Valtuustoaloite, monipuoliset uintimahdollisuudet Jätkäsaareen

HEL 2022-014567
Asialla on uudempia käsittelyjä
16. / 215 §

Kaupunkiympäristölautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Mari Holopaisen ym. valtuustoaloitteesta koskien monipuolisia uintimahdollisuuksia Jätkäsaareen

Kaupunkiympäristölautakunta

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Valtuustoaloitteessa esitetään, että Jätkäsaareen tarvitaan alueen uinti- ja vesiliikuntatarpeita monipuolisesti palveleva alue.

Kaupunkiympäristölautakunta kannattaa Jätkäsaaren uinti- ja vesiliikuntapaikkojen toteuttamista olemassa olevan yleissuunnitelman mukaisesti. Ahdinaltaan julkisten ulkotilojen yleissuunnitelma (13.1.2022) on laadittu alueen asemakaavoituksen viitesuunnitelmaksi ja siinä tarkastellaan ranta-alueita kokonaisuutena. Suunnitelman mukaan Ahdinaltaan ympäristö tulee olemaan esteetön, eri tasojen välisten yhteyksien ollessa laajasti esteettömiä. Uimarannalle on näin ollen mahdollista päästä esteettömästi. Uimarannan yksityiskohtaisempi suunnittelu on vasta käynnistymässä. Uimarannan alue jää kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan liikuntapalvelukokonaisuuden ylläpitoon ja liikuntapalvelukokonaisuuden toimesta määritellään suunnittelun lähtökohdat myös esteettömyyden osalta. Esteetöntä laituria alueelle ei ole mahdollista saada, mutta esteettömän luiskan rakentaminen mereen on mahdollista.

Yleissuunnitelmassa tavoite on Ahdinaltaan ranta-alueen kehittäminen toimintojen ja palveluiden solmukohdaksi Jätkäsaareen. Hiekkaranta, nurmialue ja puutasot mahdollistavat monipuolisen oleskelun veden äärellä. Suunnittelun yhteydessä on selvitetty, ettei Royal Center varjosta Ahdinaltaan uimarantaa kuin muutaman aamutunnin. Uimareiden turvallisuuden varmistamiseksi Ahdinaltaan hiekkarannan muotoilussa on huomioitu aaltovaikutus. Kaikissa tapauksissa suunniteltujen uimapaikkojen vedenlaatu tulee selvittää.

Ahdinaltaan alueen eteläosassa ranta-aukiolle on suunniteltu ulkokuntoilualue, joka palvelee rantareitillä liikkuvia. Ranta-alueelle on suunniteltu useita pysähtymis- ja oleskelupaikkoja sekä jalankulun esteettömiä reittejä. Alueelle suunniteltu kelluva uimala tulee tarjoamaan uima- ja saunamahdollisuuksia osana kaupallisesti tuotettuja palveluita.

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan liikuntapalvelukokonaisuus on ollut edustettuna asiantuntijan roolissa Jätkäsaaren suunnittelun eri vaiheissa asemakaavan valmistelun alkuvaiheista lähtien. Liikuntapalvelukokonaisuuden toiminnan näkökulmasta on tärkeää, ettei Jätkäsaaren alueelle suunniteltujen venepaikkojen lukumäärää vähennetä. Helsingissä on pula venepaikoista ja tilanne mahdollisesti heikentyy Jätkäsaaren lähialueilla entisestään, mikäli Hietalahden altaan käyttö venesatamana hankaloituu alueelle suunnittelun uuden maankäytön myötä. Talviuintipaikkojen suuren suosion vuoksi, lautakunta suosittelee suunniteltavaksi Saukonnokanaltaalle turvalliseksi rajattua veteenpulahdus- tai talviuintipaikkaa. Pienvenesataman luoteiskulmassa on kaavassa varattu paikka merellisille toiminnoille, kuten esimerkiksi kajakkien tai SUP-lautojen vuokraukselle.

Ahdinaltaan asemakaavan tarkistetun ehdotuksen on tarkoitus olla kaupunkiympäristölautakunnassa vuoden 2023 aikana.

Lausunto on valmisteltu yhdessä kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan ja kaupunginkanslian kanssa.

