Valtuustoaloite, apuvälineiden palautusta on sujuvoitettava

HEL 2022-011783
Asialla on uudempia käsittelyjä
2. / 226 §

V 10.5.2023 Valtuutettu Minna Lindgrenin aloite apuvälineiden palauttamisen sujuvoittamisesta

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Johanna Nuortevan ehdotuksesta.

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi.

Sulje

Valtuutettu Minna Lindgren ja 25 muuta valtuutettua esittivät aloitteessaan, että apuvälineiden palautusta sujuvoitetaan siten, että apuvälineet voisi palauttaa terveysasemille. Lisäksi ehdotettiin, että sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta selvittää muita keinoja sujuvoittaa ja helpottaa apuvälineiden palauttamista.

Apuvälineiden palautuksen sujumiseksi tehdään sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialalla aktiivisesti töitä. Apuvälineiden lainaustarve on kasvussa väestön ikääntyessä. Tämän vuoksi palvelusta lainataan enemmän apuvälineitä kuin sinne palautuu. Terveysasemilla tai terveys- ja hyvinvointikeskuksissa ei ole tilaa säilyttää toimitusta odottavia apuvälineitä eikä henkilöstöresursseja vastaanottamaan palautuksia. Apuvälineiden palautusta helpotetaan tällä hetkellä liikkuvalla apuvälineyksiköllä, johon kuntalainen voi palauttaa apuvälineitä ja teettää pieniä korjaus- tai huoltotöitä.

Palautusautomaatit ovat suunnitteilla ja niille etsitään paraikaa asianmukaisia tiloja. Helsingin kaupungin apuvälinepalvelut kuljettaa isot ja haastavasti kuljetettavat apuvälineet asiakkaille kotiin sekä käyttötarpeen lakattua pois asiakkaan kotoa. Kuljetuspalvelun laajentamisen mahdollisuuksia selvitetään, jotta apuvälineiden palautus sujuisi hyvin myös silloin kun asiakas tai omainen ei kykene itse niitä palauttamaan.

Asiasta on saatu sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan lausunto sekä vammaisneuvoston ja vanhusneuvoston lausunnot. Vammaisneuvosto ja vanhusneuvosto korostavat lausunnoissaan apuvälineiden palauttamisen sujuvoittamisen tärkeyttä. Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta vastaa lausunnossaan aloitteessa sekä muissa lausunnoissa esitettyihin huomioihin. Esitetty vastaus aloitteeseen on sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan lausunnon mukainen.

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 ja 4 momentin mukaan kaupunginhallitus vastaa aloitteeseen, jonka on allekirjoittanut vähintään 25 valtuutettua, ja esittää sen kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi.

Sulje

Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta 14.03.2023 § 41

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 27.04.2023

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Lisätietojen antaja

Jan Ihatsu, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36276

jan.ihatsu@hel.fi