Hankesuunnitelma, Lirokuja 6, Kontulan pelastusasema, uudisrakennus

HEL 2022-007788
Asialla on uudempia käsittelyjä
5. / 74 §

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaoston esitys kaupunginhallitukselle Kontulan pelastusaseman uudisrakennuksen hankesuunnitelman hyväksymiseksi

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto

Esitys

A

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto esitti kaupunginhallitukselle Kontulan pelastusaseman uudisrakennuksen 9.6.2022 päivätyn hankesuunnitelman hyväksymistä siten, että hankkeen laajuus on noin 2 389 brm² ja hankkeen enimmäishinta-arvio on arvonlisäverottomana 13 157 000 euroa huhtikuun 2022 kustannustasossa, ehdolla, että pelastuslaitos ja kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antavat hankesuunnitelmasta puoltavat lausunnot.

B

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päätti oikeuttaa rakennukset ja yleiset alueet- palvelukokonaisuuden jatkamaan hankkeen valmistelua odottamatta hankepäätöstä.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli projektipäällikkö Jussi Nordberg. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Esitys on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Hankesuunnitelma koskee Kontulan pelastusaseman uudisrakennuksen rakentamista Mellunkylän kaupunginosaan osoitteeseen Lirokuja 6.

Uudisrakennus suunnitellaan ja rakennetaan pelastusasemilta vaadittavaa tämän päivän laatutasoa noudattaen voimassa olevien rakennusmääräysten sekä Helsingin kaupungin omien suunnitteluohjeiden mukaisesti. Tilat suunnitellaan terveellisiksi, turvallisiksi ja viihtyisiksi. Sisäliikuntatilat suunnitellaan siten, että ne voidaan osoittaa kuntalaiskäyttöön silloin, kun ne eivät ole pelastuslaitoksen käytössä.

Liikuntatilojen osa-aikaisesta vuokraamisesta kulttuurin ja vapaa-ajantoimialan käyttöön ei ole vielä tehty päätöstä kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnassa.

Hankesuunnitelma on laadittu kaupunkiympäristön ja pelastuslaitoksen yhteistyönä. Hankkeen suunnittelun aikana on kuultu asiantuntijoina rakennusvalvonnan, ympäristöpalveluiden ja pelastuslaitoksen edustajia sekä pelastuslaitoksen työsuojelusta vastaavaa henkilöä.

Hankesuunnitelma on liitteenä 1.

Sulje

Hankkeen tarpeellisuus

Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen 10-vuotissuunnitelma on valmistunut keväällä 2019. Suunnitelman mukaan Helsingin alueelle rakennettaan neljä uutta pelastusasemaa. Kontulan pelastusasema tulee palvelemaan Itä-Helsingin aluetta. Alueella on puutteita ensihoidon valmiudessa. Pelastustoiminnan palvelutason kehittäminen on priorisoitu alueelle kiireelliseksi.

Pelastuslaki (379/2011) määrittelee alueen pelastustoimen palvelutason, jonka mukaan palvelutason tulee vastata paikallisia tarpeita ja onnettomuusuhkia. Pelastuslaitokselle säädetyt tehtävät on suunniteltava ja toteutettava siten, että ne voidaan hoitaa mahdollisimman tehokkaalla ja tarkoituksenmukaisella tavalla ja että onnettomuus- ja vaaratilanteissa tarvittavat toimenpiteet voidaan suorittaa viivytyksettä ja tehokkaasti (28 §).

Aluehallintoviraston tehtävänä on valvoa, että alueen pelastustoimen palvelutaso on riittävä. Jos palvelutasossa on huomattavia epäkohtia eikä niitä korjata aluehallintoviraston asettamassa määräajassa, aluehallintovirasto voi uhkasakolla tai teettämisuhalla velvoittaa alueen pelastustoimen saattamaan palvelut lain vaatimalle tasolle (85§).

