Talousarvion noudattamisohjeet vuodelle 2023

HEL 2022-013609
Asialla on uudempia käsittelyjä
5. / 21 §

Vuoden 2023 talousarvion noudattamisohjeet

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta merkitsi tiedoksi vuoden 2023 talousarvion noudattamisohjeet.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kaupunginhallitus on 12.12.2022 hyväksynyt vuoden 2023 talousarvion noudattamisohjeet, jossa todetaan mm. seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto hyväksyi 13.10.2021, § 293 kaupunkistrategian vuosiksi 2021–2025. Kaupunkistrategia on lähtökohtana valmisteltaessa valtuustokauden talousarvioita, tulosbudjetteja ja toimintasuunnitelmia.

Kaupunkistrategian toteuttamista arvioidaan ja seurataan osana vuosittaista talouden ja toiminnan seurantaa. Kaupunginvaltuusto ja kaupunginhallitus seuraavat strategian keskeisiä tavoitteita valtuustokauden puolivälissä ja lopussa. Lisäksi kaupunkistrategian keskeisiä onnistumisia, haasteita ja vaikutuksia seurataan säännöllisesti kaupungin johtoryhmässä osana talouden ja toiminnan seurantaa.

Keskushallinto, toimialat ja liikelaitokset seuraavat vuoden aikana talouden toimintaympäristössä tapahtuvia muutoksia, ajankohtaisia talousteemoja sekä linjaavat tarvittaessa ajankohtaisia kysymyksiä rahoitusjohtajan vetämässä talouden ohjausryhmässä (TOR).

Kuluvalla valtuustokaudella kaupunkistrategiaa edistetään myös neljässä poikkihallinnollisessa ohjelmaryhmässä, jotka ovat vastuullinen ja kestävä talous, kunnianhimoinen ilmastovastuu, viihtyisä kaupunki ja segregaation ehkäiseminen.

Kaupunginhallituksen käyttövaroista vuosille 2022–2023 myönnetyn koronapalautumisen erillismäärärahan käytön seurantaa jatketaan talousarvion toteutumisennusteiden yhteydessä vuonna 2023.

Lautakunnat ja johtokunnat valvovat, että niiden alainen toiminta on kaupunkistrategian ja talousarvion sekä kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen asettamien tavoitteiden mukaista.

Käyttötalouden määrärahan sitovuus ja ylittäminen

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala on nettobudjetoitu yksikkö. Nettobudjetoiduilla yksiköillä käyttötalouden sitova taso on toimintakate. Mikäli toimintakate uhkaisi alittua, on toimialan saatava kaupunginvaltuustolta päätös katteen alitusoikeudesta.

Talousarvion avustusliitteessä (talousarvion liite 1) on varjostettu ne avustukset, jotka ovat kaupunginvaltuustoon nähden sitovia eriä. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalla sitovia avustuksia ovat laitosavustukset.

Määrärahojen riittävyyteen tulee kiinnittää erityistä huomiota. Toiminta on suunniteltava siten, että talousarvioon merkitty määräraha varmasti riittää. Valvontavastuu kuuluu määrärahan käyttäjien ja käytöstä vastaavien henkilöiden ohella toimialajohtajille, liikelaitosten toimitusjohtajille ja virastopäällikölle sekä lauta- ja johtokunnille. Pääsääntöisesti talousarvion määrärahan ylitysoikeuksia ei myönnetä.

Talousarvion toteutumisennuste

Talousarvion toteutumisennuste laaditaan vuonna 2023 kolme kertaa. Kolmen ennusteen lisäksi laaditaan tammikuussa 2024 alustava tilinpäätös keskitetysti kanslian ja taloushallintopalvelun toimesta.

Toteutumisennusteen yhteydessä toimialojen ja liikelaitosten tulee raportoida talousarvion toteutumiseen vaikuttavat merkittävät poikkeamat toimintaympäristössä sekä edistyminen toimintasuunnitelmaan kirjatuissa kaupunkistrategian keskeisimmissä toimenpiteissä sekä toimialatason strategiamittareissa.

Ennusteen riskejä koskevassa osiossa raportoidaan lyhyesti merkittävistä toteutuneista ja uhkaavista riskeistä sekä ajankohtaisista riskienhallinnan kehittämistoimista.

Lisäksi toimialojen tulee raportoida merkittävistä kaupungin rahankäyttöön vaikuttavista toimintaympäristön muutoksista tai toimialan oman toiminnan muutoksista kaupunginkanslian talous- ja suunnitteluosastolle välittömästi muutosten tultua tietoon. Ensisijaisena tavoitteena on aina muutosten sopeuttaminen talousarvioon.

Nostoja keskeisistä muutoksista noudattamisohjeissa

Huolimatta siitä, että sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen rahoitus tulee valtiolta, Helsinki on yksi kaupunki ja talousarvion 2023 noudattamisohjeet velvoittavat myös sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialaa. Ohjeissa on erikseen mainittu, jos asiaa sovelletaan poikkeavasti sotepe-toimialaan tai mikäli asiassa on erityisesti sotepe-toimialalla huomioitavia näkökohtia.

Tulosbudjetit ja toimintasuunnitelmat -luvussa on lisätty oma alalukunsa liittyen erillisohjeisiin, jotka koskevat tulosbudjettien valmistelua ja vuoden 2023 talousarvion noudattamista. Investoinnit ja tilat luvussa on investointien valmistelua koskevat erillisohjeet.

Vuoden 2023 aikana tarkennetaan investointisuunnittelua ja määrärahojen käytön seurantaa pyrkien toimiin, joiden avulla voidaan nostaa investointien toteumaa. Tässä työssä päämääränä ei ole luopua ylitysoikeusmenettelystä työkaluna.

Kaupunkiympäristön toimialan tulee seurata tyhjien kiinteistöjen aiheuttamien kulujen ja riskin kehitystä. Seurannan pohjalta arvioidaan pääomavuokrauksen uusien periaatteiden toimivuutta ja tuottoprosenttia vuonna 2024 ja 2027.

Hankintoja koskevaa ohjeistusta on päivitetty ja niihin on mm. lisätty alaluku koskien hankintoja viranhaltijan vastuulla

Digitalisaation osalta digitaalinen perusta yhtiöitetään DigiHelsinki Oyn aloittaessa toimintansa.

Kaupungin pankkitileistä on annettu uusi ohje, lisäksi kilpailutuksen perusteella kaupungin maksuliikkeen uudeksi päävälittäjäpankiksi on valittu Nordea Bank Oyj.

Sulje

Tarkastuslautakunta 17.01.2023 § 3

12.12.2022 Esittelijän ehdotuksesta poiketen

05.12.2022 Pöydälle

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 17.02.2023

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

vs. hallintojohtaja
Petteri Huurre

Lisätietojen antaja

Mika Malmberg, talous- ja suunnittelupäällikkö, puhelin: +358405823381

mika.malmberg@hel.fi

Ari Tirri, talouspäällikkö, puhelin: 09 310 85510

ari.tirri@hel.fi