aikojen leiriavustus) ja hakijan kotipaikka on Helsinki. (Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö)

YAD Youth Against Drugs ry on valtakunnallinen nuorten ehkäisevän päihdetyön yhdistys. Järjestön tarkoituksena on huumeiden käytön ehkäiseminen ja päihteettömän elämän tukeminen. Nuorten vapaaehtoistoiminta on toiminnassa keskeistä. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylä, mutta sillä on toimintaa eri puolilla Suomea.

Yhdistyksen tarkoitus on perustaa Helsinkiin ehkäisevän päihdetyön paikallinen ja rekisteröimätön nuorten ryhmä. Aloitettavan toiminnan keskeinen tavoite on vaikuttaa nuorten asenteisiin huumeita kohtaan sekä lisätä nuorten kokonaisvaltaista hyvinvointia, osallisuutta ja yhdenvertaisuutta. Tarkoituksena on myös tarjota nuorille säännöllistä ja päihteetöntä toimintaa, vähentää huumeiden haittoja sekä tarjota tukea päihteettömään elämään.

Suunnitelmana on lisätä matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja, tarjota ajantasaista tietoa huumeista ja riippuvuuksista, vaikuttaa paikallisesti päihteisiin liittyviin asioihin sekä tarjota oppilaitoksille ja sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille koulutuksia päihteidenkäyttäjien kohtaamisesta, päihteettömyydestä ja kuntouttamisesta. Lisäksi nuorille järjestetään säännöllistä ryhmämuotoista toimintaa, johon sisältyy luontosuhdetta vahvistavaa retki- ja leiritoimintaa.

Ryhmässä on 10 helsinkiläistä 7–28-vuotiasta jäsentä sekä 8 muuta jäsentä.

YAD Youth Against Drugs ry hakee 3.1.2022 saapuneella hakemuksellaan 77 221 euron starttiavustusta helsinkiläisen nuoriso-osaston perustamiseen. Hakijaan on oltu yhteydessä valmisteluvaihteessa.

Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto päättää jaoston käytettävissä olevien avustusmäärärahojen jakamisesta sekä hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää avustusmäärärahojen jakamisesta. (luku 17, § 4 kohta 3 ja 4)

Helsingin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti kokouksessaan toimialan avustusmäärärahojen jakamisen periaatteet, joiden mukaan avustuksilla rakennetaan demokraattista ja elinvoimaista kaupunkia, edistetään helsinkiläisten hyvinvointia ja terveyttä sekä edistetään YK:n Agenda 2030 tavoitteita. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan avustuksilla vahvistetaan kansalaisyhteiskuntaa sekä helsinkiläisten osallisuutta ja yhdenvertaisuutta, tuetaan monipuolista kulttuurin ja vapaa-ajan tarjontaa, parannetaan helsinkiläisten mahdollisuuksia merkitykselliseen elämään sekä edistetään ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää toimintaa. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 14.12.2021 § 202)

Avustuksia ei myönnetä tahoille, joihin kohdistuu Helsingin kaupunkia velvoittavia pakotteita. Avustuksensaaja ei myöskään saa asettaa avustusvaroja sellaisten tahojen saataville tai hyödynnettäväksi, joihin kohdistuu avustuksensaajaa tai Helsingin kaupunkia velvoittavia pakotteita. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 15.3.2022, § 47)

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaoston hyväksymän nuorisoyhdistysten avustusohjesäännön mukaisesti nuorisojaosto tekee päätöksen starttiavustuksista (Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö 1.1.2021)

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 06.04.2022

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

nuorisoasiainjohtaja
Mikko Vatka

Lisätietojen antaja

Liisa Remes, suunnittelija, puhelin: 09 310 26783

liisa.remes@hel.fi