Nuorten aloitteet, tammikuu–syyskuu 2023, valtuuston käsittelyyn

HEL 2023-000886
Asialla on uudempia käsittelyjä
5. / 5 §

V 17.1.2024, Nuorten aloitteet vuodelta 2023

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto merkitsee tiedoksi nuorten aloitteet vuodelta 2023.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Nuorten aloitteella tarkoitetaan helsinkiläisten 13−17-vuotiaiden tekemiä aloitteita kaupungin toimintaan kuuluvissa asioissa. Nuorten aloiteoikeuden tavoitteena on kannustaa nuorten osallistumista yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Samalla aloitteet tuovat kaupungin eri toimialoille tietoa nuorten toiveista ja tavoitteista.

Aloitteet tehdään Nuorten Helsinki -sivuston kautta tai sähköpostitse tai muuten kirjallisesti kaupungin kirjaamoon. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan nuorisopalvelut koordinoi aloitejärjestelmää ja julkaisee aloitteet ja niihin annetut vastaukset Nuorten Helsinki -sivustolla.

Nuorten aloitejärjestelmä on osa laajempaa nuorten vaikuttamisen kokonaisuutta, jossa keskeisenä periaatteena on vaikuttamisen tapojen monimuotoisuus. Kaupunki mahdollistaa erilaisia osallistumisen ja vaikuttamisen tapoja, joihin lasten ja nuorten on helppo kiinnittyä.

Syyskuun 2023 loppuun asti käytäntönä on ollut, että nuorten aloitteisiin vastaa joko pormestari tai sen toimialan apulaispormestari, jonka toimintaa aloite koskee. Tämän jälkeen kaikki aloitteet ja niihin annetut vastaukset on koottu puolivuosittain kaupunginvaltuuston tietoon.

Valtuusto on 13.9.2023 hyväksynyt nuorten aloitteiden käsittelytapaa koskevan hallintosäännön muutoksen (214 §). Jatkossa aloitteeseen vastaa se toimialalautakunta tai johtokunta, jonka toimivaltaan tai jonka alaisen viranomaisen toimivaltaan aloitteessa ehdotettu asia kuuluu. Valtuuston, kaupunginhallituksen ja kaupunginhallituksen alaisten viranomaisten toimivaltaan kuuluvissa aloitteissa vastaaja on pormestari. Apulaispormestarit eivät enää vastaa aloitteisiin, mutta osallistuvat puheenjohtajina niiden käsittelyyn toimialalautakunnissa. Myös nuorisoneuvostolla on edustus toimialalautakuntien kokouksissa. Kaupunginvaltuuston tietoon tuodaan jatkossa vain sellaiset nuorten aloitteet, joissa ehdotetut asiat kuuluvat kaupunginvaltuuston toimivaltaan. Vastaava käytäntö on kunnan asukkaiden aloitteiden kohdalla.

Kaupunginvaltuuston tietoon tuodaan nyt viimeistä kertaa kaikki ne nuorten aloitteet, jotka on tehty vuonna 2023 ennen uudistuksen voimaantuloa. Liitteenä 1 on koonti tammikuun ja syyskuun välisenä aikana tehdyistä aloitteista ja niihin annetuista pormestarin tai apulaispormestarin vastauksista. Päätöksentekoa yksittäisten aloitteiden osalta ei pöydällepanoa tai toivomusponsia lukuun ottamatta sallita.

Liitteenä 3 on tilastotietoa nuorten aloitteista koko aiemman käsittelytavan ajalta vuoden 2015 alusta syyskuun 2023 loppuun.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 17.01.2024

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kansliapäällikkö
Jukka-Pekka Ujula

Lisätietojen antaja

Maria Nyfors, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 21731

maria.nyfors@hel.fi