Valtuustoaloite, ehkäistään koulutuksen eriytymistä lisäämällä tietoa kouluvalinnoista

HEL 2022-008463
Asialla on uudempia käsittelyjä
15. / 59 §

V 15.2.2023, Valtuutettu Suvi Pulkkisen aloite tietopohjan hyödyntämisestä oppilasvalinnoissa koulutuksen eriytymisen ehkäisyssä

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Reetta Vanhasen ehdotuksesta.

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi.

Sulje

Valtuutettu Suvi Pulkkinen ja 24 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan keskeisten tilastotietojen keräämistä koulujen oppilasvalinnoista ja perheiden kouluvalinnoista koulutuksen eriytymisen ehkäisyssä ja lähikoulujen vetovoiman vahvistamisessa.

Helsingissä on aloitettu Kaikkien koulu -hanke, jossa keskitytään tietojohtamisen kehittämiseen ja jossa kehitetään myös oppilasvalintoihin liittyvää tietopohjaa. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa tietopohjaa koulusegregaatiosta ja oppilasalueista sekä dokumentoida ja kehittää edelleen yhteistyömalleja ja toimenpiteitä oppilasalueiden eriytymisen vähentämiseksi.

Vuoden 2022 aikana Kaikkien koulu -hankkeessa on keskitytty tiedon laadun parantamiseen mm. yhtenäistämällä järjestelmissä olevia painotetun opetuksen kirjauksia, määrittelemällä lähikoulutietoa sekä käynnistämällä lähikoulutiedon automaattinen päivitys. Seuraavaksi voidaan kehittää seurantaa.

Keskeisiä oppilaaseen ja opetukseen liittyviä tietoja käsitellään perusopetuksen oppilastietojärjestelmän (MultiPrimus) avulla. Järjestelmissä olevien tietojen systemaattisempaa hyödyntämistä palvelujen suunnittelun tukena kehitetään jatkuvasti. Perusopetuksessa seurataan alueellista kehitystä mm. oppilasmäärien kehityksellä eri palvelumuodoissa ja lähikoulujen suosiota lähikouluprosentilla. Perusopetuspalvelujen järjestämisessä on pyritty siihen, että jokaiselta perusopetusalueelta löytyisi kaikki oppilaan tarvitsemat palvelut. Huoltajien taustatiedoista kasvatuksen ja koulutuksen toimiala ei kerää tietoja.

Seitsemännen luokan painotetun hakeutumisen prosessia on kehitetty valintakoepisteiden käsittelyn ja valintojen valmistelun osalta (PowerApps-työkalu). Kehitystyö helpottaa valintaprosessia, varmistaa hakijoiden yhdenvertaista kohtelua ja parantaa tiedonsaantia.

Painotetun opetuksen järjestämisen periaatteiden päättämisen yhteydessä keväällä 2023 kasvatus- ja koulutuslautakunnalle sekä suomenkieliselle jaostolle on tarkoitus antaa saatavilla olevaan tilastotietoon sekä akateemiseen tutkimukseen perustuva selvitys siitä, minkälaisia vaikutuksia painotetun opetuksen järjestämisellä olisi koulujen ja luokkien eriytymiseen verrattuna nykyisiin malleihin, jos opetus tai oppilasvalinnat järjestettäisiin joillakin muilla mahdollisilla tavoilla.

Asiasta on saatu kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunto. Vastaus on lausunnon mukainen.

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut vähintään 25 valtuutettua.

Sulje

Kasvatus- ja koulutuslautakunta 13.12.2022 § 312

Lausunto

Kasvatus- ja koulutuslautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon liitteenä olevasta Suvi Pulkkisen valtuustoaloitteesta koskien tietopohjan hyödyntämistä oppilasvalinnoissa koulutuksen eriytymisen ehkäisyssä.

Aloitteessa ehdotetaan, että Helsingissä ryhdytään toimeen keskeisten tilastotietojen keräämiseksi koulujen oppilasvalinnoista ja perheiden kouluvalinnoista. Tämän kautta mahdollistuisi tietoon perustuva työ koulujen eriytymisen ehkäisemiseksi ja lähikoulujen vetovoimaisuuden vahvistamiseksi.

