Hankesuunnitelma, perusparannus, Oulunkylän jäähalli ja huoltorakennus

HEL 2022-005945
Asialla on uudempia käsittelyjä
6. / 108 §

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan lausunto Oulunkylän jäähallin peruskorjauksen ja huoltorakennuksen perusparantamisen hankesuunnitelmasta

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

Lausunto

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antoi kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaostolle puoltavan lausunnon 08.06.2022 päivätystä Oulunkylän jäähallin ja huoltorakennuksen peruskorjausta koskevasta hankesuunnitelmasta (liite 1).

Lisäksi kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta lausui hankesuunnitelmasta seuraavaa:

Tämä hankesuunnitelma ei sisällöltään vastaa lautakunnan 9.11.2021 hyväksymää tarveselvityksen mukaista Oulunkylän kaksikaukaloista uutta jäähallia. Ulkopuolelle jätetty hanke on lisättävä talonrakentamisohjelmaan tuleville vuosille. Jäähallin osalta korjaustoimenpiteet jatkavat käyttöikää, mutta eivät pidennä merkittävästi rakennuksen elinkaarta.

Lautakunta toteaa, että perusparannus ja -korjaus nostavat merkittävästi vuokria. On tärkeää, että ennen hankkeen valmistumista tarkastellaan uusien rakennusten ja perusparannusten ja peruskorjauskohteiden vuokrantasoa.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli tilapalvelupäällikkö Matti Kuusela. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Vastaehdotus:
Paavo Arhinmäki: Lausuntoehdotuksen loppuun lisäys:

Lautakunta toteaa, että perusparannus ja -korjaus nostavat merkittävästi vuokria. On tärkeää, että ennen hankkeen valmistumista tarkastellaan uusien rakennusten ja perusparannusten ja peruskorjauskohteiden vuokrantasoa.

Kannattaja: Veronika Honkasalo

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta hyväksyi Paavo Arhinmäen vastaehdotuksen yksimielisesti.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antaa kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaostolle puoltavan lausunnon 08.06.2022 päivätystä Oulunkylän jäähallin ja huoltorakennuksen peruskorjausta koskevasta hankesuunnitelmasta (liite 1).

Lisäksi kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta lausuu hankesuunnitelmasta seuraavaa:

Tämä hankesuunnitelma ei sisällöltään vastaa lautakunnan 9.11.2021 hyväksymää tarveselvityksen mukaista Oulunkylän kaksikaukaloista uutta jäähallia. Ulkopuolelle jätetty hanke on lisättävä talonrakentamisohjelmaan tuleville vuosille. Jäähallin osalta korjaustoimenpiteet jatkavat käyttöikää, mutta eivät pidennä merkittävästi rakennuksen elinkaarta.

Sulje

Kaupunkiympäristön toimiala rakennukset ja yleiset alueet -palvelukokonaisuus on pyytänyt Oulunkylän jäähallin peruskorjauksen ja huoltorakennuksen perusparantamisen hankesuunnitelmasta lausuntoa Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalta. Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaoston esitys kaupunginhallitukselle hankesuunnitelman hyväksymiseksi on suunniteltu käsiteltäväksi jaostossa 30.6.2022.

Oulunkylän jäähallin ja huoltorakennuksen toiminnot ovat tarpeellisia helsinkiläisten lasten, nuorten sekä aikuisten liikuntaharrastusten mahdollistajana. Ne ovat laajasti helsinkiläisten aktiivisessa käytössä ja huoltorakennuksen toiminnallisten muutosten ja perusparannuksen myötä sen kapasiteettia saadaan kasvatettua hieman myös Oulunkylän tiivistyvän kaupunkirakenteen tarpeisiin.

Rakennukset ja tekniset järjestelmät ovat elinkaarensa päässä ja perusparannuksen tarpeessa. Hankkeessa huoltorakennukseen toteutetaan laaja tekninen ja toiminnallinen perusparannus ja jäähallissa tehdään tekninen peruskorjaus, jolla turvataan käyttöolosuhteet seuraavien 10 vuoden ajalle.

