Puistosuunnitelma, Kaarela, Puistoraitti, Aurinkokallio, VIO 6225/1

HEL 2022-008004
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 77

Kaarela, Puistoraitti Aurinkokallion puistosuunnitelman hyväksyminen

Maankäyttöjohtaja

Päätös

Maankäyttöjohtaja päätti hyväksyä liitteenä 2 olevan Puistoraitti Aurinkokallion puistosuunnitelman, piirustus nro VIO 6225/1.

Päätöksen perustelut

Lähtökohdat ja tavoitteet

Aurinkokallion puistoraitti sijaitsee Kaarelan (33) kaupunginosassa, Kannelmäen 331 osa-alueella. Puistosuunnitelma perustuu voimassa olevaan asemakaavaan nro 12625 (tullut voimaan 19.03.2021) ja 7300 (tullut voimaan 10.9.1976). Puisto on asemakaavoissa osoitettu lähivirkistysalueeksi (VL) ja puistoksi (P). Suunnittelualue on esitetty suunnitelmapiirustuksessa VIO 6225/1 (liite 2). Asemakaavoissa Aurinkokallion puistoalueen pinta-ala on noin 53 950 m², josta suunnittelualueen pinta-ala on noin 700 m².

Puistosuunnitelma on laadittu kaupunkiympäristön toimialan toimeksiannosta. Aurinkokallion puisto sijaitsee kallioisella metsäalueella. Puistoalueella sijaitseva reitti kulkee tällä hetkellä uuden rakennettavan päiväkotitontin kohdalla (YL). Nykyinen reitti siirretään asemakaavan mukaisesti päiväkotikorttelin ulkopuolelle, Aurinkokallion puistoalueelle.

Suunnittelun tavoitteena on sovittaa uusi puistoraitti mahdollisimman hyvin korkeuseroiltaan vaihtelevaan maastoon.

Aurinkokallion puistossa on vanhoja linnoituslaitteita, joiden sijainti on huomioitu suunnitelmassa.

Puistosuunnitelmalla mahdollistetaan asemakaavan nro 12625 mukaisen puistoraitin uudelleen sijoittaminen päiväkodin tonttirajojen mukaisesti.

Suunnitelma

Vanha raitti siirretään uuden asemakaavan mukaisesti pois YL -korttelista. Uusi raitti alkaa Purpuripolulta ja päättyy Klaneettipolun liittymään. Raitti kulkee Purpuripolulta Aurinkokallion puistoon asti päiväkodin rasitteena ja siitä eteenpäin kokonaan puiston puolella.

Puiston nykyiset raitit liitetään uuteen raittiin.

Raitin linjauksen suunnittelussa huomioitiin nykyinen puusto ja maastonmuodot sekä linnoituslaitteiden sijainti. Linnoituslaitteiden ja reitin suunnitelma on katselmoitu maastossa yhdessä kaupunginmuseon kanssa. Raitin varrelle asennetaan penkki ja roska-astiat sekä yksipuoleinen kaide kohtiin, joissa on yli 8 prosentin pituuskaltevuus. Raitti päällystetään kivituhkalla ja raitin reuna-alueet maisemoidaan niityllä.

Raitille asennetaan uudet puistovalaisimet koko matkalle.

Suunnitelman tarkempi kuvaus ilmenee suunnitelmapiirustuksesta VIO 6225/1 (Liite2) ja suunnitelmaselostuksesta (Liite 1).

Puisto sopeutuu alueella voimassa olevien asemakaavojen mukaiseen ympäristöönsä ja täyttää toimivuuden, turvallisuuden ja viihtyisyyden vaatimukset.

Vuorovaikutus

Puistosuunnittelu on toteutettu yhteistyössä Kaupunginmuseon kanssa.

Puistosuunnitelmaluonnos oli esillä Kaupunkiympäristön asiakas-palvelupisteessä ja Helsingin kaupungin 13.4.-26.4.2022 välisen ajan.

Esillä olosta ja mahdollisuudesta mielipiteen esittämiseen on tiedotettu alueen talouksiin postitetulla tiedotekirjeellä ja kaupungin verkkosivuilla. Mahdolliset kommentit suunnitelmiin pyydettiin toimittamaan 26.4.2022 mennessä.

Suunnitelmaluonnoksesta ei saatu yhtään palautetta.

Kustannukset ja aikataulu

Puiston rakentamisen kustannukset suunnittelualueelta ovat noin 49 000 euroa eli noin 98 euroa/m² (alv 0%).

Suunnittelualue kuuluu hoitoluokkiin A2/R2 (C1/M2).

Suunnittelualueen arvonlisäverottomat vuosittaiset ylläpitokustannukset ovat 1 050 euroa, 3.50 euroa/m² (alv 0%).

Hanke rahoitetaan talousarvion kohdasta 8 09 01 Malminkartano-Kannelmäki.

Puiston rakentamiseen on varauduttu kaupunkiympäristölautakunnan talousarvioehdotuksessa vuodesta 2022 alkaen.

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännön 16 luvun 5 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan maankäyttöjohtaja päättää taloudellisesti tai periaatteellisesti vähäisten katu-, puisto- tai muun yleisen alueen suunnitelmien hyväksymisestä. Puistosuunnitelma mahdollistaa puiston peruskorjauksen. Suunnitelmaa voidaan pitää periaatteellisesti ja taloudellisesti vähäisenä.

Sovelletut säännökset

Maankäyttö- ja rakennuslaki 90 1-3 §

Maankäyttö- ja rakennusasetus 30 §

Päätös tullut nähtäväksi 17.06.2022

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on 24.12.2021 saakka seuraava:

Sähköpostiosoite:    
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on 27.12.2021 alkaen seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Sörnäistenkatu 1
 
00580 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Sörnäistenkatu 1
Puhelinnumero:
029 56 42000

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutosta siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisesta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 260 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Sulje

Lisätietojen antaja

Petra Rantalainen, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 39795

petra.rantalainen@hel.fi

Päättäjä

Rikhard Manninen
maankäyttöjohtaja