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on 2.5.2019  
(ESAVI/14766/05.09.01/2019) antamallaan päätöksellä katsonut, että Helsingin alueen pelastustoimen pelastustoiminnan palvelutasossa on pelastuslain 85 §:n tarkoittamia huomattavia epäkohtia ja asettanut yhteensä 20 miljoonan euron uhkasakon Helsingin kaupungin pelastuslaitokselle, koska lain edellyttämää palvelutasoa ensimmäisen yksikön toimintavalmiusajan toteutumisessa ei saavuteta kaikilla alueilla. Uhkasakko on jaksotettu viidelle vuodelle 2019 - 2023. Ensimmäinen tarkastusajankohta on 31.12.2020, jolloin epäkohdista pitää olla korjattuna yksi neljäsosa.

Hämeenlinnan hallinto-oikeus on päätöksellään 11.6.2020 kohtuullistanut uhkasakkoa 4 miljoonaan euroon ja pidentänyt velvoitteelle asetettua määräaikaa jaksotetusti vuosille 2022 - 2025. Päätökset ovat liitteenä 2.

Osassa pelastustoimen tehtävistä lopputulos on kriittisesti riippuvainen nopeudesta, jolla pelastaminen ja ensihoito aloitetaan. Toimenpiteinä palvelutason saattamiseksi lain edellyttämälle tasolle on toiminnan tehostamisen ja menetelmien kehittämisen ohella pelastustoimen henkilöstömäärän kasvattaminen sekä sen toiminnan hajauttaminen.

Toiminnan hajauttamiseksi Kontulaan, Kontulantien ja Kehä 1:n välittömään läheisyyteen on suunniteltu rakennettavaksi uusi pelastusasema.

Asemalle on tarkoitus sijoittaa pelastusyksikkö, säiliöyksikkö sekä ambulanssi. Operatiivista henkilöstöä asemalla toimii 10 henkilöä neljässä eri vuorossa ja lisäksi toimistotiloissa toimii alueen turvallisuuskouluttajat.

Kaavoittajan laatiman alueellisen tarkastelun pohjalta sisäliikuntatiloille todettiin olevan alueella suuri tarve. Mellunkylän alue on osa kaupunkiuudistusaluetta. Kulttuuri ja vapaa-ajan toimiala on myös havainnut toiminnassaan sisäliikuntatilojen kasvavan tarpeen, joka perustuu alueen väestöennusteisiin sekä havaittuun liikuntakulttuurin muutokseen.

Uudisrakennuksen hankesuunnitelma

Uudisrakennus toteutetaan pelastusasemilta vaadittavaa tämän päivän laatutasoa noudattaen siten, että rakennus sulautuu ympäristöönsä niin toiminnallisesti kuin arkkitehtonisestikin.

Uudisrakennushankkeen laajuus on 2 389 brm² ja 2 145 htm².

Uusi pelastusasema on kolmikerroksinen. Rakennuksen pohjakerrokseen sijoittuvat kalusto- ja pesuhallit sekä operatiiviset taustatilat, tekniset tilat, ambulanssimiehistön päivystystilat ja turvallisuuskouluttajien tilat sekä yleisölle tarkoitettu valistustila. Toisessa kerroksessa sijaitsevat operatiivisen henkilöstön majoitustilat, keittiö- ja ruokailutilat, oleskelutilat ja sosiaalitilat sekä kuntosali. Kolmannessa kerroksessa sijaitsee koko rakennusta palveleva ilmanvaihtokonehuone sekä suuri liikuntasali, joka on vuokrattavissa kuntalaisten käyttöön.

Kylmät jätehuolto- ja varastotilat sekä polttoaineasema sijoitetaan erikseen lounaissivun piha-alueen sivuille. Huolto- ja varastotilat pihan luoteissivulle ja polttoaineasema kaakkoissivulle.

Lausunnot

Rakennukset ja yleiset alueet -palvelukokonaisuus on pyytänyt hankesuunnitelmasta lausunnot pelastuslaitoksen sekä kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnilta.

Rakentamiskustannukset

Kustannusarvion mukaan hankkeen rakentamiskustannukset kustannustasossa 4/2022 (RI = 117,9; THI = 199,7) ovat arvonlisäverottomana yhteensä 13 157 000 euroa (5 507 euroa/brm²).

