Talousarvion toteutumisennusteet vuonna 2023, kaupunkiympäristön toimiala

HEL 2023-000617
Asialla on uudempia käsittelyjä
5. / 241 §

Kaupunkiympäristön toimialan vuoden 2023 talousarvion toteutumisennuste 1/2023

Kaupunkiympäristölautakunta

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti merkitä tiedoksi kaupunkiympäristön toimialan vuoden 2023 ensimmäisen talousarvion toteutumisennusteen.

Käsittely

Asian aikana kuultavina olivat talous- ja suunnittelupäällikkö Leena Sutela ja yksikön päällikkö Maria Sillanpää. Asiantuntijat poistuivat kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Talousarvion vuoden 2023 noudattamisohjeiden mukaan toimialojen on annettava lautakunnille talousarvion toteutumisennuste, joka laaditaan kolme kertaa vuodessa. Toteutumisennuste on laadittu talousarviokohdittain.

Talousarvion toteutumisennusteen ensisijainen vertailuperusta on lautakunnan vuodeksi 2023 vahvistama toimintasuunnitelma ja tulosbudjetti.

Kaupunkiympäristön toimialan käyttötalous sisältää talousarviokohdat:

  1. Kaupunkirakenne TA-kohta 3 10 01 (brutto)
  2. Rakennukset TA-kohta 3 10 02 (netto)
  3. Asuntotuotanto TA-kohta 3 10 03 (netto)
  4. HSL- ja HSY- kuntayhtymien maksuosuudet TA-kohta 3 10 04 (brutto)
  5. Tuki HKL-liikelaitokselle TA-kohta 3 10 06 (brutto)
  6. Joukkoliikenne TA-kohta 3 10 07 (netto)
  7. Palvelut ja luvat TA-kohta 3 10 08 (netto)

Kaupunginvaltuustoon nähden sitovana on

  • brutto-talousarviokohdissa toimintakulut
  • netto-talousarviokohdissa toimintakate

Käyttötalous

3 10 01 Kaupunkirakenne

Tulojen ennustetaan alittavan tulosbudjetin noin 16,5 milj. eurolla. Pysyvien vastaavien hyödykkeiden (rakennusten ja osakkeiden) myyntien luovutusvoittojen arvioidaan toteutuvan budjetoitua pienempinä. Toimintatuottojen ennuste on 428,7 milj. euroa ja valmistus omaan käyttöön tuloja arvioidaan toteutuvan 3,0 milj. euroa.

Sitova toimintamenojen määrä ylitetään arviolta 9,9 milj. eurolla, ennusteen ollessa 172,8 milj. euroa.

Palvelujen ostojen arvioidaan ylittävän budjetin noin 9,0 milj. eurolla johtuen runsaslumisen talven aiheuttamista lisäkustannuksista sekä muun kunnossapidon budjetin ylittymisestä. Epävakaan maailmantilanteen johdosta energian hinnassa on nousupaineita. Sähkön osto ja siirtokulujen arvioidaan ylittävän budjetin noin 1,5 milj. eurolla.

Tuottavuustavoitteesta ja säästötoimenpiteistä johtuen sisäiset vuokrakulut alittavat budjetin noin 0,6 milj. eurolla.

Toimialan johto on käynnistänyt kartoitukset toimintamenojen sopeuttamiseksi.

3 10 01 Kaupunkirakenne*)1 000 eur TUBU 2023 Ennuste 1/2023
Toimintatuotot yhteensä 445 162 428 622
Valmistus omaan käyttöön 3 000 3 000
Tulot yhteensä 448 162 431 622
Toimintakulut yhteensä 162 837 172 767
Toimintakate 285 325 258 895
Poistot 113 000 113 000
Tulos 172 325 145 895

*) Talousarviokohta sisältää kaupunkiympäristön toimialan bruttobudjetoidut toiminnot: Maankäyttö ja kaupunkirakenne, osuus rakennukset ja yleiset alueet palvelukokonaisuudesta sekä hallinto- ja tukipalvelut palvelukokonaisuus.

3 10 02 Rakennukset

Tulosbudjetissa asetetun sitovan toimintakatetavoitteen arvioidaan alittuvan 0,1 milj. eurolla, ennusteen ollessa 252,463 milj. euroa.

Tilakantaan liittyvät tulot ja menot budjetin mukaan. Yleisten alueiden rakennuttamisessa tulot ja menot alittuvat.

