Toivomusponsi, yhtenäisen metsäalueen säilyttäminen asemakaavan muutosehdotuksessa Myllypuron Karhunkaataja, nro 12550

HEL 2022-006851
Asialla on uudempia käsittelyjä
13. / 173 §

Valtuutettu Elina Kauppilan toivomusponsi yhtenäisen metsäalueen säilyttämisestä Karhunkaatajan asemakaavaehdotuksessa

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus merkitsi tiedoksi selvityksen kaupunginvaltuuston 18.5.2022 § 112 hyväksymän toivomusponnen johdosta tehdyistä toimenpiteistä ja toimittaa selvityksen ponnen ehdottajalle ja tiedoksi muille valtuutetuille.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Hyväksyessään Myllypuron Karhunkaatajan (nykyisin Karhukallion) alueen asemakaavan ja asemakaavan muutoksen nro 12550 kaupunginvaltuusto hyväksyi ponnen, jonka mukaan selvitetään voisiko alueen yleiskaavassakin olevaa merkitystä metsäisenä yhteytenä parantaa toteuttamalla ylikulkusilta vihersiltana, niityttämällä osia viheralueista ja säilyttämällä rakennusten välissä mahdollisimman paljon nykyisiä puita ja metsäistä luontoa.

Ponnesta on saatu kaupunkiympäristölautakunnan lausunto. Sen mukaan Karhunkaatajan alueen asemakaava mahdollistaa niityttämisen ja luonnon ja puuston säilyttämisen. Asemakaavamääräyksissä edellytetään mm. puiden ja avokallion säilyttämistä mahdollisimman paljon korttelialueilla. Tarkempi suunnittelu tehdään toteutussuunnittelun yhteydessä. Jos nykyinen silta Viilarintien ja Viikintien risteyksessä korvattaisiin vihersillalla, sen leveyttä ja pituutta pitäisi lisätä niin, että kokonaiskustannuksiksi arvioidaan muodostuvan noin 2,8 - 4,2 milj. euroa teknisestä toteutusratkaisusta ja kasvillisuudesta riippuen. Kaavassa osoitettu uusi silta Myllypuron vesitornin kohdalla on tarkoitettu liikennekäyttöön eikä se olisi vihersiltana tarkoitukseensa soveltuva, koska rakentamisen myötä metsäverkosto ei enää jatku tässä paikassa.

Tällä hetkellä Helsingissä on yksi toteutettu vihersilta eli Myllymestarintien silta Latokartanonkaaren ja Kivikonlaidan kohdalla, mutta metsäverkoston katkoksia ja tarpeellisia vihersillan paikkoja on useita muitakin. Kaupunkitasoisesti ei ole vielä määritelty mikä tai mitkä vihersilloista olisivat viherrakenteen kannalta tärkeimmät toteuttaa. Lautakunta edellytti, että kaupunki kartoittaa paikat, joissa vihersilloilla olisi merkittävimmät kaupungin viherrakennetta vahvistavat vaikutukset ja että kartoitus tuodaan lautakunnalle tiedoksi. Tämä toteutetaan sopivassa yhteydessä yhdessä muun viherrakennetta koskevan tarkastelun kanssa. Kaupunginhallituksen vastaus on lautakunnan lausunnon mukainen.

Hallintosäännön 30 luvun 14 §:n mukaan kaupunginhallituksen on toimitettava ponnen ehdottajalle kirjallinen selvitys toivomusponnen johdosta tehdyistä toimenpiteistä viimeistään vuoden kuluttua ponnen hyväksymisestä. Selvitys on toimitettava erikseen tiedoksi muille valtuutetuille.

Sulje

Kaupunkiympäristölautakunta 01.11.2022 § 606

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta antoi seuraavan lausunnon kaupunginhallitukselle:

Elina Kauppilan jättämässä toivomusponnessa esitetään Karhunkaatajan alueelle vihersiltaa, osan luontoalueista niityttämistä sekä luonnon ja puuston mahdollisimman laajaa säilyttämistä.

Karhunkaatajan alueen asemakaava ja asemakaavamuutos nro 12550 mahdollistaa niityttämisen ja luonnon ja puuston säilyttämisen. Asemakaavamääräyksissä mm. edellytetään puiden ja avokallion säilyttämistä mahdollisimman paljon korttelialueilla. Tarkempi suunnittelu tehdään toteutussuunnittelun yhteydessä.

