Toimivallan siirtämisen lakkauttaminen kaupunkiympäristön toimialalla Liikenneliikelaitoksessa HKL toimitusjohtajan pöytäkirjan asiatarkastuksessa

HEL 2022-006315
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 21

HKL:n toimitusjohtajan pöytäkirjan asiatarkastuksen lopettaminen

Toimitusjohtaja

Päätös

Toimitusjohtaja päätti kumota 1.4.2021 (39 §) tekemänsä päätöksen toimitusjohtajan päätöspöytäkirjojen asiatarkastuksesta.

Päätöksen perustelut

Aiemmalla päätöksellä selvennettiin liikenneliikelaitoksella (HKL) käytössä ollutta toimintatapaa ottaen huomioon hallintosäännön määräykset päätöspöytäkirjojen allekirjoittamisesta.

Hallintosäännön 24 luvun 2 § 2 mom. mukaan viranhaltijan pöytäkirjan allekirjoittaa päätöksen tekijä ja pöytäkirjaa ei varmenneta.

Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:n perustamisen myötä ja HKL:n toiminnan laajuuden muututtua on myös tämä päätöspöytäkirjojen asiatarkastusta koskeva toimintamalli poistunut käytöstä ja siten sitä koskeva päätös kumotaan.

Päätös tullut nähtäväksi 11.05.2022

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen johtokunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Saara Kanto, toimitusjohtaja, puhelin: 09 310 20277

saara.kanto@hel.fi

Päättäjä

Saara Kanto
toimitusjohtaja