Sääntökirja, palveluseteli, vammaisten henkilökohtainen apu
Oikaisuvaatimus koskien sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtajan päätöstä 4.5.2022 § 83 vammaisten henkilökohtaisen avun palvelusetelin sääntökirjan hyväksymisestä
Päätös
Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti hylätä Helsingin Invalidien yhdistys ry:n tekemän oikaisuvaatimuksen sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtajan päätöksestä 4.5.2022 § 83 koskien vammaisten henkilökohtaisen avun palvelusetelin sääntökirjan erityisen osan hyväksymistä.
Oikaisuvaatimuksen tueksi ei ole esitetty sellaisia perusteluja, joiden vuoksi se tulisi hyväksyä.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Tausta
Sosiaali- ja terveystoimen toimialajohtaja on tehnyt päätöksen 4.5.2022 § 83 vammaisten henkilökohtaisen avun sääntökirjasta. Sääntökirja on asiakirja, jolla kunta (Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimiala) asettaa palveluntuottajille palvelusetelilain 5 §:ssä tarkoitetut hyväksymiskriteerit. Kunta velvoittaa palveluntuottajaa noudattamaan sääntökirjan määräyksiä. Yksityinen palveluntuottaja sitoutuu noudattamaan sääntökirjan ehtoja siitä alkaen, kun palveluntuottaja hyväksytään palvelusetelillä hankittavien sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajaksi.
Vammaisten henkilökohtaisen avun palvelusetelin sääntökirjan erityiseen osaan on päivitetty toimialajohtajan päätöksellä 4.5.2022 § 83 erityisesti asiakkaan asemaa sekä palvelusetelin laskutusta selkiyttäviä kohtia, kuten peruutuskäytäntöjä, sijaiskäytäntöjä ja minimilaskutusaikaa. Lisäksi sääntökirja sisältää tiedon vammaisten henkilökohtaisen avun palvelusetelin arvosta 1.8.2022 alkaen, jonka sosiaali- ja terveyslautakunta on vahvistanut 26.4.2022 § 82.
Helsingin Invalidien yhdistys ry (jäljempänä oikaisuvaatimuksen tekijä) on tehnyt 23.5.2022 oikaisuvaatimuksen sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtajan 4.5.2022 § 83 päätöksestä. Oikaisuvaatimus on tämän asian liitteenä (liitteet 1 ja 2).
Oikaisuvaatimus on tehty kuntalain 138 §:n mukaisessa määräajassa ja oikealle toimielimelle.
Oikaisuvaatimuksessa esitetyt vaatimukset
Oikaisuvaatimuksessa vaaditaan toimialajohtajan päätöksen kumoamista tai muuttamista palvelusetelin arvon osalta. Oikaisuvaatimuksen tekijä esittää, että Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtajan 4.5.2022 § 83 tekemä päätös on kumottava tai tehtyä päätöstä on muutettava niin, että se ei ole ristiriidassa vammaispalvelulain kanssa eikä ole sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelilain vastainen. Oikaisuvaatimuksen tekijä perustelee oikaisuvaatimusta sillä, että palvelusetelin arvo ei ole kohtuullinen, ja tästä johtuen vammaisen henkilön subjektiivinen oikeus henkilökohtaiseen apuun vaarantuu, eikä hänellä näin ollen ole mahdollisuutta saada palveluja siinä laajuudessa ja sellaisin toimintamuodoin kuin häntä koskevassa päätöksessä on päätetty.
Oikaisuvaatimuksen perusteiden arviointi
Hallintosäännön 18 luvun 1 §:n 1 kohdan mukaan sosiaali- ja terveyslautakunta päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää palvelusetelin käyttämisestä sekä palvelusetelin arvon vahvistamisesta. Sosiaali- ja terveyslautakunta on vahvistanut 26.4.2022 § 82 vammaisten henkilökohtaisen avun palvelusetelin arvot 1.8.2022 alkaen. Lautakunnan päätös 26.4.2022 § 82 on pidetty nähtävänä yleisessä tietoverkossa 28.4.2022. Muutoksenhakuaika kyseisen päätöksen osalta on päättynyt 19.5.2022. Oikaisuvaatimuksen tekijä on kunnan jäsen, ja sillä on ollut oikeus kunnan jäsenenä tehdä kuntalain mukainen oikaisuvaatimus lautakunnan päätöksestä. Lautakunnan päätös ei koske palveluntuottajia ohjaavan palvelukohtaisen sääntökirjan muutoksia.