Vuoden 2022 talousarvion noudattamisohjeessa on tilahankkeiden suunnittelun ja rakentamisen tavoitteeksi asetettu, että hankkeiden toteutuskustannukset eivät ylitä 4 000 euroa/brm².

Hankesuunnitelmassa on pyritty kaavamääräysten ja sijainnin puitteissa mahdollisimman kustannustehokkaisiin ratkaisuihin. Hankkeessa on osatekijöitä, jotka nostavat rakentamisen kustannuksia verrattuna tavanomaiseen palvelurakennukseen. Näitä ovat mm. pelastusasemalle rakennettavat erityiset järjestelmät, ympärivuorokautisesta käytöstä johtuen laitteet ja materiaalit ovat tavanomaista laatutasoa korkeammat, metroradan läheisyys ja tämän aiheuttaman tärinä sekä värähtely, joka edellyttää erityisiä ääni- ja tärinäeristysratkaisuja sekä tontin kunnostustarve ja hankalat perustamisolosuhteet.

Hankkeen arvonlisäveroton enimmäishinta on yli 10 000 000 euroa, joten Tilahankkeiden käsittelyohjeiden mukaisesti lopullinen päättäjä on kaupunginvaltuusto.

Tilakustannus käyttäjille

Tilakustannukset kohdistetaan Pelastuslaitokselle ja Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalle sisäisen vuokrauksen periaatteiden mukaisesti.

Hankkeen arvioitu tilakustannus eli tilahankkeiden käsittelyohjeiden (Khs 14.12.2015) mukaan määritelty sisäinen vuokra on noin 28,34 euroa/htm²/kk, yhteensä 60 789 euroa/kk ja noin 729 472 euroa/v. Neliövuokran perusteena on 2 145 htm². Neliövuokrasta on pääomavuokran osuus 27,84 euroa/htm²/kk ja kaupunkiympäristön hallintokulu 0,5 euroa/htm²/kk. Lopullinen pääomavuokra tarkistetaan tarkentuvien vuokran määräytymisen perusteiden ja toteutuneiden kustannusten mukaisesti

Kulttuuri- ja vapaa-ajan toimiala valmistelee päätösesitystä kolmannessa kerroksessa sijaitsevien noin 720 htm² suuruisten liikuntatilojen osa-aikaisesta vuokrauksesta siten, että liikuntatilojen tilakustannukset jyvitetään kaupungin käyttäjille täysimääräisesti riippumatta tilojen tulevista omistusjärjestelyistä. Vain pelastuslaitoksen käytössä olevien tilojen laajuus on 1 425 htm².

Pääomavuokrakohteissa käyttäjät vastaavat tilojen ylläpidosta.

Väistötilat

Väistötiloja ei tarvita.

Hankkeen rahoitus

Kaupunginvaltuuston 8.12.2021 hyväksymässä talonrakennushankkeiden rakentamisohjelmassa vuosiksi 2022 - 2031 on hankkeen suunnittelulle ja toteutukselle varattu määrärahaa yhteensä 7,5 miljoonaa euroa siten, että hankkeen toteutus on vuosina 2023 - 2024. Viimeisessä talonrakennushankkeiden rakentamisohjelmassa hankkeen määrärahaa on korotettu 9,2 miljoonaan euroon.

Hankkeen toteutuksen edellyttämä 13,157 miljoonan euron rahoitustarve otetaan huomioon uudessa rakentamisohjelmaehdotuksessa.

Hankkeen toteutus ja aikataulu

Hankkeen toteutusvastuu on kaupunkiympäristön toimialalla. Rakennuksen ylläpidosta vastaa pelastuslaitos pääomavuokramallin mukaisesti.

Uudisrakennus suunniteltu toteutettavaksi siten, että työt alkavat kesäkuussa 2023 ja rakennuskohde on valmis joulukuussa 2024.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 04.07.2022

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

tekninen johtaja
Kari Pudas

Lisätietojen antaja

Jussi Nordberg, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 786414

jussi.nordberg@hel.fi

Reetta Amper, tiimipäällikkö, puhelin: 09 310 38283

reetta.amper@hel.fi

Liitteet (pdf)

2. Kontulan pelastusasema HaSu liitteet 9.6.2022

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.