Vahingonkorvaus, esinevahinko, 25.10.2022 Pelastuslaitoksen työtehtävissä

HEL 2022-013528
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 88
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Työtehtävän yhteydessä rikkoontuneiden silmälasien korvaaminen

Pelastuskomentaja

Päätös

Pelastuskomentaja päätti korvata vahingonkärsineelle kiireellisen operatiivisen virkatehtävän suorittamisen yhteydessä korvauskelvottomiksi rikkoontuneita vastaavien uusien silmälasien hankintakustannukset 348,00 euroa. Korvaussumma maksetaan vahingonkärsineen ilmoittamalle pankkitilille.

Päätöksen perustelut

Pelastuslaitoksen palomies on pyytänyt korvaamaan kiireellisen ensihoitotehtävän yhteydessä korjauskelvottomiksi rikkoutuneiden silmälasien aineellisen vahingon.

Vaikka pelastuslaitos ei olekaan vahingonkorvauslain mukaan korvausvelvollinen vahingosta, on vahingon korvaaminen kohtuuden mukaan perusteltua, koska työssä välttämättömät silmälasit ovat rikkoutuneet virkatehtäviä suoritettaessa eikä hän ole itse myötävaikuttanut lasien rikkoutumiseen.

Päätös tullut nähtäväksi 25.11.2022

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin pelastuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Tomi Kuula, lakimies, puhelin: 09 310 30040

tomi.kuula@hel.fi

Päättäjä

Jani Pitkänen
pelastuskomentaja