Valtuustoaloite, Herttoniemen metroaseman kunnostaminen

HEL 2022-005974
Asialla on uudempia käsittelyjä
6. / 795 §

V 23.11.2022, Valtuutettu Mirita Saxbergin aloite Herttoniemen metroaseman kunnostamiseksi

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Valtuutettu Mirita Saxberg ja 18 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että kaupunki ryhtyy kunnostamaan Herttoniemen metroasemaa viipymättä.

Helsingin kaupunki käynnisti elokuussa 2019 kaupunkiympäristön toimialan ja Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen (HKL) yhteistyönä suunnittelu- ja toteutuskilpailun Herttoniemen metrokorttelista erityisalojen hankintalain mukaisena kilpailullisena neuvottelumenettelynä. Alueen suunnittelua on kehitetty yhteistyössä kilpailussa valitun konsortion kanssa. Vuoden 2022 talousarvioon sisältyvässä HKL:n 10-vuotisessa investointiohjelmassa Herttoniemen metroaseman peruskorjaus on alustavasti suunniteltu toteutettavan osana laajempaa kehittämishanketta vuosina 2025–2026.

Metroasemalla on jo toteutettu ja tullaan toteuttamaan välittömiä pienempiä korjaustoimia aseman toiminnallisuuden ylläpitämiseksi. Hissien tekniikka on modernisoitu ja niiden toimintahäiriöiden määrä on laskenut merkittävästi. Liukuportaiden määrän lisääminen asemalle on haastavaa ilman merkittäviä muutoksia asemalaiturin leveyteen ja radan sijaintiin. Metroaseman länsipään katutason vesieristystä on uusittu.

Metroaseman läntinen sisäänkäynti peruskorjattiin kesällä 2022. Sisäänkäyntirakennuksen vesikatto peruskorjattiin. Rakennuksen lasit vaihdettiin, pinnat maalattiin ja tehtiin tarvittavia LVI-järjestelmien päivityksiä. Hissi ja sähkötekniikka uusittiin energiataloudellisesti nykyaikaisiin ratkaisuihin. Sisäänkäynnin valaistus muutettiin energiatehokkaammaksi. Lisäksi sisäänkäynnin yhteyteen rakennettiin uusi portaikko.

Asiasta on saatu HKL:n lausunto. Vastaus on lausunnon mukainen

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua (voimassa aloitteissa, jotka on jätetty viimeistään 30.4.2022).

Sulje

Kaupunginhallitus 07.11.2022 § 761

Päätös

Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Paavo Arhinmäen ehdotuksesta.

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Timo Lindén, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36550

timo.linden@hel.fi

Liikenneliikelaitoksen johtokunta 17.08.2022 § 62

Lausunto

Johtokunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Herttoniemen metroasema on otettu käyttöön vuonna 1982 yhtenä Helsingin metrojärjestelmän alkuperäisistä asemista. Asemaa käyttää päivittäin noin 35 000 henkeä.

Liikenneliikelaitos (HKL) pyrkii kehittämään metroasemia pitkäjänteisesti ja kustannustehokkaasti huomioiden nykyaikaiset energiavaatimukset sekä ajantasaiset vaatimukset viihtyvyydelle. Metroasemien peruskorjauksien suunnittelussa ja toteutuksessa otetaan huomioon myös mahdolliset ympäröivän alueen kaupunkikehityshankkeet. Metroasemia peruskorjataan kulloinkin voimassa olevan talousarvion 10-vuotisen investointiohjelman puitteissa.

Kantametron 17:sta metroasemasta neljä on kunnostettu. Hakaniemessä ja Sörnäisissä perusparannus on parhaillaan käynnissä ja lopuille asemille perusparannusta suunnitellaan joko osana alueen laajempaa kehitystä tai erillisenä hankkeena.

Helsingin kaupunki käynnisti elokuussa 2019 kaupunkiympäristön toimialan ja HKL:n yhteistyönä suunnittelu- ja toteutuskilpailun Herttoniemen metrokorttelista erityisalojen hankintalain mukaisena kilpailullisena neuvottelumenettelynä. Kilpailun mukaisesti alueen suunnittelua on kehitetty yhteistyössä kilpailussa valitun konsortion kanssa viimeisten vuosien aikana. Vuoden 2022 talousarvioon sisältyvässä HKL:n 10-vuotisessa investointiohjelmassa Herttoniemen metroaseman peruskorjaus on alustavasti suunniteltu toteutettavan osana laajempaa kehittämishanketta vuosina 2025 – 2026.

Herttoniemen metroaseman osalta HKL on toteuttanut ja tulee toteuttamaan välittömiä pienempiä korjaustoimia metroaseman toiminnallisuuden ylläpitämiseksi. Mm. hissien tekniikka on viimeisten vuosien aikana modernisoitu ja niiden toimintahäiriöiden määrä on laskenut merkittävästi. Liukuportaiden määrän lisääminen asemalle on haastavaa ilman merkittäviä muutoksia asemalaiturin leveyteen ja radan sijaintiin. HKL on myös toteuttanut Herttoniemen metroaseman länsipään osalta katutason vesieristysten uusimista.

Herttoniemen metroasemalla on tällä hetkellä kaksi sisäänkäyntiä, joista itäinen on lippuhallirakennus. Läntinen sisäänkäynti sijaitsee läheisen päivittäistavarakaupan rakennuksen vieressä. Metroaseman läntisen sisäänkäynnin peruskorjaus on aloitettu toukokuun 2022 aikana HKL:n johtokunnan 13.1.2022, 7 §, hyväksymän hankesuunnitelman mukaisesti.

Käynnissä olevassa hankkeessa sisäänkäyntirakennuksen vesikatto peruskorjataan. Rakennuksen lasit vaihdetaan, pinnat maalataan ja tehdään tarvittavia LVI-järjestelmien päivityksiä. Hissi ja sähkötekniikka uusitaan energiataloudellisesti nykyaikaisiin ratkaisuihin. Sisäänkäynnin valaistus muutetaan energiatehokkaammaksi. Lisäksi sisäänkäynnin yhteyteen rakennetaan uusi portaikko.

Esittelijä
toimitusjohtaja
Saara Kanto
Lisätiedot

Saara Kanto, toimitusjohtaja, puhelin: 310 20277

saara.kanto@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 25.11.2022

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

vs. kansliapäällikkö
Tuula Saxholm

Lisätietojen antaja

Timo Lindén, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36550

timo.linden@hel.fi