3 10 02 Rakennukset*)1 000 eur TUBU 2023 Ennuste 1/2023
Toimintatuotot yhteensä 652 000 652 000
Valmistus omaan käyttöön 10 110 9 700
Tulot yhteensä 662 110 661 700
Toimintakulut yhteensä 409 537 409 234
Toimintakate 252 573 252 463
Poistot 160 000 160 000
Tulos 92 573 92 463

*) Nettobudjetoitu talousarviokohta

3 10 03 Asuntotuotanto

Tulosbudjetissa asetetun sitovan toimintakatetavoitteen 6,543 milj. euroa arvioidaan toteutuvan budjetin mukaisesti.

Tulojen arvioidaan alittavan tulosbudjetin noin 0,5 milj. eurolla, ennusteen ollessa 29,9 milj. euroa.

Toimintamenot alittuvat arviolta 0,5 milj. eurolla, ennusteen ollessa noin 23,3 milj. euroa.

3 10 03  Asuntotuotanto *)1 000 eur TUBU 2023 Ennuste 1/2023
Toimintatuotot yhteensä 30 370 29 878
Valmistus omaan käyttöön    
Tulot yhteensä 30 370 29 878
Toimintakulut yhteensä 23 827 23 335
Toimintakate 6 543 6 543
Poistot 80 80
Tulos 6 463 6 463

*) Nettobudjetoitu talousarviokohta

3 10 04 HSL- ja HSY-kuntayhtymien maksuosuudet

HSL maksuosuuksien arvioidaan ylittävän tulosbudjetin noin 1,0 milj. eurolla, ennusteen ollessa 233,1 milj. euroa. Budjetin ylitys viedään valtuuston käsittelyyn vuoden 2023 aikana.

HSY maksuosuuksien ennustetaan toteutuvan tulosbudjetin 2,2 milj. euron mukaisesti.

3 10 06 Tuki HKL-liikelaitokselle

Tuki HKL:lle ennustetaan ylittävän tulosbudjetin 4,6 milj. eurolla, ennusteen ollessa 10,6 milj. euroa.

Nousu johtuu pääosin korkojen noususta sekä Kampin metroaseman liukuportaiden alaskirjauksesta.

3 10 07 Joukkoliikenne

Tulosbudjetissa asetetun sitovan toimintakatteen -10,9 milj. euroa arvioidaan alittuvan 4,1 milj. eurolla, ennusteen ollessa noin -15,0 milj. euroa.

Tuloja arvioidaan toteutuvan 2,7 milj. euroa budjetoitua vähemmän. Tuottojen pudotus johtuu Raide-Jokerin aloituksen myöhästymisestä budjetissa arvioidusta. Erityisesti poisto- ja korkokorvauksia saadaan vähemmän kuin budjetissa oli arvioitu. HSL:n infrakorvauksessa korko on kiinteä, joten korkojen nousu ei vaikuta HSL:n infrakorvaukseen.

Toimintamenojen ennustetaan ylittyvän noin 1,4 milj. euroa. Menojen nousu johtuu pääosin korkojen noususta. Nousu olisi suurempi mutta Raide-Jokerin aloituksen myöhentäminen budjetissa arvioidusta pienentää Raide-Jokerin poistoja noin 1,0 milj. eurolla.

3 10 08 Palvelut ja luvat

Tulosbudjetissa asetetun sitovan toimintakatetavoitteen arvioidaan ylittävän budjetin noin 0,5 milj. eurolla, ennusteen ollessa 29,5 milj. euroa.

Tulojen (tuet ja avustukset) arvioidaan alittavan tulosbudjetin noin 0,2 milj. eurolla, toimintatuottojen ennusteen ollessa 77,7 milj. euroa.

Tuottavuuden parantamiseen tähtäävistä toimenpiteistä johtuen toimintakulut (sisäiset vuokrat) toteutuvat budjetoitua noin 0,7 milj. euroa pienempinä.

3 10 08 Palvelut ja luvat *)1 000 eur TUBU 2023 Ennuste 1/2023
Toimintatuotot yhteensä 77 873 77 663
Valmistus omaan käyttöön    
Tulot yhteensä 77 873 77 663
Toimintakulut yhteensä 48 868 48 197
Toimintakate 29 005 29 466
Poistot 83 100
Tulos 28 922 29 366

*) Nettobudjetoitu talousarviokohta

Kaupunkiympäristön toimialan toteutumisennuste on esitetty liitteessä 1 ja käyttötalouden euromääräinen ennuste talousarviokohdittain on esitetty liitteessä 2.