Huoltorakennuksen tilojen käyttöä monipuolistetaan, energiatehokkuutta parannetaan, uusitaan talotekniset asennukset ja lauhdutintila, rakennus salaojitetaan ja uusitaan alapohjat sekä vesikattorakenteet kantavaan rakenteeseen asti. Vesikatolle rakennetaan uusi iv-konehuone. Hankkeeseen kuuluu kylmätekniikan osalta kylmälaitoksen uusiminen sekä tekojääradan koneiston uusiminen.

Jäähallin käyttöikää jatketaan korjaamalla pienempiä tarpeellisia kokonaisuuksia.

Aikataulu

Hanke on tavoitteena suunnitella siten, että rakentaminen alkaa maaliskuussa 2024 ja korjaustyöt valmistuvat elokuussa 2025. Rakennustöiden ajaksi ei tule väistötiloja.

Hankkeen vaikutus tila- ja toimintakustannuksiin

Kustannusarvio hankkeen kokonaiskustannuksista on 20 660 000 euroa, josta jäähallin osuus on 4 130 000 euroa (1 205 euroa/brm²), ja huoltorakennuksen osuus on 16 530 000 euroa (4 842 euroa/brm²).

Hankesuunnitelman mukainen vuokra-arvion jäähallin osalta on noin 41 600 euroa/kk. Vuosivuokra on noin 499 000 euroa. Vuokra on noin 13,98 euroa/htm²/kk, josta pääomavuokran osuus on 13,45 euroa/htm²/kk ja hallintokulu/yleiskustannus on 0,53 euroa/ htm²/kk. Neliövuokran perusteena on 2 975 htm².

Huoltorakennuksen vuokra-arvio on noin 94 600 euroa/kk. Vuosivuokra on noin 1 140 000 euroa. Vuokra on noin 40,97 euroa/htm²/kk, josta pääomavuokran osuus on 40,44 euroa/htm²/kk ja hallintokulu/yleiskustannus on 0,53 euroa/htm²/kk. Neliövuokran perusteena on 2 412 htm².

Nykyisten tilojen vuokrat ovat yhteensä noin 665 700 euroa vuodessa. Toteutettava hanke lisää vuokrakustannuksia noin 970 000 euroa vuodessa. Vuokranmaksu pinta-ala kasvaa 491 htm², josta 391 htm² on suunnittelun yhteydessä tehdyn tietomallin mukaisesti todellisuudessa käytössä jo tällä hetkellä.

Hankesuunnitelmassa vuokrakustannukset on laskettu valmisteluhetkellä käytössä olevan mallin mukaisesti. Kaupungin sisäisessä vuokrauksessa käyttämää vuokramallia ollaan uudistamassa siten, että se olisi käyttöönotettavissa vuoden 2023 alusta. Kaupunkistrategian mukaisesti tilavuokrien määräytymisperiaatetta on tarkoitus kehittää siten, että peruskorjauksista aiheutuvat korotukset vastaavat tarkemmin peruskorjausten tosiasiallista elinkaarikustannusta. Lopullinen vuokra tarkentuu hankkeen toteutuneiden kustannusten mukaan hankkeen ja vuokramallin uudistuksen valmistuttua.

Toiminnan käynnistämiskustannuksiin varataan mm. laite- ja irtokalustehankintoihin 200 000 euroa, ja muuttokustannuksiin 45 000 euroa.

Aikaisemmat päätökset ja muu valmistelu

Liikuntalautakunta on 11.5.2017 hyväksynyt hankkeen huoltorakennuksen tarveselvityksen ja kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on hyväksynyt 9.11.2021 jäähallin purkavan kahden kaukalon uudisrakennuksen tarveselvitykset.

Hankesuunnitelma on laadittu kaupunkiympäristön sekä kulttuurin ja vapaa-ajan toimialojen yhteistyönä. Hankkeen suunnittelun aikana on kuultu asiantuntijoina ympäristöpalveluiden, rakennusvalvontapalveluiden ja pelastuslaitoksen edustajia sekä kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan työsuojelun yhteistoimintahenkilöstöä.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 23.06.2022

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

liikuntajohtaja
Tarja Loikkanen

Lisätietojen antaja

Matti Kuusela, tilapalvelupäällikkö, puhelin: 09 310 87783

matti.kuusela@hel.fi

Petteri Huurre, liikuntapaikkapäällikkö, puhelin: 09 310 87791

petteri.huurre@hel.fi

Mustafa Gürler, arkkitehti, puhelin: 09 310 26435

mustafa.gurler@hel.fi