Vihersillan sijoittamiseen ei Karhukallion (aiempi kaavanimi Karhunkaataja) kaavavalmistelun yhteydessä ole varauduttu ja asia vaatii vielä laajemman tarkastelun. Todennäköisesti vihersilta olisi yhtenäisen metsäverkoston kannalta hyödyllisintä sijoittaa Karhukaatajan kaava-alueen välittömästi luoteispuolella olemassa olevan kävelysillan paikalle.

Nykyinen kevyen liikenteen silta Karhukallion kaava-alueen vieressä Viikintien ja Viilarintien risteyksessä on n. 50 m pitkä ja 5,5 m leveä. Sillan muuttaminen metsäverkoston kannalta toimivaksi vihersillaksi tarkoittaisi leventämistä vähintään 20 metriin. Arvio perustuu toteutuneeseen vihersiltaan. Arvioitu neliökustannus on 2 000 €/m2 - 3 000 €/m2 riippuen sillalle sijoitettavasta kasvillisuudesta ja tarvittavasta kasvualustan paksuudesta. Suureksi kasvavat puut tarvitsevat järeämmän rakenteen. Oletettavaa on, että leveämmästä sillasta tulee olosuhteiden takia hiukan pidempi, sillä kalliokieleke etääntyy reunoille päin. Tämä tarkoittaa, että sillan pituus kasvaisi n. 10 m nykyisestä eli sillasta tulisi noin 60 metriä pitkä. Rakennettavan sillan keskileveys olisi vähintään 23 m. Rakennettavia siltaneliöitä on tuolloin 1 380 m2 ja koko sillan kustannus n. 2,8 M € - 4,2 M €. Siltapaikan tarkempi tutkiminen ja selvittäminen sekä sillan suunnittelu maksaisi arviolta 10 % toteutuskustannuksista eli noin 400 000 euroa.

Karhukallion kaava-alueella, Myllypuron vesitornin kohdalla, on varaus toiselle kävelysillalle Viilarintien yli. Siltavaraus on ajateltu liikennekäyttöön. Karhukallion rakentumisen myötä metsäverkosto ei enää jatku tässä paikassa, joten viherverkoston kannalta lounaispuolen sijainti olisi hyödyllisempi.

Tällä hetkellä toteutettuja vihersiltoja Helsingissä on yksi, Myllymestarintien silta Latokartanonkaaren ja Kivikonlaidan kohdalla, mutta metsäverkoston katkoksia ja tarpeellisia vihersillan paikkoja on useita. Kaupungin tasolla ei vielä ole määritelty mikä tai mitkä vihersilloista olisivat viherrakenteen kannalta ensisijaisesti tärkeimmät toteuttaa.

Kaupunki toteuttaa ja tuo kaupunkiympäristölautakunnalle tiedoksi kartoituksen paikoista, joissa vihersilloilla olisi merkittävimmät kaupungin viherrakennetta vahvistavat vaikutukset. Tämä toteutetaan sopivassa yhteydessä yhdessä kaupungin muun viherrakennetta koskevan tarkastelun kanssa.

Käsittely

Vastaehdotus:
Tuomas Nevanlinna: Lisätään lausunnon loppuun: Kaupunki toteuttaa ja tuo kaupunkiympäristölautakunnalle tiedoksi kartoituksen paikoista, joissa vihersilloilla olisi merkittävimmät kaupungin viherrakennetta vahvistavat vaikutukset. Tämä toteutetaan sopivassa yhteydessä yhdessä kaupungin muun viherrakennetta koskevan tarkastelun kanssa.

Kannattaja: Hannu Koponen

Kaupunkiympäristölautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä Tuomas Nevanlinnan vastaehdotuksen mukaan muutetun ehdotuksen.

25.10.2022 Pöydälle

Esittelijä
kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Ville Lehmuskoski
Lisätiedot

Laura Hietakorpi, arkkitehti, puhelin: 310 28753

laura.hietakorpi@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 22.03.2023

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

vs. kansliapäällikkö
Tuula Saxholm

Lisätietojen antaja

Tanja Sippola-Alho, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36154

tanja.sippola-alho@hel.fi