Valtuustoaloite, liikenneturvallinen matala kasvillisuus kiertoliittymissä

HEL 2022-008454
Asialla on uudempia käsittelyjä
15. / 72 §

Kaupunkiympäristölautakunnan vastaus valtuutettu Sirpa Asko-Seljavaaran ym. valtuustoaloitteeseen koskien liikenneturvallista matalaa kasvillisuutta kiertoliittymissä

Kaupunkiympäristölautakunta

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta katsoi valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kiertoliittymien suunnittelussa kasvillisuuden kasvivalinnoissa otetaan huomioon näkyvyyden vaatimukset. Kiertoliittymien kasvillisuus ei tule olla yhtenäisesti liian korkeaa, mutta yksittäisiä korkeampia kasveja saa liikenneympyrän keskellä olla. Suunnittelussa otetaan huomioon kunkin kasvilajin luontainen kasvumuoto ja kasvukorkeus, jotta kasvit voivat kasvaa normaalissa kasvumuodossaan kiertoliittymässä. Tästä syystä kiertoliittymin ei suunnitella sellaisia kasveja, jotka kasvaisivat luontaisesti liian suuriksi ja vaatisivat näin ollen usein toistuvaa leikkausta. Katualueiden kasvillisuudet hoidetaan hoitoluokitusten mukaisesti tuotekorttien ohjeilla. Esimerkiksi kyseinen Lauttasaaressa sijaitseva liikenneympyrä on KA2 hoitoluokassa. KA2 hoitoluokan pensaiden hoitoleikkaukseen kuuluu vuosittain näkymiä vaarantavien kasvinosien poistaminen.

Valtuustoaloitteen esimerkkiliittymässä, Meripuistontie-Heikkiläntie-Vattuniementien kiertoliittymässä kasvillisuutena on koko keskikohdalla seppelvarpua (Stephanandra incisa ´Crispa´). Seppelvarpu on paikkaan erinomaisesti soveltuva pensaslaji, kun otetaan huomioon kasvupaikan haasteet (kuivuus, paahteisuus, tiesuola) ja liikennealueen vaatimukset. Seppelvarpu on pensaaksi hyvin matala (noin 50 cm), erittäin kestävä, vähäiseen hoitoon tyytyvä ja hyvin maanpintaa peittävä ja näiden ominaisuuksien puolesta paikkaan soveltuva. Kyseisen kiertoliittymän istutusalueen halkaisija on 25 metriä ja kokoalueelta sitä kiertää kahden (2) metrin levyinen kivetys raskaita ajoneuvoja varten, joka toimii myös näkemäalueena. Lisäksi tulo- ja poistumisteissä on kivetetyt keskikorokkeet, jotka takaavat hyvät näkymät autoille.

Helsingin kaupungin karttapalvelun karttaotteesta näkee, että Heikkiläntie ja Vattuniemenkatu sijaitsevat lähellä toisiaan. Pohjoisesta Meripuistotien suunnasta tultaessa Vattuniemenkadun haara sijoittuu lähes kiertoliittymän vastakkaiselle puolelle. Risteyksen muodosta johtuen Meripuistotieltä ei näkemä ulotu aivan edelliseen Vattuniemenkadun liittymään, mutta tästä huolimatta näkemävaatimukset täyttyvät tässä kiertoliittymässä.

Valtuustoaloitteen esimerkkikiertoliittymästä ei ole tullut aiemmin palautteita. Alueella on tapahtunut liikenneonnettomuusrekisterimme mukaan vuosina 2012-2021 (kymmenen vuoden aikana) yhteensä 11 poliisin tietoon tullutta onnettomuutta. Määrä on varsin maltillinen. Tapahtumakuvausten mukaan yhdessäkään ei tullut ilmi kasvillisuuden vaikutusta onnettomuuteen. Sopivat esteet kiertoliittymän näkyvyydessä voivat myös hidastaa tilannenopeuksia ja näin estää onnettomuuksia.

Valtuustoaloite

Valtuutettu Sirpa Asko-Seljavaara ja 6 muuta valtuutettua ovat tehneet 22.6.2022 seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen: Liikenneturvallinen matala kasvillisuus kiertoliittymissä:

"Helsingin kaupungilla on erinomaiset puutarhurit ja kukoistavat istutukset, mutta joidenkin kiertoliittymien kasvillisuus on näkemäeste autoilijalle. Kiertoliittymät eli liikenneympyrät ovat Helsingissä lisääntyvä liikennemuoto hoitaa risteysten liikenne turvallisesti. Ympyrää kierretään Suomessa vastapäivään. Ympyrässä ajavalla on etuajo-oikeus, jolloin on tärkeää, että ympyrään saapuva autoilija huomaa ympyrässä olevat ajoneuvot ajoissa. Ympyrän keskellä oleva kasvillisuus on kuitenkin joissakin liittymissä niin korkea, että ympyrään saapuva ei näe edellistä ympyrään tulevaa katua, jolloin ympyrässä pyörivä auto tulee yllättäen vasemmalta. Tällainen tilanne on mm Lauttasaaressa Meripuistontien, Vattuniemenkadun, Heikkiläntien, Tallbergin puistotien -liikenneympyrässä liian korkeiden pensaiden vuoksi. Aloitteen tekijät esittävä, että kiertoliittymien kasvillisuus pidetään matalana liikenneturvallisuuden vuoksi".

Toimivalta

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallituksen on osoitettava aloite vastattavaksi sille lautakunnalle tai johtokunnalle, jonka toimivaltaan tai jonka alaisen viranomaisen toimivaltaan aloitteessa esitetty toimenpide kuuluu.

Aloitteessa esitetty toimenpide kuuluu kaupunkiympäristölautakunnan tai sen alaisen viranomaisen toimivaltaan.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 16.02.2023

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Ville Lehmuskoski

Lisätietojen antaja

Susanna Wall, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 42177

susanna.wall@hel.fi

Olga Veikkolainen, liikenneinsinööri, puhelin: 09 31037280

olga.veikkolainen@hel.fi

Jussi Yli-Seppälä, liikenneinsinööri, puhelin: 09 31037054

jussi.yliseppala@hel.fi