Hallintosäännön 18 luvun 3 §:n 2 momentin 7 kohdan mukaan sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja päättää palveluntuottajille asetettavista vaatimuksista ja viranhaltijoista, jotka hyväksyvät palveluntuottajat. Toimialajohtaja on hyväksynyt vammaisten henkilökohtaisen avun palvelusetelin sääntökirjan erityisen osan päätöksellään 4.5.2022 § 83. Sääntökirjan erityisen osan hyväksymistä koskevassa päätöksessä ei vahvisteta palvelusetelin arvoa, vaan kyseisen palvelusetelin arvo on vahvistettu hallintosäännön 18 luvun 1 §:n 1 kohdan mukaisesti lautakunnan 26.4.2022 § 82 päätöksessä. Palvelusetelin arvo on kuitenkin todettu sääntökirjassa ja samassa yhteydessä on viitattu lautakunnan 26.4.2022 § 82 päätökseen arvon osalta. Sääntökirjan erityistä osaa koskevassa päätöksessä ei voi siten hakea muutosta palvelusetelin arvoon. Palvelusetelin arvoon on ollut mahdollista hakea muutosta lautakunnan 26.4.2022 § 82 päätöksen yhteydessä.
Mikäli palveluntuottaja ei ole tyytyväinen palvelusetelin sääntökirjan muutoksiin, sääntökirjan yleisessä osassa säädetään asiasta seuraavasti: Kunnalla on oikeus tehdä muutoksia tämän sääntökirjan ja sen liitteiden sisältämiin määräyksiin ja ehtoihin. Kunta ilmoittaa muutoksista palveluntuottajille kirjallisesti päätöksen tekemisen jälkeen. Mikäli palveluntuottaja ei hyväksy muuttuneita sääntöjä, tulee sen ilmoittaa siitä kirjallisesti kunnalle 30 päivän kuluessa muutosilmoituksen lähettämisestä. Tällöin kunta tekee päätöksen palveluntuottajan hyväksymispäätöksen perumisesta. Mikäli kunnalle ei toimiteta edellä mainittua ilmoitusta, sitoutuu palveluntuottaja noudattamaan muuttuneita ehtoja muutosilmoituksessa mainitusta päivästä lukien.
Vammaisten henkilökohtaisen avun palvelusetelin arvoa tarkastellaan jatkossa vuosittain yhteistyössä palveluntuottajien kanssa sekä saadun asiakaspalautteen perusteella. Palvelusetelin arvon korotukset viedään hallintosäännön 18 luvun 1 §:n 1 kohdan mukaisesti sosiaali- ja terveyslautakunnalle vahvistettavaksi, jos näyttää siltä, että palvelusetelin arvo ei kata palvelun kustannuksia.
Oikaisuvaatimuksessa ei myöskään ole esitetty näyttöä siitä, että toimialajohtajan päätös olisi syntynyt virheellisessä järjestyksessä tai että päätöksen tehnyt viranomainen olisi ylittänyt toimivaltansa tai että päätös olisi muutenkaan lainvastainen.
Muutoksenhaku
Tähän päätökseen voidaan hakea muutosta Helsingin hallinto-oikeudelta kunnallisvalituksella. Hallinto-oikeus voi tutkia valituksen ainoastaan kuntalain 135 §:stä ilmenevillä perusteilla. Kunnallisvalituksen valitusperusteet ilmenevät tämän päätöksen liitteenä olevasta muutoksenhakuohjeesta.
Sosiaali- ja terveystoimiala Sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja 04.05.2022 § 83
Päätös
Sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja hyväksyi liitteenä olevan sääntökirjan vammaisten henkilökohtaisen avun palvelusetelille. Sääntökirja on voimassa 1.8.2022 alkaen.
Tämä päätös korvaa 1.8.2022 lukien toimialajohtajan päätöksen 19.12.2019 § 202 Vammaispalvelut, henkilökohtainen apu -sääntökirjan osalta.
Päätöksen perustelut
Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunta päätti 1.10.2013 § 319, että henkilökohtaisen avun palveluseteli vakinaistetaan yhdeksi henkilökohtaisen avun järjestämistavaksi 1.1.2014 alkaen.
