Avustuksen hakeminen, valtionavustus, Sote- ja pelastustoimen uudistuksen välttämättömät, vuosina 2022-2023 toteutuvat ICT-valmistelukustannukset

HEL 2022-011441
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 61

Valtionavustuksen hakeminen Sote- sekä pelastustoimen uudistuksen välttämättömiin, vuosina 2022-2023 toteutuviin ICT-valmistelukustannuksiin

Rahoitusjohtaja

Päätös

Rahoitusjohtaja päätti hakea Helsingin kaupungille valtionavustusta Valtiovarainministeriöltä Sote- sekä pelastustoimen uudistuksen välttämättömiin, vuosina 2022–2023 toteutuviin, ICT-valmistelukustannuksiin. Vapaamuotoinen avustushakemus avustuksen sisällöstä on päätöksen liitteenä 1 ja muutoskustannustenarviointitaulukko (Excel-tiedosto, salassa pidettävä) liitteenä 2. Valtiovarainministeriöstä haettava avustus on suuruudeltaan yhteensä 3 115 000 euroa. Ministeriön julkaiseman hakuilmoituksen mukaan valtionavustuksen saajan ei edellytetä osallistuvan rahoitukseen.

Koska haettava avustus koskee valmistelukustannuksia, kaupunki varautuu hakemaan avustusta seuraavaksi avautuvassa tätä kierrosta täydentävässä toimeenpanoa ja toteutusta koskevassa avustushaussa, mikäli sellainen on tulossa.

Lisäksi rahoitusjohtaja päätti valtuuttaa Strategiaosaston Ohjelmapäällikkö Heikki Pesosen toimimaan asiointiroolissa tämän hankehakemuksen osalta.

Päätöksen perustelut

Sosiaali- ja terveyspalveluja sekä pelastustointa koskeva uudistus tulee voimaan vuoden 2023 alusta. Helsingin kaupunki jatkaa palveluiden tuottamista näillä palvelusektoreilla, mutta valtionohjauksen ja -rahoituksen muutoksen takia toteutetaan mm. talouden eriyttämisen ja palvelutuotannon tietojärjestelmien muutoksen vaatimat toimet. Hyvinvointialueesta annetun lain 5 §:n mukaan Helsingin kaupungilla on mahdollisuus hakea valtionavustusta muutoksesta aiheutuviin kustannuksiin. Avustukseen sovelletaan seuraavia säädöksiä: Valtionavustuslaki (688/2001), Valtioneuvoston asetus hyvinvointialueen, Helsingin kaupungin ja HUS-yhtymän tiedonhallinnan tietohallinnon ja tietojärjestelmien muutoksen valmisteluun, suunnitteluun ja toteutukseen myönnettävästä rahoituksesta.

Valtionavustusta maksetaan toteutuneiden, kirjanpidosta todennettavien, hankkeen toteuttamiseen liittyvien ja valtionavustukseen oikeuttaviksi hyväksyttävien kustannusten perusteella. Hankkeen aloittamisvaiheessa kustannuksia on voinut syntyä jo ennen valtionavustuspäätöksen antamista. Nämä kustannukset voidaan hyväksyä valtionavustukseen oikeuttaviksi edellyttäen, että ne ovat syntyneet vuoden 2022 aikana ja ne on perusteltu ICT-muutoksen suunnittelun näkökulmasta.

Valtiontalouden kehyksessä on kohdistettu muutoksen toimeenpanoon ICT-valmistelurahoitusta noin 440 miljoonaa euroa vuosina 2021–2026. Tästä on toisessa valtionavustuksen haussa haettavissa 100 miljoonaa euroa. Kaupunki varautuu hakemaan avustusta myös myöhemmin suunnitelmien toimeenpanoa koskevissa rahoitushauissa. .

Kustannusarvioita sisältävä liite 2 on Laissa viranomaisen toiminnan julkisuudesta (621/1999) 24.1 § 17 kohdassa säädetyin perustein salassa pidettävä

Päätös tullut nähtäväksi 03.10.2022

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Ari Andersin, ICT-kehityspäällikkö, puhelin: 09 310 25183

ari.andersin@hel.fi

Päättäjä

Tuula Saxholm
rahoitusjohtaja
Markus Kühn
strategiajohtaja

Liitteet (pdf)

2. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 17 k

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.