Avustuksen hakeminen, valtion erityisavustus, innovatiivisten oppimisympäristöjen edistäminen lukiokoulutuksessa 2023, opetushallitus

HEL 2023-002941
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 52

Avustuksen hakeminen, valtion erityisavustus Innovatiivisten oppimisympäristöjen edistäminen lukiokoulutuksessa 2023

Lukio- ja ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön johtaja

Päätös

Lukio- ja ammatillisen koulutuksen sekä vapaan sivistystyön johtaja päätti hakea Opetushallitukselta valtion erityisavustusta Innovatiivisten oppimisympäristöjen edistämiseksi lukiokoulutuksessa 2023. Mikäli Opetushallitus myöntää avustusta, toteutetaan hanke ajalla 1.8.2023–31.7.2025.

Hankkeen kokonaiskustannukset ovat enintään 190 000 euroa. Valtion erityisavustusta haetaan yhteensä 181 000 euroa. Hankkeen omarahoitusosuus (10 % kokonaiskustannuksista) on vähintään 19 000 euroa, joka katetaan kehittämispalveluiden budjetista.

Lisäksi lukio- ja ammatillisen koulutuksen sekä vapaan sivistystyön johtaja päätti valtuuttaa projektipäällikkö Taina Torniaisen kehittämispalveluista asioimaan Opetushallituksen sähköisessä hakujärjestelmässä tämän hankehakemuksen osalta.

Päätöksen perustelut

Opetushallitus on julistanut keväällä 2023 haettavaksi valtion erityisavustusta innovatiivisten oppimisympäristöjen edistämiseen lukiokoulutukseen 2023 yhteensä enintään 1 415 000 euroa. Erityisavustuksen keskeiset tavoitteet ilmenevät oheisesta Opetushallituksen hakuilmoituksesta. Hakukelpoisia ovat lukiokoulutuksen järjestäjät. Erityisavustusta myönnetään enintään 90 % hankkeiden kokonaismenoista.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala hakee avustusta hankkeelle, jolla mm. edistetään kaupunkistrategian 2021–2025 tavoitteita, että ’Laadukas koulutus ja opetus ovat toimivan kaupungin ja hyvän elämän perusta’ ja ’Opetuksessa ja oppimisen ympäristöissä hyödynnetään ja kehitetään teknologisia ratkaisuja’. Hankkeen myötä Helsingin verkkolukio tarjoaa kaikille kaupungin lukio-opiskelijoille hyvät mahdollisuudet yksilöllisiin opintoja koskeviin valintoihin ja henkilökohtaiseen kehittymiseen Helsingin verkkolukion opintotarjonnan kautta. Yhteistyö eri koulutuksen järjestäjien, työelämän ja kolmannen sektorin kanssa on sujuvaa ja pysyvä osa verkko-opintojaksoja ja opiskelijoiden opintopolkua. Myös valtakunnallinen yhteistyö on vahvaa. Hankkeen tavoitteet ja tavoitellut tulokset sekä talousarvio on kuvattu tarkemmin oheisessa avustushakemuksessa.

Hankkeen toteutusta toimialalla koordinoi kehittämispalvelut, joka tekee toteutuksessa tiivistä yhteistyötä lukio- ja ammatillisen koulutuksen sekä vapaan sivistystyön palvelukokonaisuuden sekä tietohallintopalveluiden kanssa.

Rahoitusjohtajan päätöksen 103 §, 10.12.2018 mukaan valtionavustusten sekä niihin verrattavien etuuksien hakemisen toimivalta on siirretty lukio- ja ammatillisen koulutuksen sekä vapaan sivistystyön johtajalle kasvatuksen ja koulutuksen toimialaan liittyvien valtionavustusten sekä niihin verrattavien etuuksien hakemisessa.

Päätös tullut nähtäväksi 28.04.2023

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Kati Immeli-Vänskä, projektipäällikkö, puhelin: 09-31022472

kati.immeli-vanska@edu.hel.fi

Päättäjä

Harri Korhonen
lukio- ja ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön johtaja