Avustuksen myöntäminen, nuorisopalvelut, projektiavustukset 2023, Keskustanuorten Helsingin piiri ry

HEL 2023-003113
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 12

Keskustanuorten Helsingin piiri ry:n projektiavustushakemus vuodelle 2023

Kumppanuuspäällikkö

Päätös

Kumppanuuspäällikkö myöntää Keskustanuorten Helsingin piiri ry:lle 2 500 euroa projektiavustusta puoluepoliittisten nuortenjärjestöjen yhteisen esitteen tekemisen aiheuttamiin kustannuksiin ajalle 22.2.-31.5.2023.

Ohjeita avustuksen saajalle

Selvitys avustuksen käytöstä kuittikopioineen on toimitettava 1.6.2023 mennessä nuorisopalvelujen kumppanuusyksikköön projektiavustusselvityslomakkeella.

Avustusta saavan on noudatettava Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntöä ja Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeita (www.hel.fi/nuorisonavustukset):

Avustusta saavan on käytettävä projektissaan Helsinki-kehystunnusta, joka käyttöohjeineen löytyy osoitteesta:

Avustus maksetaan yhdessä erässä. Mikäli avustuksen saaja on velkaa kaupungille, kuitataan myönnetystä avustuksesta kaupungin perimiskelpoinen saatava avustuksen saajalta.

Avustustoiminnassa on otettu huomioon valtiontukisääntely ja avustuksen kilpailuvaikutukset. Avustamisen ei katsota vaikuttavan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, koska palveluja tuotetaan ensi sijassa paikallisille asukkaille rajatulla alueella jäsenvaltiossa.

Päätöksen perustelut

Projektiavustus on kertaluontoinen nuorisotoiminnalliselle hankkeelle myönnettävä avustus, joka tähtää nuorten osallistamiseen ja sosiaaliseen vahvistamiseen. Sitä voi saada projektin, hankkeen, tapahtuman tai tilaisuuden toteuttamiseen tai siihen osallistumiseen. (Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö)

Kaupungin hakijalle myöntämä avustus on julkisista varoista myönnettyä tukea. Mikäli avustusta myönnetään hakijalle, joka harjoittaa taloudellista toimintaa kilpailluilla markkinoilla (esim. palveluiden tai tuotteiden myyntiä), tulee ennen avustuksen myöntämistä selvittää ja arvioida, onko avustuksen myöntäminen valtiontukisäännösten mukaan mahdollista. Avustuspäätöksen perusteluista tulee tällaisessa tapauksessa ilmetä peruste avustuksen sallittavuudelle. Kiellettynä valtiontukena pidetään julkisen sektorin missä tahansa muodossa myöntämää tukea, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua, suosii jotakin yritystä tai tuotannonalaa ja vaikuttaa EU:n jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Myös avustus voi täyttää kielletyn valtiontuen kriteerit, eikä avustusta tule tällöin myöntää. (Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeet 28.10.2019)

Keskustanuorten Helsingin piiri ry hakee avustusta yhdeksälle helsinkiläiselle puoluepoliittiselle nuorisojärjestölle yhteisen esitteen toteuttamiseksi. Esitteessä esitellään kaikki järjestöt tasapuolisesti. Esitettä käytetään etenkin eduskuntavaalien alla demokratiakasvatuksen edistämiseen.

Hankkeessa ovat mukana ja esitteessä esiteltynä Helsingin alueella toimivat paikallisjärjestöt Keskustanuorista, Kokoomusnuorista, Kristillisdemokraattisista nuorista, RKP-nuorista, Vihreistä nuorista, Perussuomalaisesta nuorisosta, Vasemmistonuorista, Demarinuorista sekä Liikkeen nuorista.

Hankkeen tavoitteena on herättää nuorten kiinnostusta politiikkaan ja vaikuttamiseen sekä lisätä heidän ymmärrystään eduskuntapuolueiden toiminnasta. Esite sisältää kuvauksen kaikista nuorisojärjestöistä ja niiden tavoitteista, sekä havainnollistaa puolueiden eroja. Näin nuoret voivat tutustua tasapuolisesti eri puolueisiin ja saada tietoa nuorten vaikutusmahdollisuuksista yhteiskunnassa.

Esitettä suunnitellaan painettavan 2 000 kappaletta ja niitä jaetaan lukioille ja muille toimijoille, jotka haluavat käyttää esitteitä nuorten demokratiakasvatuksessa. Esitteiden lisäksi hankkeessa mukana olevat järjestöt osallistuvat lukioiden järjestämiin vaalipaneeleihin, joita järjestetään 14.2.-10.3.2023.

Hakijoihin on oltu yhteydessä valmisteluvaiheessa. Esitteellä pyritään tavoittamaan lähes 2 000 nuorta helsinkiläistä. Hankkeen kokonaiskulut ovat 2 500 euroa ja ne koostuvat enimmäkseen esitteen painatuskuluista.

Keskustanuorten Helsingin piiri ry haki 2 500 euron projektiavustusta 22.2.2023 saapuneella hakemuksellaan.

Toimivalta ja avustukseen liittyvät päätökset

Hallintosäännön mukaan toimivalta kuuluu kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaostolle. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto päätti delegoida nuorisopalveluiden kumppanuuspäällikölle päätösvaltaa enintään 3 000 euron projektiavustuksista. (Nuorisojaosto 20.6.2017, § 4)

Helsingin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti kokouksessaan toimialan avustusmäärärahojen jakamisen periaatteet, joiden mukaan avustuksilla rakennetaan demokraattista ja elinvoimaista kaupunkia, edistetään helsinkiläisten hyvinvointia ja terveyttä sekä edistetään YK:n Agenda 2030 tavoitteita. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan avustuksilla vahvistetaan kansalaisyhteiskuntaa sekä helsinkiläisten osallisuutta ja yhdenvertaisuutta, tuetaan monipuolista kulttuurin ja vapaa-ajan tarjontaa, parannetaan helsinkiläisten mahdollisuuksia merkitykselliseen elämään sekä edistetään ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää toimintaa. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 14.12.2021, § 202)

Avustuksia ei myönnetä tahoille, joihin kohdistuu Helsingin kaupunkia velvoittavia pakotteita. Avustuksensaaja ei myöskään saa asettaa avustusvaroja sellaisten tahojen saataville tai hyödynnettäväksi, joihin kohdistuu avustuksensaajaa tai Helsingin kaupunkia velvoittavia pakotteita. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 15.3.2022, § 47)

Päätös tullut nähtäväksi 03.03.2023

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Tuulia Saves, suunnittelija, puhelin: 09-310 23056

tuulia.saves@hel.fi

Päättäjä

Markku Toivonen
kumppanuuspäällikkö