Valtuustoaloite, Esplanadin katujärjestelyt

HEL 2022-013952
Asialla on uudempia käsittelyjä
16. / 61 §

Kaupunkiympäristölautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Laura Korpisen ym. valtuustoaloitteesta koskien Esplanadien katujärjestelyitä

Kaupunkiympäristölautakunta

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Kaupunginhallitus päätti 25.1.2021 periaatteista ja toimenpiteistä kävelykeskustan laajentamiseen tähtäävän jatkosuunnittelun pohjaksi. Päätöksessä linjattiin käveltävän keskustan kunnianhimoisesta laajentamisesta ja erikseen edellytettiin Esplanadien alueen ottamisesta mukaan suunnitteluun.

Kaupunkiympäristölautakunta päätti kokouksessaan 15.11.2022 Esplanadien ja niihin liittyvien katujen kokeilusta. Esplanadien alue valikoitui kokeilujen kohteeksi ennen kaikkea sen merkittävien kävelyvirtojen sekä edellä mainitun kaupunginhallituksen päätöksen edellytysten pohjalta. Esplanadien nykyisten hyvien kävely- ja oleiluolosuhteiden sekä alueen suurien jalankulkijamäärien johdosta on arvioitu, että alueella on potentiaali kehittyä ensiluokkaiseksi kävelyn ja oleilun vetovoimakohteeksi. Päätöksenteon yhteydessä alueen kokeilun päätavoitteeksi asetettiin ydinkeskustan virkistyminen. Yrittäjien ja liiketoiminnan toimintaedellytysten vahvistuminen on keskeinen osa ydinkeskustan virkistymistä.

Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi osaksi päätöstään vastaehdotuksen, jossa edellytetään, että kokeilu suunnitellaan yhteistyössä keskusta-alueen yrittäjien kanssa ja toteutetaan niin, että se palvelee kokeiluun osallistuvien yrittäjien tarpeita. Kokeilun tuloksia arvioidaan tiiviissä yhteistyössä alueen palveluyrittäjien kanssa ja erityisesti kiinnitetään huomiota virkistymiseen ja alueen palveluyritysten liiketoiminnan parantumiseen. Kokeilun vaikutuksia arvioidaan syksyllä 2023 ja analyysi tuodaan kaupunkiympäristölautakunnan käsiteltäväksi syksyllä 2023 jolloin voidaan tehdä johtopäätöksiä kokeilun jatkosta.

Kokeiluun liittyvää katutilan jakautumista, toteutuksen rakenteellisia ratkaisuja sekä kalustusta ja kasvillisuutta suunnitellaan yhteistyössä alueen toimijoiden ja yritysten sekä kuntalaisten kanssa. Kokeilun suunnittelussa erityistä painoarvoa on annettu väliaikaisten ratkaisujen korkealle laadulle ja niiden sopivuudelle Helsingin tunnetuimman historiallisesti ja merkittävän alueen kaupunkikuvalliselle laadulle. Yhteinen vahva tavoite on parantaa alueen viihtyisyyttä sekä lisääntyvän jalankulun tilan ja oleilun alueiden että muun muassa lisääntyvän viherkasvillisuuden kautta.

Kokeilun liikenteellisten vaikutusten osalta toteutettiin ennen päätöksentekoa liikennemallinnuksia, joiden mukaan kokeilu on liikenteellisesti toteutettavissa ilman kohtuutonta haittaa. Pysäköintipaikkoja on hyvin saatavilla alueen pysäköintilaitoksissa. Kokeiluun liittyvän liikenteellisen ratkaisun yksityiskohtia on käsitelty suunnittelun yhteydessä sekä pelastuslaitoksen että poliisin kanssa ja varmistettu, että kokeilu ei haittaa pelastustoimintaa.

Lausunto on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Valtuustoaloite

Valtuutettu Laura Korpinen ja 24 muuta valtuutettua ovat tehneet 24.11.2022 seuraavan valtuustoaloitteen:

"Esplanadin katujärjestelyt

Pohjois- ja Eteläesplanadien muodostama kokonaisuus on Helsingin kaupallisen keskustan kruununjalokivi. Alueella liiketilat ovat kaikki korkealuokkaisessa käytössä, on hyvät ja leveät jalankulkuväylät, ja viehättävä puistoalue.

Kaupunkiympäristölautakunnan päätös sulkea alueelta autokaistoja ja poistaa pysäköintipaikkoja aiheuttaisi liikenneruuhkia, vähentäisi alueen viihtyvyyttä, heikentäisi yrittäjien ja liiketoiminnan toimintaedellytyksiä, ja haittaisi pelastuslaitoksen toimintaa.

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Helsingin tulee luopua suunnitelmasta vähentää autokaistoja ja autojen pysäköintipaikkoja Pohjois- ja Eteläesplanadilta."

Lausuntopyyntö

Kaupunginkanslia on pyytänyt kaupunkiympäristölautakuntaa antamaan lausunnon kaupunginhallitukselle 1.3.2023 mennessä.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 13.02.2023

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Ville Lehmuskoski

Lisätietojen antaja

Pihla Kuokkanen, yksikön päällikkö: 09 310 34301

pihla.kuokkanen@hel.fi