Yhtiökokoukset vuonna 2022, Lehtisaaren Väestösuoja Oy
Lehtisaaren Väestösuoja Oy:n ylimääräinen yhtiökokous
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti kehottaa kaupungin yhtiökokousedustajaa hyväksymään ylimääräisessä yhtiökokouksessa hallituksen esitykset.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Lehtisaaren Väestösuoja Oy
Lehtisaaren Huolto Oy:n toimialana on huolehtia yhteenliittymänä Helsingin kaupungin Lehtisaaren katujen kunnossa- ja puhtaanapidosta sekä mahdollisesta muustakin huoltotoiminnasta sekä hallita ja käyttää Lehtisaaressa sijaitsevaa kallioväestösuojaa. Väestösuojaa hallinnoi Lehtisaaren Väestösuoja Oy. Kaupungin omistusosuus yhtiöstä on 27,5 %.
Varsinaisessa kevään 2022 yhtiökokouksessa on päätetty Lehtisaaren kallioväestösuojan putkistojen sukituksesta niin, että ensimmäinen osa tehtäisiin vuoden 2022 puolella ja toinen osa vuonna 2023. Tämän vuoden osalta on kerätty urakan ensimmäiseen osaan tarvittava yhtiövastike.
Koska urakkaan on tullut viivästys, jonka perusteella remontti siirtyy kokonaan toteutettavaksi vuonna 2023, yhtiön hallitus on kutsunut koolle yhtiökokouksen 29.11.2022, jotta vuonna 2022 kerätyt vastikkeet voidaan palauttaa ja kerätä uudelleen vuoden 2023 puolella. Palautukselle ja uudelleen keräykselle on olemassa veroseuraamuksiin liittyvä kirjanpidollinen peruste.
Yhtiökokousedustajaa kehotetaan hyväksymään yhtiön hallituksen tekemät esitykset.
Päätös tullut nähtäväksi 08.12.2022
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Tanja Sippola-Alho, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36154