Sosiaali- ja terveyslautakunta vahvisti 26.4.2022 § 82 seuraavat vammaisten henkilökohtaisen avun palvelusetelin arvonlisäverottomat arvot 1.8.2022 alkaen:
ajankohta | euroa/tunti |
maanantai–perjantai kello 6–18 | 23 |
maanantai–perjantai kello 18–21 | 25 |
maanantai–perjantai kello 21–24 | 28 |
maanantai–perjantai kello 24–06 | 28 |
lauantai kello 06–18 | 26 |
lauantai kello 18–20 | 29 |
lauantai kello 20–24 | 45 |
lauantai kello 24–06 | 28 |
sunnuntai ja pyhät kello 06–18 | 39 |
sunnuntai ja pyhät kello 18–21 | 41,50 |
sunnuntai ja pyhät kello 21–24 | 45 |
sunnuntai ja pyhät kello 24–06 | 45 |
Sääntökirja on asiakirja, jolla kunta (Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimiala) asettaa palveluntuottajille palvelusetelilain 5 §:ssä tarkoitetut hyväksymiskriteerit. Kunta velvoittaa palveluntuottajaa noudattamaan sääntökirjan määräyksiä. Yksityinen palveluntuottaja sitoutuu noudattamaan sääntökirjan ehtoja siitä alkaen, kun palveluntuottaja hyväksytään palvelusetelillä hankittavien sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajaksi.
Palvelusetelin sääntökirja on ollut tarpeen päivittää siitä kertyneiden käyttökokemusten perusteella. Sääntökirjaan on päivitetty erityisesti asiakkaan asemaa sekä palvelusetelin laskutusta selkiyttäviä kohtia, kuten peruutuskäytäntöjä, sijaiskäytäntöjä ja minimilaskutusaikaa.
Palvelusetelin arvon määrittelyssä on huomioitu palvelun tuottamiseen vaikuttavat kustannukset kaikkina vuorokauden ja kellon aikoina ja sitä kautta myös henkilökohtaisten avustajien työehdot. Palvelusetelin arvon muutoksella halutaan mahdollistaa se, että asiakas saa aina palvelua itse tarvitsemanaan aikana.
Hallintosäännön 18 luvun 3 §:n 2 momentin 7 kohdan mukaan sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja päättää palveluntuottajille asetettavista vaatimuksista ja viranhaltijoista, jotka hyväksyvät palveluntuottajat.
Lisätiedot
Anu Purhonen, vs. ostopalvelupäällikkö, puhelin: 310 24859
Päätös tullut nähtäväksi 23.06.2022
VALITUSOSOITUS
Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.
Valitusoikeus
Päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksella vain se, joka on tehnyt alkuperäistä päätöstä koskevan oikaisuvaatimuksen.
Mikäli alkuperäinen päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa tähän päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksella myös
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Valitusaika
Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Valitusperusteet
Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että
- päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
- päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
- päätös on muuten lainvastainen.
Valittajan tulee esittää valituksen perusteet ennen valitusajan päättymistä.
Valitusviranomainen
Kunnallisvalitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.
Hallinto-oikeuden asiointiosoite on 24.12.2021 saakka seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.hao@oikeus.fi |
Postiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
00520 HELSINKI | |
Faksinumero: | 029 56 42079 |
Käyntiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
Puhelinnumero: | 029 56 42000 |
Hallinto-oikeuden asiointiosoite on 27.12.2021 alkaen seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.hao@oikeus.fi |
Postiosoite: | Sörnäistenkatu 1 |
00580 HELSINKI | |
Faksinumero: | 029 56 42079 |
Käyntiosoite: | Sörnäistenkatu 1 |
Puhelinnumero: | 029 56 42000 |
Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet
Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa on ilmoitettava:
- päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
- vaatimusten perustelut;
- mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.
Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.
Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.
Oikaisuvaatimuksen tekijä saa valittaessaan oikaisuvaatimuspäätöksestä esittää vaatimuksilleen uusia perusteluja. Hän saa esittää uuden vaatimuksen vain, jos se perustuu olosuhteiden muutokseen tai oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajan päättymisen jälkeen valittajan tietoon tulleeseen seikkaan.
Valitukseen on liitettävä:
- valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
- selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Anu Purhonen, vs. ostopalvelupäällikkö, puhelin: 09 310 24859