Määrärahojen ylitysoikeus, käyttötalouden määrärahat, vuoden 2022 talousarvio, kaupunginkanslia

HEL 2022-014507
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 230

Kaupunginkanslian vuoden 2022 talousarvion käyttötalouden määrärahojen ylitysoikeus

Kansliapäällikkö

Päätös

Kansliapäällikkö päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginkanslian vuoden 2022 käyttötalouden keskitetysti maksettavien menojen talousarviokohdan, 1 50 05, Työmarkkinatuen kuntaosuus, kaupunginkanslian käytettäväksi, menot saa ylittyä 1,0 miljoonalla eurolla.

Päätöksen perustelut

Talousarvion noudattamisohjeiden kohdan 6.1. mukaan sitova erä kaupunginvaltuustoon nähden on bruttobudjetoiduilla yksiköillä menojen yhteissumma (=määräraha).

Ta-kohta 15005 Työmarkkinatuen kuntaosuus, kaupunginkanslian käytettäväksi on ylittymässä 1,0 milj. euroa. Vuoden 2022 ta-määräraha on 82,4 milj. euroa ja tammi-lokakuun toteutuneet kustannukset ovat 70,4 milj. euroa. Työllisyystilanne on parantunut edellisestä vuosista ja pitkäaikaistyöttömien määrän huippu on ohitettu. Työllisyyden kuntakokeilulla voidaan vaikuttaa aktivointipalveluiden määrään ja siten lyhentämään keskimääräisiä passiivisen työttömyyden jaksoja. On kuitenkin nähtävissä, että huolimatta suunnitelluista työllisyydenhoidon toimenpiteistä ja pitkäaikaistyöttömyyden laskusta, erityisesti yli 1000 päivää työmarkkinatuella olleiden määrän kasvu on vuonna 2022 jatkunut Helsingissä. Yli 1000 päivää etuudella olleiden määrä ei myöskään tule laskemaan kovinkaan nopeasti lähitulevaisuudessa. Tämä pienentää suotuisan työmarkkinakehityksen vaikutusta työmarkkinatuen kuntaosuuteen. Kyseisen kohderyhmän palvelutarve liittyy kasvavissa määrin terveydenhuollon ja aikuissosiaalityön palveluihin.

Päätös tullut nähtäväksi 09.12.2022

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Helena Tunttunen, taloussuunnittelija, puhelin: 09 310 33115

helena.tunttunen@hel.fi

Päättäjä

Sami Sarvilinna
kansliapäällikkö
Mari Paananen
talouspäällikkö