Hankinta, muutossopimus, puitejärjestely, Seure Henkilöstöpalvelut Oy

HEL 2023-004434
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 52

Seuren puitesopimuksen muutossopimuksen hyväksyminen

Kansliapäällikkö

Päätös

Kansliapäällikkö hyväksyi Seure Henkilöstöpalvelut Oy:n kanssa tehtävän puitesopimuksen muutossopimuksen (liite 1) koskien maksun perusteita.

Vuonna 2015 solmittu ”Puitesopimus Seure Henkilöstöpalvelut Oy:stä hankittavia palveluita koskevasta yhteistyöstä” jää voimaan muilta osin.

Päätöksen perustelut

Seure Henkilöstöpalvelut Oy:n puitesopimus päivitetään muutossopimuksella vastaamaan nykyistä hinnoittelumenettelyä.

Seure Henkilöstöpalvelut Oy:n omistajakokouksessa 1.11.2022 todettiin, että vuonna 2015 allekirjoitettu ”Puitesopimus Seure Henkilöstöpalvelut Oy:stä hankittavia palveluita koskevasta yhteistyöstä” ei vastaa hinnan määräytymisen ja hinnankorotusten osalta Seuren hallituksen 20.12.2019 tekemää päätöstä Seuren siirtymisestä kerroinhinnoitteluun. Omistajakokouksessa todettiin, että Puitesopimusta tulisi tältä osin täydentää vastaamaan nykytilaa. 15.3.2023 omistajakokouksessa todettiin, että sopimusluonnos sopimuksen päivittämiseksi on valmis osapuolten allekirjoitettavaksi.

Sopijapuolet ovat vuonna 2015 solmineet puitesopimuksen Seure Henkilöstöpalvelut Oy:stä hankittavia palveluja koskevasta yhteistyöstä. Kaupunginjohtaja on hyväksynyt sopimuksen 18.9.2015 §111 (HEL 2015-004115).

Muutossopimuksella osapuolet sopivat muuttavansa vuonna 2015 allekirjoitetun ”Puitesopimus Seure Henkilöstöpalvelut Oy:stä hankittavia palveluita koskevasta yhteistyöstä” -sopimuksen kohtaa 2.8.1. ”Maksun perusteet”. Puitesopimus jää muilta osin voimaan sellaisenaan.

Seure on voittoa tavoittelematon henkilöstöpalveluyhtiö, mikä tarkoittaa, että Seuren tarjoamat palvelut on hinnoiteltu omakustannusperusteisesti. Palvelujen ostamisesta syntyvät kustannukset veloitetaan toimialoilta/liikelaitoksilta/virastoilta toteutuneiden tilausten mukaisesti.

Seure on Helsingin kaupungin sidosyksikkö, jolloin tehtyihin hankintoihin ei sovelleta hankintalakia. Hankintalain 15 §:n mukaan hankintalakia ei sovelleta hankintaan, jonka hankintayksikkö tekee sidosyksiköltään. Sidosyksiköllä tarkoitetaan hankintayksiköstä muodollisesti erillistä ja päätöksenteon kannalta itsenäistä yksikköä. Lisäksi edellytyksenä on, että hankintayksikkö yksin tai yhdessä muiden hankintayksiköiden kanssa käyttää määräysvaltaa yksikköön samalla tavoin kuin omiin toimipaikkoihinsa ja että yksikkö harjoittaa enintään viiden prosentin ja enintään 500 000 euron osuuden liiketoiminnastaan muiden tahojen kuin niiden hankintayksiköiden kanssa, joiden määräysvallassa se on. Sidosyksikössä ei saa olla muiden kuin hankintayksiköiden pääomaa.

Päätös tullut nähtäväksi 31.03.2023

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Tarja Näkki, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 26379

tarja.nakki@hel.fi

Päättäjä

Sami Sarvilinna
kansliapäällikkö
Nina Gros
henkilöstöjohtaja

Liitteet (pdf)

1. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 17 k
2. Salassa pidettävä: JulkL (621/1999) 24.1 § 17 k

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.