Hankinta, Helsingin kaupungin rajojen ulkopuolella työskentelevien Helsingin kaupungin työntekijöiden kokonaisvaltainen työterveyshuolto

HEL 2022-008022
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 8

Helsingin kaupungin rajojen ulkopuolella työskentelevien Helsingin kaupungin työntekijöiden kokonaisvaltaisen työterveyshuollon hankinta

Toimitusjohtaja

Päätös

Helsingin kaupungin työterveysliikelaitoksen toimitusjohtaja päätti hankkia "Helsingin kaupungin rajojen ulkopuolella työskentelevien Helsingin kaupungin työntekijöiden kokonaisvaltaisen työterveyshuollon" Mehiläinen Oy:ltä. Hankinnan arvioitu arvo on noin 130 000 euroa/vuosi. Sopimuskausi on 16.6.2022 – 31.12.2023 tai enintään siihen saakka, kunnes sopimus Helsingin kaupungin työterveyshuollon uuden palveluntuottajan kanssa on astunut voimaan.

Päätöksen perustelut

Helsingin kaupungin työterveysliikelaitos on hankkinut Helsingin kaupungin rajojen ulkopuolella työskenteleville Helsingin kaupungin työntekijöille kokonaisvaltaisen työterveyshuollon Mehiläinen Oy:ltä. Hankinta on perustunut vuonna 2018 tehtyyn kilpailutukseen HEL 2018-001173. Hankinnan toteutunut sopimuskausi oli 16.6.2018 – 15.6.2020 ja tämän lisäksi käytettiin optiokaudet 16.6.2020 – 15.6.2021 ja 16.6.2021 – 15.6.2022.

Hankinnan arvioitu kokonaisarvo ei ylitä hankintalain liitteen E mukaista kynnysarvoa. Hankinnan arvo on pienentynyt aiemmasta sopimuskaudesta, koska Helsingin kaupungin rajojen ulkopuolella työskentelevien työterveysliikelaitoksen asiakkaiden määrä on vähentynyt ja tuleva sopimuskausi on aiempaa merkittävästi lyhyempi.

Pienhankinta toteutetaan ilman kilpailutusta seuraavilla perusteilla
- Hankinnan kohteen hintataso on selvillä esimerkiksi siksi, että vastaavaa tuotetta on hankittu lähiaikoina.
- Sopimuskumppanin vaihtaminen jäljellä olevalle väliajalle ei ole tarkoituksenmukaista. Hankinta toteutetaan väliajaksi, kunnes sopimus Helsingin kaupungin työterveyshuollon uuden palveluntuottajan kanssa on astunut voimaan. Helsingin kaupunginvaltuusto on 1.6.2022 päättänyt, että Helsingin kaupungin omana toimintana tuottamat työterveyspalvelut voidaan saattaa kilpailuttamisen piiriin. Uuden työterveystoimijan kanssa toteuttava yhteistyö ja palvelujen siirto on arvioitu tapahtuvan aikaisintaan kesällä 2023.

Toimitusjohtajan oikeus tehdä päätös perustuu Helsingin kaupungin työterveysliikelaitoksen johtokunnan päätökseen 15.1.2016 §8, missä johtokunta oikeuttaa toimitusjohtajan päättämään hankinnoista (lukuun ottamatta osakkeita) sekä palveluista koskevista sopimuksista ja erillishankinnoista arvonlisäverottomana enintään 500 000 euroon asti kerrallaan.

Päätös tullut nähtäväksi 17.06.2022

MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN

Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta tekemällä hankintaoikaisuvaatimuksen tai kuntalain mukaisen oikaisuvaatimuksen taikka molemmat.

OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika

Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksiantopäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin kaupungin työterveysliikelaitoksen johtokunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla

  • hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.

Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

OHJEET KUNTALAIN MUKAISEN OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto, tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin työterveysliikelaitoksen johtokunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot.
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Katariina Niemelä, hallintopäällikkö, puhelin: +358931054082

katariina.niemela@hel.fi

Päättäjä

Marko Karvinen
toimitusjohtaja