Investoinnit

Investoinnit, tulot

Vuonna 2023 kiinteää omaisuutta arvioidaan myytävän 85,0 milj. eurolla, josta kiinteän omaisuuden myyntiin kirjataan tasearvon mukaiset 4,25 milj. euroa. Erotuksena syntyvät 80,75 milj. euron myyntivoitot kirjataan tuloiksi talousarviokohtaan 3 10 01 Kaupunkirakenne. Maanmyyntitulojen ennuste on tässä vaiheessa 85,0 milj. euroa. Maanmyynnin maaliskuun lopun toteuma on 15,0 milj. euroa, josta kiinteän omaisuuden myyntiin on arvioitu kirjattavan noin 0,75 milj. euroa.

Vuonna 2023 kiinteistöjä ja osakehuoneistoja arvioidaan myytävän 90,0 milj. eurolla, josta muuhun pääomatalouteen kirjataan tasearvon mukaiset 60,0 milj. euroa. Erotuksena syntyvät myyntivoitot kirjataan talousarviokohtaan 3 10 01 Kaupunkirakenne. Maaliskuun loppuun mennessä toteutuneet myynnit: osakkeet 1,9 milj. euroa, kiinteistöt ja rakennukset yhteensä 0,35 milj. euroa

Väestönsuojakorvauksia arvioidaan perittävän 0,1 milj. euroa.

Investoinnit, menot

Investointimenoihin on ylitysoikeudet (106,7 milj. euroa) huomioiden käytössä yhteensä 838,0 milj. euroa. Määrärahan ennustetaan alittuvan noin 57,3 milj. eurolla, ennusteen ollessa 780,6 milj. euroa.

Kaupunkiympäristölautakunnan käyttöön osoitetut investointimäärärahat ylitysoikeuksineen (92,5 milj. euroa) ovat 700,8 milj. euroa. Määrärahan ennustetaan alittuvan noin 47,8 milj. eurolla, ennusteen ollessa 652,9 milj. euroa.

Kaupunkiympäristön toimialan investointien toimintasuunnitelman toteutumisennuste on esitetty liitteessä 1 ja investointiennusteen yhteenvetotaulukko liitteessä 3.

Sitovien toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen

Neljästä sitovasta tavoitteesta seuraavat kolme tavoitetta ovat toteutumassa:

  • Valtuustokauden aikana tuottavuus paranee vähintään 0,5 % / vuosi
  • Kaupunkilaiskokemuksen parantaminen
  • Ekologisen kestävyyden edistäminen

Sitova tavoite, joka ei toteudu:

  • Kaupungin kasvun ja elinvoimaisuuden edistäminen. Tavoite ei toteudu koska seuraavat kaksi sen kolmesta mittarista eivät toteudu:
    • Mittari: Helsingissä alkaa vuonna 2023 vähintään 8 000 asunnon rakentaminen.
      • Alkaneen asuntotuotannon määrä per 29.3.2023 oli 1 369 asuntoa. Keskeisinä syinä alhaiseen asuntotuotantomäärään ovat erityisesti korkeana pysyttelevät rakennuskustannukset, korkotason nopea nousu, sijoittajien tuottovaatimusten nousu, todennäköisesti korkeana pysyttelevä inflaatio sekä edellä mainituista tekijöistä johtuva taloudellinen epävarmuus.
    • Mittari: Kaavoitetaan vähintään 700 000 k-m2 pääosin yleiskaavan raideliikenteen palvelualueelle, josta täydennysrakentamista vähintään 40 % ( 280 000 k-m2).
      • Toteuma 28.3.2023 mennessä: Kaavoitettu 27 397 k-m2 asumiseen, josta täydennysrakentamisen osuus 19 389 k-m2. Kaavoituksen vuositavoitteen ei ennusteta toteutuvan vuonna 2023. Tavoitteen odotetaan toteutuvan kuitenkin vuosina 2024-2025.

Ennuste sitovien tavoitteiden toteutumisesta on esitetty liitteessä 4.

Muut toiminnalliset tavoitteet sekä suoritteet ja tunnusluvut

Ennuste muiden toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta on esitetty liitteessä 5. Suoritteiden ja tunnuslukujen toteutumisennuste on esitetty liitteessä 6.

Ulkopuolinen rahoitus

Yhteenveto kaupunkiympäristön toimialan ulkopuolisista rahoitushankkeista on esitetty liitteessä 7.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 15.05.2023

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

vs. kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Silja Hyvärinen

Lisätietojen antaja

Leena Sutela, talous- ja suunnittelupäällikkö, puhelin: 09 310 39841

leena.sutela@hel.fi