Ajankohtaiskatsaus vuonna 2022, Korkeasaaren eläintarhan säätiö sr
Korkeasaaren eläintarhan säätiö sr:n ajankohtaiskatsaus
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti merkitä tiedoksi Korkeasaaren eläintarhan säätiö sr:n ajankohtaiskatsauksen.
Käsittely
Asian käsittelyn aikana kuultavana olivat Korkeasaaren eläintarhan säätiö sr:n toimitusjohtaja Sanna Hellström ja hallituksen puheenjohtaja Aino Tuominen. Asiantuntijat poistuivat kuulemisensa jälkeen kokouksesta.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Korkeasaaren eläintarhan säätiö sr
Säätiön tarkoituksena on osana Helsingin kaupunkikonsernia ylläpitää eläintarhaa ja edistää osaltaan Helsingin kaupungin vetovoimaisuutta sekä kaupunkilaisten virkistäytymismahdollisuuksia. Säätiö suojelee uhanalaisia eläimiä ja niiden elinympäristöjä.
Kaupunki nimeää kaikki säätiön hallituksen jäsenet, joten säätiö kuuluu kaupungin määräysvaltaan.
Korkeasaari valmistelee kahta suurta rakennushanketta. Kruunusiltojen rakentamisen myötä Korkeasaaren pääsisäänkäynti siirtyy Mustikkamaalta Korkeasaaren puolelle. Rakennuksen rakentaminen ajoittuu yhtäaikaisesti siltojen rakentamisen kanssa ja tavoitteena on aloittaa rakentaminen vuonna 2023.
Nykyinen trooppinen talo, Amazonia, on rakennusteknisesti heikko ja sen ylläpitäminen vaatii jatkuvia suuria korjauksia. Korkeasaari valmistelee uuden trooppisen talon rakentamista. Rakennus sijoitetaan nykyisen Amazonian paikalle. Rakennushanke vaatii erityissuunnittelua ja
-osaamista. Rakennuksen suunniteltu valmistuminen on vuonna 2027, kun raitiovaunuliikenne Kruunusilloilla alkaa.
Omistajastrategian tavoitteet ja mittarit
Omistajastrategian mukaan säätiön tehtävänä on suojella uhanalaisia eläimiä ja niiden elinympäristöjä sekä ylläpitää Korkeasaaren eläintarhaa, joka on merkittävä matkailu- ja virkistyskohde kaupunkilaisille ja matkailijoille.
Omistajastrategiassa asetetuista tavoitteista sekä niiden mittareiden toteumatiedoista raportoidaan yhteisöraporttien yhteydessä vuosittain.
Säätiön omistajastrategian mukaiset tavoitteet ja mittarit:
Kaupungin vetovoiman kasvattaminen
-Kävijämäärä/vuosi
-Yleisötyön kehittäminen
Asiakaskeskeisyys
-Asiakas- ja henkilöstötyytyväisyys
Hiilineutraali Korkeasaari -ohjelman toteuttaminen
-Hiilineutraalisuusohjelmassa määriteltyjen mittareiden seuranta.
Suojelutyön vaikuttavuus
-Suojelutyöhön käytetyt resurssit ja suojeltavien lajien määrä
Riittävä vakavaraisuus
-Omavaraisuusaste vähintään 35 %
-Omarahoitusosuus
Korkeasaaren eläintarhan säätiön sr:n toimitusjohtaja Sanna Hellström antaa säätiötä koskevan suullisen ajankohtaiskatsauksen konsernijaoston kokouksessa. Kokouksessa on läsnä myös hallituksen puheenjohtaja Aino Tuominen.
Päätös tullut nähtäväksi 13.09.2022
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Tiina Leinonen, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 36109