Toivomusponsi, kevyen liikenteen sujuvuuden vahvistaminen Kiiltomadonpolun kohdalla Laajasalon kauppakeskuksen asemakaavan muutoksessa

HEL 2022-004893
Asialla on uudempia käsittelyjä
22. / 136 §

Valtuutettu Mirita Saxbergin toivomusponsi Laajasalontien kaupunkibulevardin turvallisesta ylityksestä aiemman Kiiltomadonpolun sillan kohdalta

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Daniel Sazonovin ehdotuksesta.

Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi selvityksen kaupunginvaltuuston 30.3.2022 § 79 hyväksymän toivomusponnen johdosta tehdyistä toimenpiteistä ja toimittaa selvityksen ponnen ehdottajalle ja tiedoksi muille valtuutetuille.

Sulje

Toivomusponsi

Hyväksyessään Laajasalon kauppakeskuksen alueen asemakaavan muutoksen kaupunginvaltuusto hyväksyi seuraavan toivomusponnen:

Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta vahvistaa kevyen liikenteen sujuvuutta siten, että etenkin lasten ja vaikeasti liikkuvien on turvallista ylittää kaupunkibulevardi aiemman Kiiltomadonpolun sillan kohdalla.

Ponnesta on saatu kaupunkiympäristölautakunnan lausunto. Kaupunginhallitus toteaa saatuun lausuntoon viitaten, etteivät muutokset suunnitelmissa esitettyihin kadunylitysjärjestelyihin Laajasalontiellä Kiiltomadonpolun ylityspaikalla ole tarpeellisia tai perusteltuja tässä vaiheessa.

Kruunusillat -raitiotien itäinen päätepysäkki rakennetaan ensimmäisessä vaiheessa Laajasalontielle Reposalmentien liittymän pohjoispuolelle. Reposalmentien risteys on valo-ohjattu. Se muodostaa myös esteettömyyden kannalta erikoistasoisen ylityksen Laajasalontien yli ja kadun keskellä kulkevan raitiotien päätepysäkille. Kiiltomadonpolku sijoittuu kyseisen korttelin keskivaiheille.

Päätepysäkki järjestellään alkuvaiheessa siten, että pysäkin eteläpuolelle sijoittuvasta puolenvaihtovaihteistosta johtuen pysäkki sijoittuu lähelle Kiiltomadonpolun kohtaa. Pysäkin pohjoispäähän tehdään Laajasalontien ylittävä jalankulun yhteys, jonka kohdalta ylitetään niin pyörä- ja autoliikenteen kuin raitioliikenteen reitit. Raitioliikenne ylittää jalankulun ylityskohdan vain poikkeustapauksissa silloin, kun vaunu pitää siirtää ylityskohdan pohjoispuoliselle huoltoraideosuudelle vikaantumisen tms. poikkeuksellisen syyn johdosta.

Linjaliikenne järjestetään siten, ettei kyseisellä ylityskohdalla ajeta raitioliikenteen kalustolla. Autoliikennettä Laajasalontiellä on kyseisellä kohdalla runsaasti ja ajokaistoja on kaksi suuntaansa. Autoliikenne jonoutuu vilkkaimpina aikoina, vaikkakaan liikenteen välityskyvyn ei ennakoida ylittyvän. Pyöräliikenteen yhteyden muodostaa Laajasalontien yksisuuntaisten pyöräjärjestelyiden baanayhteys, johon keskittyy Laajasalon pyöräliikennettä.

Jalankulun ylitys ohjataan suhteessa risteäviin liikennemuotoihin siten, että pyörätien kohdalla on valo-ohjaamaton suojatie, autoliikenteen kohdalla on valo-ohjattu suojatie ja raitiotien kohdalla on raitoliikenteen ylityspaikka, joka porrastetaan sivusiirtymällä autoliikenteen ylityskohtiin nähden. Tämä järjestely on tarkoituksenmukainen huomioiden jalankulun sujuvat yhteydet Laajasalontien yli ja kadun keskellä sijaitsevalle raitiotiepysäkille sekä eri ylityskohdan osien liikenteen määrä ja koostumus.

Mikäli päätepysäkki muuttuu myöhemmin linjapysäkiksi ja raitioliikenteen linjaliikenne jatkuu pohjoiseen, ylityspaikan raitioliikennemäärä on edelleen huomattavasti alhaisempi kuin autoliikenteen määrä viereisellä kaistalla ja siinä olevalla valo-ohjatulla suojatiellä. Ylityspaikan järjestely on kuitenkin mahdollista myöhemmin muuttaa toisenlaiseksi esimerkiksi siten, että porrastus poistetaan ja koko ylitys rakennetaan yhtenäiseksi valo-ohjatuksi suojatieksi kuten pysäkin eteläpäässä. Tällöin kuitenkin valo-ohjauksen joustavuus jalankulun, joukkoliikenteen ja autoliikenteen osalta vähenee. Ensivaiheessa on myös tärkeää saada kokemuksia uuden tyyppisestä ylitysjärjestelystä.

