Hankinta, sidosyksikköhankinta, digitaaliset peruspalvelut 1.1.2023 alkaen, Rakentamispalveluliikelaitos Stara

HEL 2023-000388
Asialla on uudempia käsittelyjä
5. / 5 §

Digitaalisten peruspalvelujen hankinta DigiHelsinki Oy:ltä Staralle 1.1.2023 alkaen

Rakentamispalveluliikelaitoksen johtokunta (Stara)

Päätös

Rakentamispalveluliikelaitoksen johtokunta päätti hankkia DigiHelsinki Oy:ltä digitaalisia peruspalveluja 1.1.2023 alkaen.

Lisäksi johtokunta päätti oikeuttaa Staran toimitusjohtajan allekirjoittamaan tämän hankintapäätöksen perusteella tehtävän liityntäsopimuksen DigiHelsinki Oy:n kanssa. Sopimus on voimassa toistaiseksi.

Hankinnan ennakoitu sitoumukseton arvo on arviolta 2,68 miljoonaa euroa (alv 0 %) vuodelle 2023. Hankinnan sitoumukseton arvioitu arvo vuosille 2023–2026 on noin 10,72 miljoonaa euroa (alv 0 %).

Käsittely

Esteellinen: Markus Kühn ei ollut mukana asian käsittelyssä eikä hän osallistunut päätöksentekoon.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kaupunginvaltuusto päätti 1.6.2022 DigiHelsinki Oy:n perustamisesta, joka aloitti toimintansa 1.1.2023.

Yhtiön perustaminen on jatkumoa vuonna 2021 toteutetulle toimialojen, liikelaitosten ja keskushallinnon digitaalisten peruspalvelujen keskittämiselle (digitaalinen perusta).

DigiHelsinki Oy tarjoaa infra- ja perustietotekniikan palveluita Helsingin kaupungille. Yhtiöltä ostettavia palveluita ovat mm. ensimmäisen asteen tuki, luottamushenkilöorganisaatioiden kokousten tukipalvelu, lähitukipalvelu, päätelaitteiden elinkaaripalvelut, vakio-ohjelmistopalvelut, tulostuspalvelut, lähiverkko, tietoliikenneliittymät, palomuuri, runkoverkko, palvelin ja tallennusjärjestelmien kapasiteettipalvelut, tietokantapalvelut, varmistus ja palautus, AD / Active Directory, työryhmäpalvelut, IT-asiantuntijapalvelut, kyberturvapalvelu, asiakastyöasemien tukipalvelut ja infonäyttöpalvelu.

Stara on hankkinut digitaalisia infra- ja perustietotekniikan palveluja Helsingin kaupungin digitaaliselta perustalta 1.1.2021 alkaen ja 1.1.2023 alkaen palvelut hankitaan DigiHelsinki Oy:ltä.

Hankittavat palvelut ovat digitaalisia infra- ja perustietotekniikan palveluja:
- elinkaaripalvelut (tietokoneet, puhelinpalvelu, tulostuspalvelu)
- kapasiteettipalvelut (pilvipalvelut)
- tietoliikenne- ja kyberturva (lähiverkko, runkoverkko)

sekä loppuasiakaspalveluita:
- tietokoneiden, puhelinten, tulostinten, ja AV-laitteiden tuki
- toimistosovellusten ja muiden vakio-ohjelmistojen tekninen tuki
- tietokoneiden, puhelinten, liittymien, ohjelmistojen ja it-oheistarvikkeiden tilaukset
- tietokoneiden ja puhelinten asennukset ja käyttöönotto
- tietokoneiden ja puhelinten huoltoon toimittaminen
- tietoteknisten häiriötilanteiden hoito ja viestiminen

Kokonaiskustannukset vuoden 2023 osalta ovat yhteensä arvioituna 2,68 miljoonaa euroa. Lopulliset kustannukset määräytyvät tilattavien palvelujen- ja käytön mukaan.

Hankinta sidosyksikköhankintana

DigiHelsinki Oy on hankintayksikkönä toimivan Helsingin kaupungin sidosyksikkö. Hankintalain 15 §:n mukaan hankintalakia ei sovelleta hankintaan, jonka hankintayksikkö tekee sidosyksiköltään.

Tehtävä sopimus

Vs. kansliapäällikkö on hyväksynyt päätöksellä 258 § 23.12.2022 (HEL 2022-014757) sidosyksikköhankinnan DigiHelsinki Oy:ltä sekä sitä koskevan puitesopimuksen. Hankinta tehdään kansliapäällikön yhteishankintoja toteuttavan päätöksen (HEL 2022- 012870) pohjalta, jonka mukaan Helsingin kaupungin hankintayksiköt ostavat määriteltyjä palveluita DigiHelsinki Oy:ltä.

Hankintayksiköt tekevät DigiHelsinki Oy:n kanssa omat liityntäsopimuksensa, jonka ehdot määräytyvät puitesopimuksesta.

Sopimus on toistaiseksi voimassa. Sopimukseen sisältyvien palvelujen laajuutta voidaan tarkentaa kirjallisesti puitesopimuksessa sovitun muutosprosessin kautta.

Osapuolia sitova sopimus ei synny tämän päätöksen tiedoksiannolla vaan vasta, kun osapuolet ovat allekirjoittaneet hankinnasta liityntäsopimuksen.

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan liikelaitoksen johtokunta päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita (11 luku 1 § 2 momentti 3 kohta). Rakentamispalveluliikelaitoksen johtokunta päättää arvonlisäverottomalta arvoltaan 800 000 euroa ylittävistä hankinnoista (HEL 2017-006482, 20.6.2017 § 6).

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 20.01.2023

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

toimitusjohtaja
Timo Martiskainen

Lisätietojen antaja

Janne Romo, tietohallintopäällikkö, puhelin: 09 310 29021

janne.romo@hel.fi