Helsingin kaupungin perusopetuksen oppilastietojärjestelmä on MultiPrimus, jonka avulla hallinnoidaan keskeisiä oppilaaseen ja opetukseen liittyviä tietoja. Järjestelmissä olevien tietojen systemaattisempaa hyödyntämistä palveluiden suunnittelun tukena on kehitetty ja tämä kehitys jatkuu. Sen sijaan oppijoiden huoltajien taustatiedoista toimiala ei kerää tietoja, joten perheiden sosioekonomisen taustan vaikutus opintojen valintoihin jää akateemiseen tutkimuksen kentälle. Perusopetuksessa seurataan alueellista kehitystä mm. oppilasmäärien kehityksellä eri palvelumuodoissa ja lähikoulujen suosiota lähikouluprosentilla. Perusopetuspalvelujen järjestämisessä on pyritty siihen, että jokaiselta perusopetusalueelta (suurpiiri) löytyisi kaikki oppilaan tarvitsemat palvelut.

Helsingin kaupungissa on aloitettu vuoden 2022 alussa koulusegregaatioon liittyvä Kaikkien koulu -hanke, jossa keskitytään tietojohtamisen kehittämiseen, ja jossa kehitetään myös oppilasvalintoihin liittyvää tietopohjaa. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa kaupungin tietopohjaa koulusegregaatiosta ja oppilasalueista sekä dokumentoida ja kehittää edelleen yhteistyömalleja ja toimenpiteitä oppilasalueiden eriytymisen vähentämiseksi.

Kaikkien koulu -hankkeessa on vuonna 2022 keskitytty tiedon laadun parantamiseen mm. yhtenäistämällä järjestelmissä olevia painotetun opetuksen kirjauksia, määrittelemällä lähikoulutietoa sekä käynnistämällä lähikoulutiedon automaattinen päivitys. Tämän tiedon laadun kehittämisen jälkeen voidaan seuraavaksi siirtyä kehittämään seurantaa. Palveluille tehdään oppilasvirtoja tarkasteleva BI-ratkaisu sekä suunnitellaan toimialan oma ja kaupunkiyhteinen alueseuranta.

Samalla toimialalla on kehitetty 7.-luokan painotetun hakeutumisen prosessia kehittämällä PowerApps-työkalua kouluille valintakoepisteiden käsittelyyn ja valintojen valmisteluun. Prosessin kehittämisen myötä valintaprosessin tekeminen kouluilla helpottuu, varmistuu hakijoiden yhdenvertainen kohtelu sekä valintaprosessista saadaan paremmin tietoa.

Tämän kehittämisen kautta perusopetuksen palveluilla on parempi perustietopohja, jonka avulla koulujen oppilasvalintoja voidaan seurata. Toimiala haluaa kehittää tietoperusteista johtamista ja luoda parempaa tietopohjaa päätöksenteon pohjalle.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta katsoo, että keväällä 2023 suomenkielisen jaoston päätettäessä painotetun opetuksen järjestämisen periaatteista, tulee lautakunnalle ja jaostolle antaa selvitys perustuen saatavilla olevaan tilastotietoon sekä akateemiseen tutkimukseen siitä, millaisia vaikutuksia painotetun opetuksen järjestämisellä olisi koulujen ja luokkien eriytymiseen verrattuna nykyisiin malleihin, jos opetus tai oppilasvalinnat järjestettäisiin joillakin muilla mahdollisilla tavoilla.

Käsittely

Vastaehdotus:
Ozan Yanar: Esitän lausunnon viimeiseksi kappaleeksi: "Kasvatus- ja koulutuslautakunta katsoo, että keväällä 2023 suomenkielisen jaoston päätettäessä painotetun opetuksen järjestämisen periaatteista, tulee lautakunnalle ja jaostolle antaa selvitys perustuen saatavilla olevaan tilastotietoon sekä akateemiseen tutkimukseen siitä, millaisia vaikutuksia painotetun opetuksen järjestämisellä olisi koulujen ja luokkien eriytymiseen verrattuna nykyisiin malleihin, jos opetus tai oppilasvalinnat järjestettäisiin joillakin muilla mahdollisilla tavoilla.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta hyväksyi Ozan Yanarin vastaehdotuksen yksimielisesti.

22.11.2022 Pöydälle

Esittelijä
kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja
Satu Järvenkallas
Lisätiedot

Sanna Ranto, yksikön päällikkö, puhelin: 310 21904

sanna.ranto@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 15.02.2023

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Lisätietojen antaja

Marja-Liisa Rautanen, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36184

marja-liisa.rautanen@hel.fi