Hallintosäännön 30 luvun 14 §:n mukaan kaupunginhallituksen on toimitettava ponnen ehdottajalle kirjallinen selvitys toivomusponnen johdosta tehdyistä toimenpiteistä viimeistään vuoden kuluttua ponnen hyväksymisestä. Selvitys on toimitettava erikseen tiedoksi muille valtuutetuille.

Sulje

Kaupunkiympäristölautakunta 04.10.2022 § 551

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Kruunusillat raitiotien itäinen päätepysäkki rakennetaan ensimmäisessä vaiheessa Laajasalontielle Reposalmentien liittymän pohjoispuolelle. Reposalmentien risteys on valo-ohjattu. Se muodostaa myös esteettömyyden erikoistasoisen ylityksen Laajasalontien yli ja kadun keskellä kulkevan raitiotien päätepysäkille. Kyseisen korttelin keskivaiheille sijoittuu Kiiltomadonpolku. Päätepysäkki järjestellään alkuvaiheessa siten, että pysäkin eteläpuolelle sijoittuvasta puolenvaihto vaihteistosta johtuen pysäkki sijoittuu lähelle Kiiltomadonpolun kohtaa. Pysäkin pohjoispäähän tehdään Laajasalontien ylittävä jalankulun yhteys, jonka kohdalta ylitetään niin pyörä- ja autoliikenteen kuin raitioliikenteen reitit. Raitioliikenne ylittää jalankulun ylityskohdan vain poikkeustapauksissa silloin, kun vaunu pitää siirtää ylityskohdan pohjoispuoliselle huoltoraideosuudelle vikaantumisen tms. poikkeuksellisen syyn johdosta. Linjaliikenne järjestetään siten, ettei kyseisellä ylityskohdalla ajeta raitioliikenteen kalustolla. Autoliikennettä Laajasalontiellä on kyseisellä kohdalla runsaasti ja ajokaistoja on kaksi suuntaansa. Autoliikenne jonoutuu vilkkaimpina aikoina, vaikkakaan liiketeen välityskyvyn ei ennakoida ylittyvän. Pyöräliikenteen yhteydet muodostaa Laajasalontien yksisuuntaisten pyöräjärjestelyiden baanayhteys, johon keskittyy Laajasalon pyöräliikennettä.

Jalankulun ylitys ohjataan risteäviin liikennemuotoihin siten, että pyörätien kohdalla on valo-ohjaamaton suojatie, autoliikenteen kohdalla on valo-ohjattu suojatie ja raitiotien kohdalla on raitoliikenteen ylityspaikka, joka porrastetaan sivusiirtymällä autoliikenteen ylityskohtiin nähden. Tämä järjestely on tarkoituksenmukainen huomioiden jalankulun sujuvat yhteydet Laajasalontien yli ja kadun keskellä sijaitsevalle raitiotiepysäkille sekä eri ylityskohdan osien liikenteen määrä ja koostumus. Mikäli päätepysäkki muuttuu myöhemmin linjapysäkiksi ja raitioliikenteen linjaliikenne jatkuu pohjoiseen, ylityspaikan raitioliikennemäärä on edelleen huomattavasti alhaisempi kuin autoliikenteen määrä viereisellä kaistalla ja siinä olevalla valo-ohjatulla suojatiellä. Ylityspaikan järjestely on kuitenkin mahdollista myöhemmin muuttaa toisenlaiseksi esimerkiksi siten, että porrastus poistetaan ja koko ylitys rakennetaan yhtenäiseksi valo-ohjatuksi suojatieksi kuten pysäkin eteläpäässä. Tällöin kuitenkin valo-ohjauksen joustavuus jalankulun, joukkoliikenteen ja autoliikenteen osalta vähenee. Ensivaiheessa on myös tärkeää saada kokemuksia uuden tyyppisestä ylitysjärjestelystä.

Muutokset suunnitelmissa esitettyihin kadunylitysjärjestelyihin Laajasalontiellä Kiiltomadonpolun ylityspaikalla eivät ole tarpeellisia tai perusteltuja tässä vaiheessa.

Esittelijä
kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Ville Lehmuskoski
Lisätiedot

Markus Ahtiainen, liikenneinsinööri: 310 37088

markus.ahtiainen@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 07.03.2023

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Lisätietojen antaja

Tanja Sippola-Alho, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36154

tanja.sippola-alho@hel.fi