Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma ja arviointikertomus 2022

HEL 2022-006175
2. / 44 §

Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma 2022

Tarkastuslautakunta

Päätös

Tarkastuslautakunta päätti hyväksyä vuoden 2022 arviointisuunnitelman.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kuntalain (410/2015) 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Tehtäväänsä liittyen tarkastuslautakunnan tulee laatia arviointisuunnitelma.

Kaupungin hallintosäännön 4 luvun 4 §:ssä todetaan, että tarkastusvirasto arvioi suoraan kaupunginvaltuuston ja tarkastuslautakunnan alaisena kaupunginvaltuuston kaupunkikonsernille asettamien tavoitteiden toteutumista ja toiminnan tuloksellista ja tarkoituksenmukaista järjestämistä. Virasto valmistelee tarkastuslautakunnan hyväksyttäväksi lautakunnan toimikauden kattavan toimintasuunnitelman ja vuosittaisen arviointisuunnitelman yhteistyössä lautakunnan kanssa. Virasto raportoi arviointityönsä tuloksista tarkastuslautakunnalle.

Tarkastuslautakunta hyväksyi 14.12.2021 § 110 toimikauttaan koskevan toimintasuunnitelman. Vuosittaisten arviointisuunnitelmien valmistelussa pyritään siihen, että kaupunkistrategian 13 osa-aluetta tulevat kattavasti arvioiduiksi valtuustokauden aikana. Kunkin vuoden arviointisuunnitelmassa täsmennetään, mitä strategian osa-alueita kunakin vuonna arvioidaan. Tarkastusvirasto on valmistellut yhteistyössä lautakunnan kahden toimikunnan kanssa luonnoksen arviointisuunnitelmaksi 2022. Arviointipäällikkö esittelee arviointisuunnitelman sisältöä.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 13.05.2022

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

tarkastusjohtaja
Timo Terävä

Lisätietojen antaja

Minna Tiili, arviointipäällikkö, puhelin: +358931036545

minna.tiili@hel.fi