Avustuksen hakeminen, valtionavustus, yhteisöllisen opiskeluhuollon vahvistaminen ja kehittäminen esi- ja perusopetuksessa sekä toisella asteella, opetus- ja kulttuuriministeriö

HEL 2022-011435
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 191

Lukio- ja ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyön johtajan päätös erityisavustuksen yhteisöllisen oppilashuollon kehittäminen 2023 jakamisesta suomenkieliseen lukiokoulutukseen sekä ammatilliseen koulutukseen

Lukio- ja ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön johtaja

Päätös

Lukio- ja ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön johtaja päätti hyväksyä opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän erityisavustuksen kohdentamisen edelleen lukio- ja ammatillisen koulutuksen palvelukokonaisuuksiin. Lukio- ja ammatillisen koulutuksen palvelukokonaisuuteen on kohdennettu avustusta yhteensä 286 200 euroa toimialajohtajan 20.2.2023 tekemällä päätöksellä.

Lukio- ja ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön johtaja päätti edelleen, että avustuksesta 50 085 euroa kohdistetaan suomenkieliseen lukiokoulutukseen ja 236 115 euroa ammatilliseen koulutukseen.

Myönnetyn avustuksen osuus hankkeen toteutuneista kokonaiskustannuksista on 70 % ja omarahoitusosuus on 30 %. Kunkin palvelun omarahoitusosuus katetaan palvelun omista määrärahoista. Lukio- ja ammatillisen koulutuksen sekä vapaan sivistystyön palveluiden omarahoituksen osuus on yhteensä 122 657 euroa. Lukio- ja ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön johtajan rahanjakopäätöksen mukaisesti omavastuuosuudesta 21 465 euroa kohdistuu lukiokoulutukseen ja 101 192 euroa ammatilliseen koulutukseen.

Avustuksen käytön seurannasta vastaa kukin palvelukokonaisuus

Päätöksen perustelut

Opetus- ja kulttuuriministeriö päätti 20.12.2022 myöntää Helsingin kaupungille valtion erityisavustusta yhteisöllisen oppilashuollon vahvistamiseksi ja kehittämiseksi vuodelle 2023 (OKM/1573/520/2022). Päätös perustuu Helsingin kaupungin hakemukseen 26.10.2022.

Valtionavustus on tarkoitettu esi- ja perusopetuksen, lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen järjestäjille yhteisöllisen opiskeluhuollon ja ennaltaehkäisevän työn kehittämiseen oppilaiden ja opiskelijoiden mielenterveyden tukemiseen, yhteisöllisen opiskeluhuollon toimintamallien ja menetelmien kehittämiseen, erityisesti hyödyntäen jo olemassa olevia hyviä tutkimusperusteisia toimintamalleja.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja päätti hyväksyä 20.2.2023 opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän erityisavustuksen kohdentamisen palvelukokonaisuuksiin. Päätöksessä lukio- ja ammatillisen koulutuksen palvelukokonaisuuteen kohdennetaan 286 200 euroa. Myönnetyn avustuksen osuus hankkeen toteutuneista kokonaiskustannuksista on 70 % ja omarahoitus on 30%. Lukio- ja ammatillisen koulutuksen sekä vapaan sivistystyön palveluiden omarahoitus on 122 657 euroa.

Päätös tullut nähtäväksi 22.12.2023

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Laura Aarnio, controller, puhelin: 09 310 38545

laura.aarnio@hel.fi

Päättäjä

Harri Korhonen
lukio- ja ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön johtaja