Muutos omistajatietojärjestelmän ylläpitoon

HEL 2023-004320
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 36

Omistajatietojärjestelmän ylläpito- ja tukipalvelusopimuksen irtisanominen

Rahoitusjohtaja

Päätös

Rahoitusjohtaja päätti irtisanoa omistajatietojärjestelmän ylläpito- ja tukipalvelun sopimuksen Innofactor Oyj:n kanssa.

Päätöksen perustelut

Helsingin kaupungin talous- ja suunnitteluosaston konserniohjausyksikkö hallinnoi omistajatietojärjestelmää (Microsoft Dynamics 365
-asiakkuudenhallintajärjestelmä), jota käytetään muun muassa Helsingin kaupunkikonsernin tytär- ja osakkuusyhteisöjen omistusten ja yhteisöjen keskeisten perustietojen hallintaan. Järjestelmässä olevan tiedon hallinnointi on keskitetty konserniohjausyksikköön, joka hyödyntää tietoja vastuullaan olevan kaupungin konserniohjauksen toteuttamisessa. Lisäksi konserniohjausyksikkö tuottaa järjestelmän avulla tietoja, tilastoja ja raportteja kaupunkikonsernin omistaja- ja taloustiedoista eri sidosryhmille kuten esimerkiksi kaupungin johdolle, hallintokunnille ja tarkastusvirastolle.

Nykyinen ylläpito- ja tukipalvelusopimus on laadittu 11.8.2010 Innofactor Oyj:n kanssa ja rahoitusjohtaja hyväksyi 15.1.2021, § 3 siihen liittyvän muutossopimuksen. Ylläpitosopimuksen kohdan 13. Sopimuksen irtisanominen mukaan tilaaja voi irtisanoa sopimuksen kuuden (6) kuukauden irtisanomisajalla, joka lasketaan siitä, kun toinen osapuoli on saanut kirjallisen irtisanomisilmoituksen tiedokseen.

Helsingin kaupunginkanslia on kilpailuttanut asiakkuudenhallintajärjestelmien asiantuntijapalveluiden puitejärjestelyn yhteishankinnan ja hankintajohtaja hyväksyi 8.9.2022, § 55 Digia Finland Oy:n tarjouksen
asiakkuudenhallintajärjestelmien asiantuntijapalveluiden hankinnassa kokonaistaloudellisesti edullisempana. Hankinnasta on muodostettu puitejärjestely, jonka sopimuskausi on neljä (4) vuotta.

Kaupungin omistajatietojärjestelmän ylläpito tulee järjestää kilpailutetun puitesopimusjärjestelyn puitteissa, minkä vuoksi nykyinen ylläpitosopimus on tarpeen päättää. Ylläpidosta tehdään erillinen puitesopimuksen ehtojen mukainen palvelusopimus Digia Finland Oy:n kanssa.

Nykyisen ylläpito ja tukipalvelusopimuksen 15. kohdan mukaisesti Innofactor Oyj on sitoutunut avustamaan kaupunkia sopimuksen kohteen siirtämisessä kolmannen osapuolen suoritettavaksi, jos kaupunki niin pyytää.

Päätös tullut nähtäväksi 03.04.2023

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Tiina Leinonen, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 36109

tiina.leinonen@hel.fi

Päättäjä

Tuula Saxholm
rahoitusjohtaja
Pia Ojavuo
talousarviopäällikkö