Käsittely

Vastaehdotus:
Otso Kivekäs: Poistetaan seuraava lause kappaleessa kuusi:

"Venepaikkojen rinnalle Saukonnokanaltaaseen olisi korkeintaan mahdollista suunnitella talviuintipaikka tai vastaava turvalliseksi rajattu veteenpulahduspaikka."

ja korvataan lauseella:

"Talviuintipaikkojen suuren suosion vuoksi, lautakunta suosittelee suunniteltavaksi Saukonnokanaltaalle turvalliseksi rajattua veteenpulahdus- tai talviuintipaikkaa."

Kannattaja: Anni Sinnemäki

Kaupunkiympäristölautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä Otso Kivekkään vastaehdotuksen mukaan muutetun ehdotuksen.

Kaupunkiympäristölautakunta antaa kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Valtuustoaloitteessa esitetään, että Jätkäsaareen tarvitaan alueen uinti- ja vesiliikuntatarpeita monipuolisesti palveleva alue.

Kaupunkiympäristölautakunta kannattaa Jätkäsaaren uinti- ja vesiliikuntapaikkojen toteuttamista olemassa olevan yleissuunnitelman mukaisesti. Ahdinaltaan julkisten ulkotilojen yleissuunnitelma (13.1.2022) on laadittu alueen asemakaavoituksen viitesuunnitelmaksi ja siinä tarkastellaan ranta-alueita kokonaisuutena. Suunnitelman mukaan Ahdinaltaan ympäristö tulee olemaan esteetön, eri tasojen välisten yhteyksien ollessa laajasti esteettömiä. Uimarannalle on näin ollen mahdollista päästä esteettömästi. Uimarannan yksityiskohtaisempi suunnittelu on vasta käynnistymässä. Uimarannan alue jää kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan liikuntapalvelukokonaisuuden ylläpitoon ja liikuntapalvelukokonaisuuden toimesta määritellään suunnittelun lähtökohdat myös esteettömyyden osalta. Esteetöntä laituria alueelle ei ole mahdollista saada, mutta esteettömän luiskan rakentaminen mereen on mahdollista.

Yleissuunnitelmassa tavoite on Ahdinaltaan ranta-alueen kehittäminen toimintojen ja palveluiden solmukohdaksi Jätkäsaareen. Hiekkaranta, nurmialue ja puutasot mahdollistavat monipuolisen oleskelun veden äärellä. Suunnittelun yhteydessä on selvitetty, ettei Royal Center varjosta Ahdinaltaan uimarantaa kuin muutaman aamutunnin. Uimareiden turvallisuuden varmistamiseksi Ahdinaltaan hiekkarannan muotoilussa on huomioitu aaltovaikutus. Kaikissa tapauksissa suunniteltujen uimapaikkojen vedenlaatu tulee selvittää.

Ahdinaltaan alueen eteläosassa ranta-aukiolle on suunniteltu ulkokuntoilualue, joka palvelee rantareitillä liikkuvia. Ranta-alueelle on suunniteltu useita pysähtymis- ja oleskelupaikkoja sekä jalankulun esteettömiä reittejä. Alueelle suunniteltu kelluva uimala tulee tarjoamaan uima- ja saunamahdollisuuksia osana kaupallisesti tuotettuja palveluita.

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan liikuntapalvelukokonaisuus on ollut edustettuna asiantuntijan roolissa Jätkäsaaren suunnittelun eri vaiheissa asemakaavan valmistelun alkuvaiheista lähtien. Liikuntapalvelukokonaisuuden toiminnan näkökulmasta on tärkeää, ettei Jätkäsaaren alueelle suunniteltujen venepaikkojen lukumäärää vähennetä. Helsingissä on pula venepaikoista ja tilanne mahdollisesti heikentyy Jätkäsaaren lähialueilla entisestään, mikäli Hietalahden altaan käyttö venesatamana hankaloituu alueelle suunnittelun uuden maankäytön myötä. Venepaikkojen rinnalle Saukonnokanaltaaseen olisi korkeintaan mahdollista suunnitella talviuintipaikka tai vastaava turvalliseksi rajattu veteenpulahduspaikka. Pienvenesataman luoteiskulmassa on kaavassa varattu paikka merellisille toiminnoille, kuten esimerkiksi kajakkien tai SUP-lautojen vuokraukselle.

