Tutkimuslupa, miten kirjastot houkuttelevat kävijöitä ja millaisia palveluita ja tiloja ne tarjoavat, Ma Yuanbo

HEL 2022-011581
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 29

Tutkimuslupa: Suomalaisten kirjastojen tilat ja toiminta

Kirjastopalvelujen johtaja

Päätös

Kirjastopalvelujen johtaja päätti myöntää tutkimusluvan

**********

arkkitehtuurin alan tutkimukseen, jonka aihepiirinä on suomalaisten kirjastojen tilat ja toiminta, erityisesti kirjastojen järjestämät tapahtumat. Tutkimuslupa on voimassa 31.12.2023 saakka.

Päätöksen perustelut

Tutkimusaineistona on Helsinkiläisten kirjastojen pohjapiirrokset, tapahtumatilastot, kyselyt ja haastattelut.

Tutkimusaineisto suojataan luvatonta käsittelyä vastaan. Rekisterinpidosta vastaa tutkimusluvan saaja. Samaten tutkimusrekisteri hävitetään, kun henkilötiedot eivät ole enää tarpeen tutkimuksen suorittamiseksi tai sen tulosten asianmukaisuuden varmistamiseksi.

Tutkimusluvan saaja sitoutuu siihen, ettei hän käytä saamiaan tietoja asiakkaan tai henkilökuntaan kuuluvan henkilön tai hänen läheistensä vahingoksi tai halventamiseksi taikka sellaisten muiden etujen loukkaamiseksi, joiden suojaksi on säädetty salassapitovelvollisuus, eikä luovuta saamiaan henkilötietoja sivulliselle.

Tutkimusluvan saaja luovuttaa valmiista tutkimusraportista kaksi kappaletta korvauksetta kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan arkistoon ja sen palvelun yhteyshenkilölle, mistä aineisto on kerätty. Raportin voi toimittaa myös sähköisessä muodossa.

Päätös tullut nähtäväksi 05.10.2022

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Miikka Haimila, erityisasiantuntija, puhelin: 09 310 28739

miikka.haimila@hel.fi

Lauri Niskanen, informaatikko, puhelin: 0931085322

lauri.niskanen@hel.fi

Päättäjä

Katri Vänttinen
kirjastopalvelujen johtaja