Avustuksen myöntäminen, nuorisopalvelut, talokerhoavustukset vuodelle 2023

HEL 2023-000109
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 3

Talotoimikunnan kok 5 lastenkerhon talokerhoavustuksen käyttämättä jääneen osuuden takaisinperintä

Kumppanuuspäällikkö

Päätös

Kumppanuuspäällikkö perii takaisin Talotoimikunta kok 5 lastenkerholle vuodelle 2023 myönnetyn talokerhoavustuksen (8.2.2023, § 6) käyttämättä jääneen osuuden 136,19 euroa.

Avustuksen takaisinmaksu tapahtuu Helsingin taloushallinnosta saapuvalla laskulla.

Päätöksen perustelut

Myönnetty avustus on palautettava Helsingin kaupungille, jos avustusta ei ole käytetty sinä aikana, jona se on avustuspäätöksen mukaan tullut käyttää. (Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeet 28.10.2019)

Talotoimikunta kok 5 lastenkerho sai 400 euron talokerhoavustuksen lasten ja nuorten kerhotoiminnan kustannuksiin vuodelle 2023. Avustuksen käytön selvityksen mukaan avustusta on käytetty yhteensä 263,81 euroa.

Hallintosäännön mukaan toimivalta kuuluu kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaostolle. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto päätti delegoida nuorisopalveluiden kumppanuuspäällikölle päätösvaltaa avustusten takaisinperinnästä. (Nuorisojaosto 20.6.2017, § 4)

Päätös tullut nähtäväksi 18.01.2024

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Virpi Talasmäki, suunnittelija, puhelin: 09 310 89132

virpi.talasmaki@hel.fi

Päättäjä

Markku Toivonen
kumppanuuspäällikkö