Ahdinaltaan asemakaavan tarkistetun ehdotuksen on tarkoitus olla kaupunkiympäristölautakunnassa vuoden 2023 aikana.

Lausunto on valmisteltu yhdessä kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan ja kaupunginkanslian kanssa.

Sulje

Valtuustoaloite

Valtuutettu Mari Holopainen ja 29 muuta valtuutettua ovat tehneet 16.11.2022 seuraavan valtuustoaloitteen:

"Monipuoliset uintimahdollisuudet Jätkäsaareen

Jätkäsaareen rakennetaan merellistä asuinaluetta yli 20 000 asukkaalle. Rantaviivaa saaressa on runsaasti, mutta tällä hetkellä Jätkäsaaressa ei ole yhtään virallista uimarantaa. Jätkäsaareen tarvitaan alueen asukkaiden uinti- ja vesiliikuntatarpeita monipuolisesti palveleva alue.

Hyväntoivonpuiston eteläkärkeen Ahdinaltaan ympärille on suunniteltu toteutettavaksi pieni uimaranta ja Royal Centerin yhteyteen kelluva kylpylä. Ahdinallas on kuitenkin kooltaan pieni ja sen etelärannalle rakennetaan 24-kerroksinen Royal Center -hotelli sekä mailapelitorni, jotka tulevat varjostamaan merkittävästi Ahdinaltaan aluetta.

Saukonlaiturin ja Melkinlaiturin väliin on suunniteltu Saukonnokanallas, jonne on alunperin kaavailtu purjevenesatamaa 50 kaupunkilaisen veneelle, veneluiskaa, nosturipaikkaa, tyhjennyspistettä sekä autopaikkoja noin 60 autolle. Talvisin autopaikka-aluetta olisi määrä käyttää veneiden talvisäilytykseen.

Viime vuosien aikana erilaiset uintiharrastukset luonnonvesissä kuten uinti, vesijuoksu sekä talvisin kylmävesiuinti ovat voimakkaasti kasvattaneet suosiotaan. Niillä on myös merkittäviä terveyshyötyjä. Saukonnokanaltaan toteutuksen yhteydessä tulisi selvittää, miten asukastarpeita palveleva monipuolinen ranta-alue voitaisiin toteuttaa.

Merellisessä Jätkäsaaressa on erityisen tärkeää varmistaa monipuolisten, kaikille saavutettavien uintimahdollisuuksien toteutuminen. Jätkäsaaren asukkaita lähinnä olevat talviuintipaikat sijaitsevat Lauttasaaressa ja Töölössä, mutta niitä ylläpitäviin yhdistyksiin on satojen halukkaiden jonot. Helsinkiin tarvittaisiin myös esteetön uimalaituri, joita on rakennettu viime vuosien aikana useisiin Suomen kaupunkeihin. Ideoita Jätkäsaaren uimarantaa varten löytyisi muun muassa Joensuun Ilosaaresta, jossa kooltaan ja muodoltaan samankokoiselta alueelta löytyy lapsille sopiva hiekkaranta, köysin erotetut uintiradat sekä liikuntarajoitteisille suunniteltu esteetön uimalaituri.

Me allekirjoittaneet esitämme, että Helsinki suunnittelee, miten Jätkäsaareen voidaan toteuttaa monipuoliset uintimahdollisuudet palvelemaan nykyisiä ja tulevia tarpeita."

Lausuntopyyntö

Kaupunginkanslia on pyytänyt kaupunkiympäristölautakuntaa antamaan lausunnon kaupunginhallitukselle 31.3.2023 mennessä.

Kaupunginkanslia on myöntänyt lausunnon antamiselle lisäaikaa 12.4.2023 saakka.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 26.04.2023

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Ville Lehmuskoski

Lisätietojen antaja

Paula Hurme, maisema-arkkitehti: 09 310 26093

paula.hurme@hel.fi

Teo Tammivuori, arkkitehti, puhelin: 09 310 21192

teo.tammivuori@hel.fi