Avustuksen hakeminen, valtion erityisavustus, sairaalassa järjestettävän varhaiskasvatuksen kehittäminen 2022-2023, opetus- ja kulttuuriministeriö

HEL 2022-004067
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 30

Avustuksen hakeminen, Valtion erityisavustus sairaalassa järjestettävän varhaiskasvatuksen kehittämiseksi vuosille 2022-2023

Perusopetusjohtaja

Päätös

Perusopetusjohtaja päätti hakea ajalle 1.9.2022-31.12.2023 opetus- ja
kulttuuriministeriöltä valtion erityisavustusta kahden henkilön palkkaamiseen sairaaloissa järjestettävän varhaiskasvatuksen nykytilaa koskevan selvityksen toteuttamiseksi ja selvityksen tulosten raportoimiseksi. Osa avustuksesta tullaan käyttämään ohjausryhmän toimintamenoihin, alueellisten kokousten ja verkostotapaamisten järjestämiseen, sekä tukimateriaalin tuottamiseen.

Kehittämistyön kokonaiskustannukset ovat 150 000 euroa, josta rahoituksen omavastuuosuus on 20 % (30 000 euroa). Omavastuuosuus katetaan kasvatuksen ja koulutuksen toimialan kehittämispalvelujen määrärahoista.

Lisäksi perusopetusjohtaja päätti valtuuttaa kasvatuksen ja koulutuksentoimialan pedagogisen asiantuntijan Pasi Brandtin toimimaan ko. valtionavustuksen hakemisen sähköisessä hallintajärjestelmässä asiointiroolissa.

Päätöksen perustelut

Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti haettavaksi valtion erityisavustusta sairaalassa järjestettävän varhaiskasvatuksen kehittämiseksi vuosille 2022-2023.

Myönnettävä erityisavustus on yhteensä enintään 1,0 miljoonaa euroa vuosille 2022-2023 Opetus-ja kulttuuriministeriön pääluokan momentilta 29.10.20.

Valtionavustuksen tavoitteena on sairaaloissa järjestettävän varhaiskasvatuksen nykytilan ja kehittämistarpeiden selvittäminen sekä pääkaupunkiseudun kuntien ja HUS-sairaaloiden yhteistyön kehittäminen ja edistäminen varhaiskasvatuksen järjestämiseksi sairaalahoitoa tarvitseville lapsille.

Päätös tullut nähtäväksi 28.03.2022

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Pasi Brandt, pedagoginen asiantuntija, puhelin: 09 310 42527

pasi.brandt@hel.fi

Päättäjä

Outi Salo
perusopetusjohtaja